Luku 14. Kommentaari
(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Ap.t. 14:1-28)
Paavali ja Barnabas Ikonionissa
1.He noudattivat täällä samaa suunnitelmaa kuin Pisidian Antiokiassa (13:14 ss.). He julistivat evankeliumia ensin juutalaisille synagoogassa huolimatta näiden taholta kokemastaan vastustuksesta ja omasta päätöksestään mennä pakanoiden luokse (13:45 ss.). Paavalilla oli tapana mennä ensin suuriin keskuspaikkoihin, joista käsin evankeliumia sitten voitiin levittää ympärillä oleville seuduille. Sana "niin" ei tarkoita »sellaisella voimalla» vaan »sillä seurauksella». He puhuivat niin, että suuri joukko tuli uskoon. "Kreikkalaiset" tarkoittaa tässä joko käännynnäisiä tai pakanoita tai mahdollisesti molempia.
2.Tapahtumien kulku oli suurin piirtein sama kuin Antiokiassa. Juutalaiset kiihottivat pakanoita apostoleja vastaan. Evankeliumi koitui toisille elämäksi ja toisille kuolemaksi, sen mukaan, miten se otettiin vastaan (vrt. Room 6:20-23). "Veljet" voi tarkoittaa sekä näitä kahta lähetyssaarnaajaa että niitä uusia kristittyjä, jotka olivat tulleet uskoon heidän toimintansa tuloksena. Paavali ja Barnabas viipyivät Ikonionissa "kauan aikaa (j". 3), mikä viittaa siihen, että vaino loppui lyhyeen tai ei ainakaan laajennut niin voimakkaaksi kuin Antiokiassa. "Eivät uskoneet (apeitheè)", he 'kieltäytyivät tulemasta vakuuttuneiksi'. Vrt. Room 10:21.
3.Kesti kauan, ennen kuin vaino puhkesi toden teolla, ja lähetyssaarnaajat käyttivät aikansa mahdollisimman tehokkaasti. Jumala vahvisti heidän julistamansa sanoman näkyvällä tavalla. "Tunnusteot ja ihmeet" eivät olleet osoitus heidän omasta voimastaan, vaan ne todistivat siitä jumalallisesta lähteestä, josta he ammensivat. Ihmeet vahvistivat sen, että pelastus oli todella tullut (Hebr 2:3-4). Heidän rohkeutensa todistaa suuresta luottamuksesta Jumalaan. He eivät luottaneet itseensä tai muihin ihmisiin eivätkä pelänneet vastustajia. "Armon sana" on evankeliumin sanoma (20:24 ja 32).
4.Tämä oli tavallinen ilmiö kaikkialla, missä evankeliumia näinä alkuaikoina julistettiin. Tässä Paavalia ja Barnabasta sanotaan ensimmäisen kerran "apostoleiksi". Kreikan sana "apostolos" merkitsee 'lähetetty', ja sitä saatettiin käyttää seurakuntien lähettiläistä (2 Kor 8:23) tarkoittamatta silti sitä, että näillä olisi ollut apostolinen arvovalta tai että he olisivat itse väittäneet niin. Ut:sta ilmenee kuitenkin, että alkukristillisenä aikana oli myös niitä, jotka tekeytyivät apostoleiksi (Ilm 2:2; 2 Kor 11:13). Jeesuksen kahdellatoista apostolilla ja Paavalilla oli kuitenkin erityinen alkukristilliseen aikaan kuuluva perustava apostolinvirka.
5.Vähitellen vaino laajeni ja muodostui vaaralliseksi. "Hallitusmiehet" tarkoittaa joko pakanavirkamiehiä (13:50) tai synagoogan esimiehiä (13:15). Kivittämisaikeet viittaavat siihen, että apostoleja syytettiin Jumalan pilkkaamisesta. Paavalia kivitettiin kerran (2 Kor 11: "25). Se" tapahtui Lystrassa (j. 19). Apostolit eivät pelästyneet yleistä vastarintaa. He vetäytyivät pois kaupungista vasta kun heidän henkeään uhattiin. "Hormê" tarkoittaa oikeastaan rynnäkköä, sitten myös kiihkeätä tunteenpurkausta (vrt. Jaak 3:4).
6.He saivat kuulla vastustajien suunnitelmista ja pääsivät lähtemään, ennen kuin mitään tapahtui. "Lykaonia" kuului roomalaiseen Galatian maakuntaan. Keisari Augustus oli tehnyt "Lystrasta" vuoden 6 eKr. vaiheilla Rooman siirtokunnan samoin kuin Pisidian Antiokiastakin. Näitä kahta siirtokuntaa yhdisti sotilastie, joka ei kuitenkaan kulkenut Ikonionin kautta. Ikonionista oli noin kuuden tunnin matka lounaaseen Lystraan, joka sijaitsi laaksossa olevalla kukkulalla. "Derbe" oli Lystrasta kaakkoon.
7.Tässä ei sanota, että he olisivat puhuneet synagoogassa. Luultavasti he saarnasivat toreilla ja kadunkulmissa. Verbimuodosta ilmenee, että he julistivat kaiken aikaa. Vaino ei ollut millään lailla vähentänyt heidän rohkeuttaan. Apostolit eivät tuhlanneet aikaa saamansa kohtelun valitteluun, vaan jatkoivat sitä työtä, johon Jumala oli heidät kutsunut.
Paavali ja Barnabas Lystrassa
8.3:1:ssä kuvatun miehen tavoin tämäkin mies todennäköisesti istui kerjäämässä jollakin julkisella paikalla. Hänen vaikeavammaisuuttaan kuvataan kolmella tavalla. Lääkäri Luukas tekee selväksi, ettei mikään inhimillinen mahti voinut auttaa häntä. Mies oli täysin avuton. Hän ei ollut milloinkaan kyennyt kävelemään, eikä hän odottanut koskaan siihen kykenevänsä.
9.Paavali "loi katseensa" mieheen niin kuin hän oli kerran katsonut noita Elymasta (13:9) ja niin kuin Pietari oli katsonut temppelin portilla olevaa rampaa miestä (3:4). Mies "kuunteli Paavalin puhetta", ja hänessä alkoi vahvistua usko, että hänelle voisi tapahtua jotakin. Kreikan verbimuodosta ilmenee, että hän oli kuunnellut Paavalia useita kertoja. Usko tulee kuulemisesta (Room 10:17).
10.Joissakin vanhoissa käsikirjoituksissa sanotaan: »Minä sanon sinulle Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ...» Paavali mainitsi nimenomaan "jalat", miehen heikon kohdan. Ehkä hän teki sen vahvistaakseen miehen uskoa. Mies lähti nyt kävelemään ensimmäistä kertaa eläissään. Pystyyn "kavahtaminen" osoitti hänen kokeneen täydellisen parantumisen, ja sanasta "käveli" voi päätellä, ettei paraneminen jäänyt hetkelliseksi. Paavali puhui "suurella äänellä". Jeesuskin huusi herättäessään Lasaruksen kuolleista (Joh 11:43). Kaikki saivat kuulla, mitä oli tekeillä.
11.Tuon seudun asukkaiden keskuudessa vallitsi yleisesti se käsitys, että jumalat astuivat tiettyinä aikoina maan päälle "ihmishahmossa". Mutta epäjumalan palvojien jumalat ovat kuuroja ja mykkiä, ja mistä ne olisivat »astuneet alas»? Siirtokunnissa asuvat Rooman kansalaiset puhuivat latinaa, mutta nämä ihmiset olivat paikkakunnan alkuperäisiä asukkaita, jotka puhuivat edelleen omaa kieltään. Jakeessa korostetaan, että he puhuivat lykaonian kielellä, koska se selittää, miksi Paavali ja Barnabas eivät heti puuttuneet asiaan. He eivät nimittäin ymmärtäneet, mitä oli tapahtumassa. Jotkut ovat sitä mieltä, että lykaonia oli eräänlainen kreikan kielen murre, toiset väittävät sen olleen seemiläinen kieli. Nykyisin kieli on tuntematon.
12.Zeus ja Hermes ovat jumalien kreikkalaiset nimet. "Zeusta" eli Jupiteria pidettiin korkeimpana jumalana, "Hermes" eli Merkurius oli jumalien sanansaattaja. Hermestä pidettiin myös puhetaidon jumalana, ja sen vuoksi "he sanoivat Paavalia Hermeeksi". Nämä kaksi jumalaa kulkivat aina yhdessä tullessaan maan päälle. Tunnetaan pari Lystraan liittyvää kreikkalaista tarua, jotka kertovat Zeuksen ja Hermeksen tulosta maan päälle ihmishahmossa. Tarut olivat kenties apostolien kuulijoiden tiedossa. Näiden seutujen kristityt suhtautuivat Paavaliin aivan toisella tavalla. Gal 4:14:ssa heidän sanotaan ottaneen hänet vastaan kuin Jumalan enkelin (sanansaattajan).
13.Jos jumalat todellakin olivat tulleet maan päälle, oli itsestään selvää, että heille oli uhrattava. "Zeuksen temppelin pappi" ryhtyi toimeen. Lystrassa oli ehkä useiden jumalien temppeleitä. Tämä temppeli oli nimeltään »Zeuksen propolis», ja se oli aivan kaupungin porttien ulkopuolella. Tässä mainitut "portit" saattavat tarkoittaa apostolien majapaikan, kaupungin tai temppelin portteja.
14.Kesti tovin, ennen kuin apostolit ymmärsivät, mitä oli tekeillä, mutta tajuttuaan tilanteen he eivät viivytelleet hetkeäkään. He halusivat niin kiihkeästi Jumalan kunnian näkymistä, ettei mikään ollut heistä tuskallisempaa kuin ajatus että he saisivat ainoastaan Jumalalle kuuluvat huomionosoitukset. He eivät tyytyneet vain selittämään, että oli tapahtunut väärinkäsitys, vaan he myös tekivät kaikkensa estääkseen asukkaiden aikeet. "Vaatteiden repäiseminen" oli juutalaisten tavallinen tapa ilmaista kauhistusta tai syvää surua. Vrt. Esra 9:3; Job 1:20; 2:12; Matt 26:65.
15.Paavalin puhe muistuttaa jossakin määrin hänen puhettaan Ateenan Areiopagilla (17:22-31). Tämä on Paavalin ensimmäinen tiedossamme oleva puhe pakanoille, jotka eivät olleet juutalaisuuteen kääntyneitä. Paavali korostaa, että hän on vain sanansaattaja, hyvän uutisen - evankeliumin - tuoja. Luonnossa näkyy Jumalan viisaus, voima ja huolenpito, mutta luonto ei kerro mitään hänen lunastustyöstään eikä hänen halustaan pelastaa. Pelastussanoman löydämme vain hänen sanastaan.
16.Jumala ei näy ainoastaan luonnossa, vaan historiakin todistaa hänestä. Hän ei ole ainoastaan elämän alullepanija, vaan persoonallinen Jumala, joka seuraa kansojen ja yksityisten ihmisten elämää. Pakanoiden on käännyttävä epäjumalistaan »elävän Jumalan puoleen», kun taas juutalaisten tulee uskoa, mitä Jumala on luvannut heille sanassaan. Siksi Paavali puhuu eri tavalla juutalaisille ja pakanoille. Pakanat olivat »ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa» (Ef 2:12). "Pakanat" on sana, joka jakaa ihmiskunnan kahteen osaan, mutta kaikilla on sama Herra, olivatpa he sitten juutalaisia tai pakanoita (Room 3:29).
17.Paavali selvittää myös Roomalaiskirjeessä, että jos pakanat olisivat panneet merkille Jumalan teot luomakunnassa, he olisivat löytäneet todistuksia hänen näkymättömästä olemuksestaan, iankaikkisesta voimastaan ja jumalallisesta kirkkaudestaan (Room 1:19 ss.). Kaikki Paavalin mainitsemat asiat ovat Jumalalta, kaiken hyvän lahjoittajalta, tulevaa siunausta (Jaak 1:17; Ps 104:10 ss.). Paavali korostaa, etteivät pakanat voi puolustella itseään. "Todistus" Jumalasta on aina ollut nähtävissä. Sateet mainitaan erikseen varmaankin siksi, että Lykaonia oli tunnettu kuivuudestaan.
18.Ihmiset kuuntelivat Paavalia, mutta eivät selvästikään mielellään. He olisivat halunneet heidän olevan jumalia. Tämä todistaa lähes hillittömästä epäjumalanpalvonnan halusta. Jos kansa kerran uskoi heidän olevan jumalia, eikö heidän olisi pitänyt uskoa silloinkin, kun »jumalat» kieltäytyivät väärästä kunniasta? Vain "vaivoin he saivat heidät hillityksi uhraamasta". Ainoastaan apostolit itse saattoivat puuttua asiaan. "Hillityksi (katapauè)" on sana, jota Ut:ssa käytetään vain tässä ja Hebr 4:4,8 ja 10:ssä. Se merkitsee oikeastaan 'saada lopettamaan'.
19.Tässä on esimerkki niistä äkillisistä tunneailahteluista, jotka osoittavat ihmisluonteen heikkouden ja uskonnollisen innostuksen arvaamattomuuden. Lykaonian asukkaiden tiedettiin olevan ailahtelevia ja epävakaita, mutta eivät he olleet pahempia kuin monet muut olisivat olleet samoissa olosuhteissa. Todennäköisesti heidät kiihotettiin uskomaan, että apostoleissa vaikuttivat pahat voimat. Heidän tulkintansa ihmeestä olivat ihmeen suorittajat itse torjuneet. Nyt tuli kaupunkiin ihmisiä, jotka tunsivat apostolit jo entuudestaan ja joilla oli tapahtuneelle selitys. Kivittäminen oli juutalainen rangaistusmenetelmä, joten tämä tapahtui juutalaisten toimesta. Paavali ajatteli varmasti Stefanusta, kun kivet alkoivat sataa. Hän viittaa myöhemmin tähän tapaukseen (2 Kor 11:25).
20.Paavalin nopea toipuminen oli ihme. Käynti Lystrassa ei ollut ollut turha. Sinnekin oli muodostunut opetuslasten joukko, joka ei pelännyt osoittaa olevansa apostolien puolella. Eräs siellä pelastuneista oli Timoteus, josta tuli sittemmin Paavalin läheisimpiä työtovereita. Paavalin käydessä seuraavalla lähetysmatkallaan Lystrassa (16:1) mainitaan opetuslasten joukkoon kuuluvana myös Timoteus, jota Paavali sanoi myöhemmin »oikeaksi pojakseen uskossa» (1 Tim 1:2). Vrt. 2 Tim 3:10-11. Paavali ja Barnabas noudattivat neuvoa, jonka Jeesus oli antanut tällaisen vainotilanteen varalta (Matt 10:23). Matka Lystrasta Derbeen kesti vain pari tuntia. Derbessä oli rauhallisempaa vaarallisen matkan jälkeen. Näyttää siltä, ettei heidän työtään siellä estetty.
Paavali ja Barnabas palaavat Antiokiaan
21.Paavali ei nyt ollut kaukana ns. Kilikian portista - Taurus-vuoriston solasta, jonka kautta pääsi Kilikiaan ja hänen kotikaupunkiinsa Tarsoon. Mutta mikään ei osoita Paavalin ajatelleen nyt kotiseutuaan. Sen sijaan hän kääntyi takaisin ja palasi niille paikkakunnille, joilla heitä oli vainottu. Koko Derbessä käyntiä kuvaillaan vain muutamalla sanalla, mutta monet tulivat siellä opetuslapsiksi. Yksi heistä saattoi olla Gaius (20:4).
22.Lystran, Ikonionin ja Antiokian opetuslapset olivat kaikki melko äskettäin uskoon tulleita. He elivät vainon uhkaamina ja tarvitsivat rohkaisua uskossa. Apostolien puheesta ilmenee, että uskon tähden kärsiminen oli sen ajan kristityille aivan normaalia. Juuri ne, jotka kärsivät Kristuksen kanssa, pääsevät myös osallisiksi hänen kuninkaallisesta kirkkaudestaan, Room 8:17.
23.He rohkaisivat opetuslapsia, mutta lisäksi he huolehtivat siitä, että seurakunnille valittiin johtajat, jotka ottivat jatkuvan työn vastuulleen. Vanhimmat asetettiin Juudean seurakuntien mallin mukaan (11:30; Tiit 1:5; 1 Tim 5:17-22). "Vanhimpia" kutsuttiin myös »presbyteereiksi», kaitsijoiksi ja paimeniksi. Seurakuntien johdossa oli hengellisesti varttuneita miehiä. Heitä ei valittu äskenkääntyneinä, heti seurakunnan perustamisen yhteydessä, vaan heidät asetettiin tehtäväänsä vasta apostolien palattua takaisin. Sillä välin Pyhän Hengen varustamilla henkilöillä oli ollut aikaa osoittaa sopivuutensa. "Valita (kheirotoneè)" merkitsee oikeastaan 'valita kättä ojentamalla'. Saattaa olla, että apostolit vain hyväksyivät seurakunnissa jo valitut vanhimmat, mutta on myös mahdollista, että apostolit valitsivat heidät itse.
24."Pisidia" oli Galatian maakunnan eteläisin alue. Antiokia ei ollut siihen aikaan oikeastaan Pisidian alueella, mutta sitä kutsuttiin kuitenkin Pisidian Antiokiaksi erotukseksi muista samannimisistä kaupungeista. Apostolit kulkivat suoraan Pisidian halki. Ei tiedetä, miksi he eivät käyneet Kyproksella. Myöhemmin Barnabas ja Markus menivät sinne (15:39).
25.He olivat käyneet "Pergessä" Kyprokselta tullessaan (13:13). Mutta todennäköisesti heidän toimintansa oli silloin jäänyt hyvin vähiin. Nyt he sen sijaan viipyivät siellä ja julistivat sanaa. Juuri Pergessä oli Johannes Markus eronnut joukosta. Työn tuloksista ei kerrota. Perge oli tärkeä Pamfylian kaupunki. Se sijaitsi Kestros-joen varrella. Pergestä Attaliaan oli maitse noin 25 km. "Attalia" oli saanut nimensä perustajansa, Pergamon kuninkaan Attalos II Filadelfoksen mukaan. Attalia, nykyinen Adalia, oli Pamfylian tärkein satamakaupunki.
26.Tähän päättyi ensimmäinen lähetysmatka. Tehtävä oli suoritettu, mutta matkan aikaansaannokset olivat kokonaan Jumalan työtä (j. 27). Heidän matkareittinsä oli yhteensä n. 2400 km:n pituinen. Syyrian Antiokia oli lähtöpaikka ja määränpää. Siellä seurakunta oli rukoillut, että Jumalan armo olisi heidän kanssaan (13:3), ja kaikessa uurastuksessaan ja kokemissaan vainoissa he olivat saaneet osakseen tätä armoa.
27.He kertoivat siitä, mitä Jumala oli tehnyt, eivätkä siitä, mitä he itse olivat saaneet aikaan. Tehdessään työtään pakanoissa Jumala oli toiminut heidän välityksellään. Oli luonnollista, että he esittivät matkaselostuksen Antiokiassa, koska juuri Antiokian seurakunta oli heidät lähettänyt. Ja tietysti seurakunta oli innokas kuulemaan matkasta. Sen jäsenet olivat erityisen kiinnostuneita siksi, että he olivat osavastuussa lähetystyöstä.
28.Seuraavassa luvussa tapaamme Paavalin ja Barnabaan Jerusalemissa pidetyssä apostolien kokouksessa, jolloin heidän paluustaan on kulunut jo "pitkä aika". On mahdollista, että Paavali kirjoitti tänä aikana Galatalaiskirjeen. Tämä riippuu siitä, keille Galatalaiskirje itse asiassa kirjoitettiin. Puhutaan »pohjoisgalatalaisesta» ja »etelägalatalaisesta» olettamuksesta. (Ks. Galatalaiskirjeen johdantoa Novumin 4. osassa.) Apostoleilla oli takanaan voimia koetellut matka, ja todennäköisesti Paavali kantoi lopun elämäänsä ruumiissaan merkkejä siitä (Gal 6:17).