Luku 7

Stefanoksen puhe

Ylipappi kysyi: "Onko asia näin?"

2. Stefanos vastasi: "Miehet - veljet ja isät! Kuulkaa minua. Kirkkauden Jumala ilmestyi isällemme Abrahamille hänen ollessaan Mesopotamiassa, ennen kuin hän oli asettunut asumaan Harraniin,

3. ja sanoi hänelle: 'Lähde maastasi ja suvustasi ja mene siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.'

4. Silloin hän lähti kaldealaisten maasta ja asettui asumaan Harraniin. Kun hänen isänsä oli kuollut, Jumala siirsi hänet sieltä tähän maahan, jossa te nyt asutte.

5. Jumala ei antanut hänelle siitä perintöosaa, ei jalanleveyttäkään, mutta lupasi antaa sen omaksi hänelle ja hänen jälkeensä hänen jälkeläisilleen - vaikka Abrahamilla ei ollut lasta.

6. Jumala sanoi, että hänen jälkeläisensä joutuvat olemaan muukalaisina vieraalla maalla ja heitä orjuutetaan ja sorretaan neljäsataa vuotta.

7. 'Mutta sen kansan, jonka orjiksi he joutuvat, minä tuomitsen', sanoi Jumala. 'Sen jälkeen he lähtevät sieltä ja palvelevat minua tässä paikassa.'

8. Jumala teki Abrahamin kanssa ympärileikkauksen liiton. Abrahamille syntyi Iisak, ja Abraham ympärileikkasi hänet kahdeksantena päivänä, samoin Iisak Jaakobin ja Jaakob ne kaksitoista kantaisää.

9. Kantaisät kadehtivat Joosefia ja myivät hänet Egyptiin. Mutta Jumala oli hänen kanssaan

10. ja pelasti hänet kaikista ahdistuksista. Jumala antoi hänelle armon ja viisauden faraon, Egyptin kuninkaan, edessä, niin että tämä asetti hänet Egyptin ja koko taloutensa hallitsijaksi.

11. Sitten tuli kaikkialle Egyptiin ja Kanaanin maahan nälänhätä ja suuri ahdistus, eivätkä isämme saaneet mistään ravintoa.

12. Kun Jaakob kuuli, että Egyptissä oli viljaa, hän lähetti isämme sinne ensimmäisen kerran.

13. Toisella kertaa Joosef ilmaisi itsensä veljilleen ja farao sai tietää Joosefin suvusta.

14. Joosef lähetti veljensä kutsumaan luokseen isänsä Jaakobin ja koko sukunsa, seitsemänkymmentäviisi henkeä.

15. Niin Jaakob meni Egyptiin, ja siellä hän kuoli, samoin meidän isämme.

16. Heidät tuotiin takaisin Sikemiin ja pantiin siihen hautaan, jonka Abraham oli hopealla ostanut Sikemistä Hamorin pojilta.

17. Kun lähestyi sen lupauksen aika, jonka Jumala oli antanut Abrahamille, kansa kasvoi ja lisääntyi Egyptissä,

18. kunnes hallitsijaksi nousi toinen kuningas, joka ei tiennyt mitään Joosefista.

19. Hän toimi kavalasti kansaamme kohtaan, sorti isiämme ja pakotti heidät jättämään vastasyntyneet lapsensa heitteille, etteivät ne jäisi eloon.

20. Siihen aikaan syntyi Mooses, ja hän oli Jumalalle mieleinen. Kolme kuukautta häntä hoidettiin isänsä kodissa,

21. ja kun hänet oli jätetty heitteille, faraon tytär otti hänet ja kasvatti häntä omana poikanaan.

22. Moosekselle opetettiin kaikkea egyptiläisten viisautta, ja hän oli voimallinen sanoissaan ja teoissaan.

23. Kun hän oli täyttänyt neljäkymmentä vuotta, hänen sydämessään heräsi ajatus mennä katsomaan veljiään, israelilaisia.

24. Nähdessään eräälle heistä tehtävän vääryyttä hän puolusti tätä ja kosti pahoinpidellyn puolesta lyömällä egyptiläisen kuoliaaksi.

25. Hän luuli veljiensä ymmärtävän, että Jumala hänen kätensä kautta antaa heille pelastuksen, mutta he eivät ymmärtäneet.

26. Seuraavana päivänä hän tuli paikalle, kun kaksi heistä tappeli keskenään. Hän yritti saada heidät sovintoon ja sanoi: 'Miehet, tehän olette veljiä! Miksi teette toisillenne vääryyttä?'

27. Mutta se, joka teki lähimmäiselleen vääryyttä, työnsi Mooseksen sivuun ja sanoi: 'Kuka sinut on asettanut meidän päämieheksemme ja tuomariksemme?

28. Aiotko tappaa minutkin, niin kuin eilen tapoit sen egyptiläisen?'

29. Näiden sanojen tähden Mooses pakeni. Hän eli muukalaisena Midianin maassa, ja siellä hänelle syntyi kaksi poikaa.

30. Kun oli kulunut neljäkymmentä vuotta, hänelle ilmestyi Siinainvuoren autiomaassa enkeli palavan orjantappurapensaan liekissä.

31. Mooses ihmetteli näkemäänsä näkyä, ja kun hän meni lähemmäs katsoakseen tarkemmin, kuului Herran ääni:

32. 'Minä olen sinun isiesi Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala.' Mooses alkoi vapista eikä uskaltanut katsoa.

33. Mutta Herra sanoi hänelle: 'Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhää maata.

34. Minä olen nähnyt kansaani sorrettavan Egyptissä ja kuullut sen huokaukset, ja minä olen astunut alas vapauttamaan israelilaiset. Ja nyt, tule, minä lähetän sinut Egyptiin.'

35. Tämän Mooseksen, jonka israelilaiset kielsivät sanoen: 'Kuka sinut on asettanut päämieheksi ja tuomariksi?', hänet Jumala lähetti päämieheksi ja vapauttajaksi sen enkelin kautta, joka ilmestyi hänelle orjantappurapensaassa.

36. Hän johdatti heidät pois ja teki ihmeitä ja tunnustekoja Egyptin maassa, Punaisessameressä ja autiomaassa neljänkymmenen vuoden ajan.

37. Tämä on se Mooses, joka sanoi israelilaisille: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Jumala on nostava teille veljienne joukosta.'

38. Juuri hän oli seurakunnan keskellä autiomaassa enkelin kanssa, joka puhui hänelle Siinainvuorella, ja hän oli myös isiemme kanssa, ja hän sai eläviä sanoja annettavaksi meille.

39. Isämme eivät kuitenkaan tahtoneet totella häntä vaan työnsivät hänet syrjään ja kääntyivät sydämessään Egyptiin.

40. He sanoivat Aaronille: 'Tee meille jumalia, jotka kulkevat meidän edellämme, sillä me emme tiedä, mitä on tapahtunut Moosekselle, tuolle miehelle, joka johdatti meidät pois Egyptin maasta.'

41. Ja he tekivät niinä päivinä sonnipatsaan, toivat uhrin epäjumalalleen ja riemuitsivat kättensä teoista.

42. Mutta Jumala kääntyi heistä pois ja hylkäsi heidät palvelemaan taivaan joukkoa(9), niin kuin on kirjoitettu profeettojen kirjassa:

'Toitteko te minulle teurasuhreja ja muita uhreja autiomaassa neljänäkymmenenä vuotena, te, Israelin kansa?

43. Molokin telttamajaa ja Raifan-jumalan tähteä te kannoitte, kuvia, jotka olitte tehneet kumarrettaviksenne. Sen tähden minä siirrän teidät Babylonin tuolle puolen.'

44. Isillämme oli todistuksen telttamaja autiomaassa, niin kuin hän, joka puhui Moosekselle, oli määrännyt sen tehtäväksi sen mallin mukaan, minkä Mooses oli nähnyt.

45. Sen telttamajan meidän isämme saivat perinnöksi, ja he toivat sen mukanaan vallatessaan Joosuan johdolla maan pakanoilta, jotka Jumala karkotti isiemme tieltä. Näin oli aina Daavidin päiviin asti.

46. Daavid sai armon Jumalan edessä ja pyysi, että saisi valmistaa asumuksen Jaakobin Jumalalle.

47. Mutta Salomo hänelle huoneen rakensi.

48. Korkein ei kuitenkaan asu käsin tehdyissä huoneissa, sillä näin sanoo profeetta:

49. 'Taivas on minun valtaistuimeni ja maa minun jalkojeni astinlauta. Millaisen huoneen te minulle rakentaisitte, sanoo Herra, tai mikä paikka olisi minun leposijani?

50. Eikö minun käteni ole tehnyt tätä kaikkea?'

51. Te niskurit, sydämeltänne ja korviltanne ympärileikkaamattomat! Aina te vastustatte Pyhää Henkeä - niin kuin isänne, niin tekin!

52. Ketä profeetoista teidän isänne eivät vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennalta ilmoittivat Vanhurskaan tulemisesta. Hänen kavaltajiaan ja murhaajiaan teistä on nyt tullut,

53. teistä, jotka saitte enkelien välittämänä lain mutta ette ole sitä noudattaneet."

54. Stefanos kivitetään

Kun neuvoston jäsenet tämän kuulivat, se viilsi heidän sydäntään, ja he kiristelivät Stefanokselle hampaitaan.

55. Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän käänsi katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella.

56. Stefanos sanoi: "Minä näen taivaat avoinna ja Ihmisen Pojan seisomassa Jumalan oikealla puolella."

57. Mutta he huusivat suureen ääneen, tukkivat korvansa ja ryntäsivät yhdessä hänen kimppuunsa.

58. He ajoivat hänet ulos kaupungista ja kivittivät hänet, ja todistajat riisuivat viittansa Saulus-nimisen nuoren miehen jalkojen juureen.

59. Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili: "Herra Jeesus, ota minun henkeni."

60. Lyyhistyen polvilleen hän huusi kovalla äänellä: "Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!" Sen sanottuaan hän nukkui pois.

Sivun alkuun

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita