Luku 19. Kommentaari
(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Ap.t. 19:1-41)
Paavalin toiminta Efesossa
1.Nyt kirjoittaja jatkaa kertomusta edellisen luvun jakeesta 23. Apollos ei ollut tavannut Paavalia, vaan ainoastaan kuullut hänestä Akylaalta ja Priskillalta, koska oli lähtenyt Efesosta ennen Paavalin tuloa sinne. "Efeso" oli Jooniassa sijaitseva vanha kaupunki Kayster-joen suulla. Se oli tuohon aikaan Vähän-Aasian tärkein kauppakaupunki, ja sitä kutsuttiin »Aasian valoksi». Asukkaita siellä lienee ollut yli kaksisataa tuhatta. Kuudennella vuosisadalla eKr. rakennettu suuri Artemiin temppeli luettiin maailman seitsemän ihmeen joukkoon. Nyt kaupungista on vain rauniot jäljellä. Lampunjalka siirrettiin sieltä pois, kuten Ilm 2:1-7:ssä oli varoitettu. Frygiasta Efesoon johti kaksi reittiä, joista toinen kulki suoraan pohjoiseen ylämaata pitkin. Toinen oli kauppatie ja kulki etelämpänä mm. Kolossan ja Laodikean kaupunkien kautta. Paavali valitsi pohjoisen tien Galatian ja Frygian alueen halki (18:23). "Tapasi (heuriskè)", myös 'löytää' (esim. 17:6).
2.Paavali »tapasi» nämä opetuslapset. Ilmeisesti he olivat siis pysytelleet taka-alalla. Näyttää siltä, että he olivat samassa vaiheessa hengellisesti kuin Apollo aikaisemmin. Saattaisi tuntua järkevältä ajatella, että he olivat olleet yhteydessä häneen ja että he kenties olivat hänen toimintansa satoa. Siinä tapauksessa olisi kuitenkin outoa, ellei Apollos olisi kertonut heille Akylaalta ja Priskillalta oppimiaan asioita. Näillä opetuslapsilla oli hyvin vähän tietoa hengellisistä asioista. He eivät olleet kuulleet puhuttavankaan Pyhästä Hengestä, eivätkä he niin ollen olleet voineet ottaa vastaan Henkeä, vaikka elivätkin helluntain jälkeistä aikaa.
3.Apolloksen tavoin (18:25) hekin tunsivat vain Johanneksen kasteen. Heidän vastauksensa Paavalin kysymykseen on varsin puutteellinen, mutta ilmeisesti he perustivat opetuslapseutensa kasteeseen. He olivat kuitenkin päässeet osallisiksi vain Johanneksen kasteen siunauksesta. Paavalin toinen kysymys ei johdu suoraan ensimmäisestä, vaan Paavalin siihen saamasta odottamattomasta ja oudosta vastauksesta. Paavali ihmettelee, miten heidät ollenkaan oli voitu kastaa, elleivät he olleet edes kuulleet Pyhästä Hengestä.
4.Paavali selvittää heille Johanneksen tehtävän valmistelevaa luonnetta. Johannes ei kehottanut ihmisiä uskomaan häneen, vaan hänen jälkeensä tulevaan, siis Jeesukseen. Raamatusta käy epäsuorasti ilmi, ettei Johanneksella ollut mitään omaa seurakuntaa, johon ihmiset liitettiin kastamalla. Jokaiselle, joka hänen luoksensa tuli, hän esitteli Herransa ainoana pelastajana. Ne, jotka olivat jääneet Johanneksen kasteeseen, eivät olleet päässeet ymmärtämään kasteen täydellistä ja todellista merkitystä.
5.Tämä uusi kaste merkitsi Jeesuksen tunnustamista Messiaaksi ja Herraksi ja sitä, että he nyt pääsivät yhteyteen Jumalan kansan kanssa. Tämä oli aivan uutta näille opetuslapsille, ja he ymmärsivät, ettei heidän aiemmin saamansa kaste ollut kristittyjen kaste. Nyt vasta heille selvisi Johanneksen kasteen merkitys, ja niin "he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen". Sanat "sen kuultuaan" viittaavat Paavalin sanoihin, että heidän piti uskoa Johanneksen jälkeen tulevaan, Jeesukseen. Ei ole varmaa, kastoiko Paavali heidät itse (vrt. 1 Kor 1:14-16).
6.Tämä jae tuo mieleen Samarian (8:17) ja Kesarean (10:44) tapahtumat. Kesareassa Hengellä täyttyneitä ei ollut vielä kastettu, eikä heidän päälleen myöskään pantu käsiä. Tämä on kolmas ja viimeinen kerta, kun kielilläpuhuminen mainitaan Apostolien teoissa (2:4 ja 10:46). Johannes Kastaja oli sanonut, että Jeesus kastaisi Pyhällä Hengellä ja tulella (Matt 3:11; Luuk 3:16). Tämän saivat nyt kokea ihmiset, jotka olivat aikaisemmin saaneet vain Johanneksen kasteen. Paavali itse oli saanut Pyhän Hengen toisen uskovan laskiessa kätensä hänen ylleen (9:17), mutta kätten päällepaneminen ei ollut saamisen edellytys. Tässä tapahtunut vastaa sitä, mistä Paavali kirjoittaa Ef 1:13:ssa. Evankeliumin julistamisen ja uskossa vastaanottamisen jälkeen he saivat Pyhän Hengen sinetin.
7.Luku "kaksitoista" on historiallinen tieto, eikä tätä lukua pidä tulkita vertauskuvallisesti. Luku ei myöskään ole täsmällinen, vaan "noin" kaksitoista. Ehkä tämä luku mainitaan siksi, ettei luultaisi kaikkien Efeson uskovien olleen samalla tasolla.
8.Paavali oli jo ollut yhteydessä synagoogassa kokoontuviin juutalaisiin, ja nämä olivat pyytäneet häntä jäämään luokseen (18:19-20). Olemme havainneet, miten määrätietoisesti Paavali pyrki puhumaan evankeliumia juutalaisille, ja nyt hän toimi Efesossa samoin kuin monella paikkakunnalla aiemmin (vrt. 13:13 ss. ja 18:1 ss.). Hänen julistuksensa oli usein keskustelun muotoista. Hänelle esitettiin välihuomautuksia ja vastaväitteitä, ja hän vastasi kysymyksiin. Jumalan valtakunta oli tullut heitä lähelle Kristuksessa Jeesuksessa, ja Paavali osasi neuvoa, miten he pääsisivät siitä osallisiksi.
9.Nämä ihmiset "paaduttivat itsensä", mutta sen lisäksi he tekivät kaikkensa estääkseen toisiakin kuulemasta evankeliumia. He "puhuivat pahaa Herran tiestä", Jumalan pelastussanomasta. Paavali otti uskovat mukaansa ja lähti synagoogasta, jotta pilkkaajat eivät olisi vahingoittaneet heitä. Todennäköisesti hänellä oli synagoogassa ollut tilaisuus puhua vain kerran viikossa, sapattina (vrt. 13:42-43). "Tyrannuksen koulussa" hän sen sijaan saattoi puhua heille "joka päivä". Eräässä käsikirjoituksessa on lisäys: »viidennestä kymmenenteen hetkeen». Tämän mukaan opetus tapahtui siis kello 11-16, päivän kuumimpaan aikaan, jolloin koulussa oli pitkä päivällistauko ja työläisetkin lepäsivät. Synagoogaan sai tulla vain juutalaisia ja käännynnäisiä, mutta Tyrannuksen kouluun pääsivät pakanatkin (j. 10). On mahdollista, että kyseessä oli nk. filosofikoulu, mutta se saattoi olla myös "bet-midraš", juutalainen »kyselykoulu».
10.Nämä kaksi vuotta lasketaan niiden kolmen kuukauden lisäksi, jolloin hän oli opettanut synagoogassa (j. 8). Kaikkiaan hän oli Efesossa kolme vuotta (20:31), eli vuodet 52-54. Kolossan, Laodikean ja Hierapoliin seurakunnat perustettiin todennäköisesti näinä vuosina (Kol 4:13). Kaikki laajan Aasian maakunnan asukkaat "saivat kuulla Herran sanan", jota julistettiin maakunnan pääkaupungista, Efesosta käsin. 1 Kor 16:19:ssä mainitaan »Aasian seurakunnat». Ja mahdollista on, että kaikki Ilm 2. ja 3. luvussa mainitut seitsemän seurakuntaa syntyivät tuolloin. Paavali pysytteli Efesossa, kun taas useat hänen työtoverinsa kävivät naapurikaupungeissa.
11.Nämä voimateot olivat niin harvinaisia, että ne ylittivät kaiken sen, mikä oli tavallista alkukristillisenä aikana. 2 Kor 12:12:ssa Paavali viittaa juuri tällaisiin ihmeisiin todisteena siitä, että hän on oikea apostoli. Vrt. myös Room 15:19, jossa hän muistuttaa välityksellään tapahtuneista tunnusteoista ja ihmeistä, jotka johtivat pakanoita parannukseen ja uskoon.
12.Kun Paavali valmisti telttoja, hänellä oli yllään esiliina, "esivaate". Kuumassa ilmastossa hän tarvitsi pyyhkeen hien kuivaamiseen. "Hikiliinoja", jotka olivat valkoista pellavaa tai puuvillaa, käyttivät sekä köyhät että rikkaat. Tämä jae tuo mieleen verenjuoksua sairastaneen naisen, joka kosketti Jeesuksen vaipan liepeeseen (Mark 5:27), ja Pietarin varjon vaikutuksen (Apt 5:15). Tässä, kuten muuallakin Raamatussa, tehdään selvä ero sairaiden ja pahojen henkien riivaamina olevien välillä. Sairaus "lähti" ihmisistä, pahat henget "pakenivat pois". Lääkäri Luukas ei sekoita näitä kahta asiaa.
13.Nämä "loitsijat" olivat ammattimaisia henkienmanaajia, eksorkisteja. He näyttävät pitäneen Paavalia oman ammattikuntansa edustajana, mutta ehkä korkeammin oppineena asiantuntijana. Tällaisia henkien manaajia oli itämailla paljon. He ajoivat ulos demoneja, ennustivat, selittivät unia ja harjoittivat magiaa ja noituutta. He olivat ymmärtäneet aivan väärin Paavalin julistaman Jeesuksen. Mutta niin paljon he olivat käsittäneet, että Jeesuksen nimessä oli valtava voima. He näkivät nimen vaikutuksen ja alkoivat itsekin käyttää sitä, mutta heidän vaikuttimensa olivat täysin väärät. Paavali oli julistanut Jeesusta Jumalan Poikana, syntisten Vapahtajana, Israelin Messiaana ja perkeleen voittajana. Tämä oli aivan muuta kuin se, että nämä henkienmanaajat käyttivät Jeesuksen nimeä. Mark 9:38:ssa kerrotaan miehestä, joka käytti Jeesuksen nimeä pahojen henkien pois ajamiseen. Hän näyttää kuitenkin olleen aivan toisenmielinen kuin Skeuaan pojat. Henkien ulos ajaminen oli varsin tavallista juutalaisten parissa. Vrt. Matt 12:27.
14.Skeuas kuului mahdollisesti johonkin juutalaisten ylipappien sukuun. Tässä sanotun lisäksi hänestä ei tiedetä mitään. Ei ole varmaa, onnistuivatko Skeuaan pojat yrityksissään.
15.Hengellisen taistelun käyminen lihallisin asein on turhaa, eikä Skeuaan pojilla näin ollen ollut mitään mahdollisuutta selviytyä siitä. Jumalan valtakunnan työhön tarvitaan Jumalan ihmisiä ja Jumalan menetelmiä ja se on tehtävä Jumalan kunniaksi. Paha henki tunsi Jeesuksen ja tiesi Paavalin olevan saatanan valtakunnan vastustaja. Mutta näiltä miehiltä henki kysyi: »Keitä te olette?» Pahoilla hengillä ei ole muita vihollisia kuin ne, jotka ovat täyttyneet Jumalan Hengellä ja elävät läheisessä yhteydessä Jumalaan. Jeesus mainitsee, että niiden joukossa, jotka karkotetaan pois tuomion päivänä, on sellaisia, jotka vetoavat siihen, että ovat ajaneet ulos riivaajia Jeesuksen nimessä (Matt 7:22).
16.Alkutekstistä ei ilmene selvästi, yrittivätkö kaikki seitsemän henkien manaamista tällä kerralla vai vain kaksi heistä. Eräiden käsikirjoitusten mukaan riivattu mies kävi vain kahden veljeksen kimppuun. Yritykset johtivat joka tapauksessa kirvelevään tappioon. "Alastomina (gymnos)" ei välttämättä merkitse, ettei heillä ollut rihmaakaan suojanaan vaan että heidän vaatteensa oli revitty.
17.Todellisista ihmeistä on yleensä seurauksena Jeesuksen nimen ylistäminen. Vrt. Mark 16:17-20. Aikaisemmin Jeesuksen nimestä oli puhuttu pahaa (j. 9), ja sitä oli käytetty väärin (j. 13), mutta nyt sitä ylistettiin. Tapahtuneesta sai kunnian Jeesus, ei Paavali.
18.Se, joka todella tulee uskoon, haluaa selvittää menneisyytensä. Hän haluaa tunnustaa ja hylätä kaiken vääryyden. Uskoon tulleet eivät jatkaneet taikuuden harjoittamista, vaan tunnustivat syntinsä ja vapautuivat niistä.
19.Näin he tunnustivat julkisesti uskonsa. Ulkonainen teko ilmensi sitä, mitä heidän sisimmässään oli tapahtunut. Aikaisemmin Efeson asukkaat olivat olleet taikauskoisen pelon vallassa. Mutta kuultuaan totuuden Jumalasta he olivat vapautuneet pelosta ja halusivat päästä eroon kaikesta vanhasta. Heille arvottomiksi tulleet kirjat olivat maksaneet paljon, mutta he ymmärsivät, että niiden säilyttäminen kävisi vielä kalliimmaksi. On vaikea laskea kirjojen nykyarvoa, mutta jos muistamme "hopearahan" olleen tavallisen työläisen päiväpalkka, ymmärrämme että kyseessä oli suunnaton rahamäärä. Kirjat olisi voitu hävittää kaikessa hiljaisuudessa, mutta niiden kokoaminen ja polttaminen julkisesti oli todistus siitä, etteivät he milloinkaan enää tarvitsisi niitä. Se osoitti myös, etteivät he enää pitäneet niitä arvokkaina, vaan päin vastoin vahingollisina. Samalla he vapautuivat kiusauksesta alkaa käyttää niitä uudelleen. Näin he kertoivat kaikille Efesossa asuville kääntyneensä saatanan vallasta Kristuksen luo. Efeso oli siihen aikaan niin tunnettu magian keskus, että taikuutta käsitteleviä kirjoja sanottiin »Efeson kirjeiksi». Käsikirjoitukset olivat hyvin kalliita ja niihin suhtauduttiin kuin taideaarteisiin. Niiden uskottiin sisältävän vuosisatojen viisauden ja tiedon. Kirjojen polttajat olisivat voineet myymällä saada niistä omaisuuden, mutta se ei olisi keventänyt heidän omaatuntoaan.
20."Herran sana" kestää voitokkaana kaikki koetukset. Vrt. 6:7 ja 12:24. Paavali oli kokenut tässä kaupungissa vaikeita aikoja (1 Kor 15:32 ja 2 Kor 1:8), mutta nyt harhaoppi kärsi tappion ja Herran sana menestyi.
Paavalin matkasuunnitelma
21.Paavali halusi matkustaa Kreikkaan ja erityisesti Korinttoon vahvistaakseen seurakuntia (14:22; 15:41; 16:5; 18:23). Hän tahtoi auttaa niitä ongelmien selvittämisessä, ja lisäksi hänellä oli mukanaan Jerusalemin uskoville tarkoitettu avustus. Rooma mainitaan ensimmäisen kerran Paavalin suunnitelmissa. Efeson työ oli niin vakiintunut, että Paavali saattoi suunnitella eteenpäin lähtemistä. "Päätti" on tulkittava muistaen, että hän etsi Hengen johdatusta kaikessa. Roomankin hän sai vielä nähdä, mutta hän joutui sinne tavalla, jota ei varmasti tässä vaiheessa osannut kuvitella.
22.Timoteuksen oli määrä matkustaa Korinttoon (1 Kor 4:17 ja 16:10) ja tavata Paavali myöhemmin Makedoniassa. (Ks. myös Fil 2:19.) Mahdollisesti samasta Erastuksesta puhutaan Room 16:23:ssa Korinton kaupungin »rahainhoitajana». Paavalilla oli tähän aikaan paljon työtovereita. Jakeessa 29 mainitaan nimeltä vielä kaksi muuta . Paavali jäi vielä joksikin aikaa Efesoon. Luultavasti juuri tuolloin hän kirjoitti paljon.
Mellakka Efesossa
23.Maailma ei saanut rauhaa "sen tien" suhteen. Jokaisen, joka kuunteli tätä sanomaa, oli ratkaistava kantansa siihen. Ks. myös j. 9 ja 9:2.
24."Artemis" oli efesolaisten suuri jumalatar. Hänen hahmossaan palveltiin äitijumalatarta, jota oli ikimuistoisista ajoista lähtien palvottu Vähässä-Aasiassa. Hänen temppeliään pidettiin yhtenä maailman seitsemästä ihmeestä. Sen katto lepäsi sadankahdenkymmenen uljaan pylvään varassa. Rakennusvaiheessa pitivät ruhtinaat kunnia-asianaan saada pystyttää yksi tällainen pylväs. Aleksanteri Suuren kerrotaan tarjoutuneen maksamaan koko temppelin kustannukset sillä ehdolla, että hänen nimensä kaiverrettaisiin siihen, mutta pyyntöön ei suostuttu. Temppelissä olleen Artemiin patsaan väitettiin pudonneen taivaasta. Efesoon tuli paljon ihmisiä palvomaan patsasta. Sen vuoksi Artemiin temppelin pienoismallien valmistus muodostui tuottavaksi liiketoiminnaksi.
25.»Ammattilaiset» "(tekhnitês", oikeastaan 'ammatinharjoittaja', 'käsityöläinen') ja tässä jakeessa mainitut »työmiehet» "(ergatês)" hyötyivät molemmat Artemiin palvonnasta. Ei ole harvinaista, että taloudelliset näkökohdat tulevat oikean uskon esteeksi, ja epäjumalanpalveluksessa rahan himo ei suinkaan ole ollut mikään vähäpätöinen tekijä.
26.Nämä ihmiset eivät luonnollisestikaan halunneet kansan saavan sitä käsitystä, että he puhuivat näin rahan tähden. Niinpä he esittivät asian ikään kuin usko jumalattareen olisi ollut vaarassa. Tämä Paavaliin kohdistettu syytös on samalla voimakas todistus hänen julistuksensa tehosta.
27.Tältä ajalta tiedetään yli kolmekymmentä paikkaa, joissa palveltiin efesolaisten Artemista eli Dianaa, joksi häntä myös kutsuttiin. Tätä Artemista ei ole sekoitettava kreikkalaisten Artemikseen, joka oli Zeuksen tytär ja Apolloksen sisar. Vähitellen Efeson Artemis kuitenkin sai useita kreikkalaisen Artemiin piirteitä. Artemis oli hedelmällisyyden jumalatar. Hänen pappinsa olivat kuohittuja, ja heitä avustivat papittaret, jotka olivat neitsyitä ja orjia. Pelättiin, että jos Paavali saisi jatkaa julistamista kenenkään estämättä, uskonto menettäisi otteensa kansaan, ja se taas aiheuttaisi Efeson hopeaseppien tulojen pienenemisen. Näillä ihmisillä oli paljon pelissä. Jumalattarelle pidettiin vuosittain suuri juhla. Sitä sanottiin Artemisiaksi, ja juhlakuukausi oli nimeltään Artemision. Mahdollisesti tämä tapahtui juuri juhlan aikana. Artemista sanottiin »suureksi jumalattareksi».
28."»Suuri on efesolaisten Artemis»" oli iskulause, jonka hopeasepät panivat liikkeelle, mutta sydämessään he huusivat: »Me menetämme rahaa!» Verbimuoto osoittaa heidän huutaneen kerran toisensa jälkeen. Heille oli selvinnyt, että evankeliumin eteneminen täytyi pysäyttää, jotta he voisivat jatkaa elämäänsä entiseen tapaan. Heillä olikin syytä pelkoon. Viisikymmentä vuotta myöhemmin, noin v. 112, Plinius kirjoitti keisari Trajanukselle, että evankeliumin vuoksi kaikki epäjumaliin liittyvät liiketoimet olivat loppuneet ja temppelit olivat autioina.
29.Efeson "näytelmäpaikka (theatron)", johon sopi 25 000 katsojaa, on säilynyt meidän päiviimme saakka hyvässä kunnossa. Tässä amfiteatterissa pidettiin myös suuria kansankokouksia. Siihen aikaan oli monissa kaupungeissa samanlainen ulkoilmateatteri. Nyt eivät vastustajina olleet vain hopeasepät, vaan "koko kaupunki" joutui kiihtymyksen valtaan. Kaikki uskoivat, että jos pyhiinvaeltajat lakkaisivat käymästä Efesossa, se merkitsisi taloudellista perikatoa. Todennäköisesti Paavalia ei juuri silloin löytynyt, muuten hänetkin olisi varmasti raahattu mukaan. "Aristarkus" oli Tessalonikasta (27:2). Hänkin oli Paavalin työtovereita. Kol 4:10-11:n mukaan hän oli juutalainen, Paavalin vankitoveri ja lohduttaja. Hän odotti Paavalia Trooaassa ja matkusti hänen kanssaan Jerusalemiin (20:4-5).
30.Paavali ei ajatellut vähääkään omaa turvallisuuttaan. Hän ajatteli vain ystäviään, jotka olivat vaarassa. Luultavasti hän uskoi saavansa kansan rauhoittumaan puhumalla, jos vain pääsisi paikalle. Mutta hänen ystävänsä eivät sallineet hänen vaarantaa henkeään.
31."Aasian hallitusmiehet (asiarkhês)" olivat Vähän-Aasian korkeimpia virkamiehiä. Heidän myötämielisyytensä Paavalia kohtaan osoittaa, ettei keisarikunnan politiikka tuohon aikaan ollut kristinuskolle vihamielistä. Kymmenen näistä »asiarkeista» valittiin vuosittain johtamaan toukokuussa pidettäviä suuria kisoja. Asiarkiksi pääseminen oli hyvin tavoiteltua ja yleensä tähän asemaan pääsivät arvossapidetyt kansalaiset. Paavalin julistus oli siis saavuttanut nämäkin piirit ja jättänyt niihin jälkensä. Hekään eivät halunneet hänen asettuvan vaaralle alttiiksi.
32.Sekasorto oli nyt täydellinen. Mikään inhimillinen mahti ei olisi voinut pelastaa Paavalia, jos hän olisi uskaltautunut teatteriin. Sekava tilanne purkautui juutalaisvastaisena mielenosoituksena (j. 34). Useimmat eivät edes tienneet, mistä oli kysymys, mutta kaikki huusivat. Saattaa tuntua merkilliseltä, että tästä joukosta, joka oli vain rynnännyt yhteen paikkaan, käytetään sanaa "ekklêsia", 'seurakunta', mutta tämä sana tarkoittaa oikeastaan kansankokousta, joka on kutsuttu koolle tiettyä tarkoitusta varten (vrt. j. 39).
33."Aleksander" oli juutalainen (j. 34). Tämä ja seuraava jae osoittavat juutalaisten halunneen innokkaasti osoittaa kansalle, ettei heillä ollut mitään yhteistä kristittyjen kanssa. Aleksander halusi nyt selittää, etteivät juutalaiset olleet Paavalin puolella. Jotkut uskovat tämän Aleksanderin olevan se vaskiseppä, jota Paavali 2 Tim 4:14:ssä sanoo vastustajakseen. Oli varsin luonnollista, että juutalaiset vedettiin mukaan tähän riitaan ja että heitä syytettiin Artemiin palvonnan vastustamisesta. Sekä juutalaiset että kristityt vastustivat epäjumalien palvontaa. Roomalaisten oli sitä paitsi helppo katsoa kaikki uskonnollinen levottomuus juutalaisten syyksi. Ei siis ihme, että nämä halusivat todistaa syyttömyytensä.
34.Pelkkä juutalaisen esiin astuminen tässä tilanteessa aiheutti täysin päinvastaisen reaktion kuin juutalaiset olivat odottaneet. "Kirkuivat (kradzè)" on onomatopoieettinen sana, joka kuvasi korpin raakkumista, sitten myös pelosta tai kivusta aiheutunutta huudahdusta ja yleensä huutamista tai kovalla äänellä puhumista, ks. esim. Matt 27:50; Mark 5:5; Joh 1:15.
35."Kaupungin kansleri" oli merkittävä henkilö kaupungin hallinnossa. Hän johti laillisesti kokoonkutsuttuja kansankokouksia, ja valvoi lisäksi Artemiin temppelin tuloja. Tämä kansleri oli viisas ja taitava mies, ja hänellä näyttää olleen kokemusta suurille kansanjoukoille puhumisesta. Kuunneltuaan meteliä kahden tunnin ajan ja huomattuaan ihmisten huutaneen itsensä väsyksiin hän tiesi, että oli sopiva hetki puhua heille järkeä. Efesolaisten Artemis oli laajalti tunnettu jumalatar, mutta ei kestänyt enää kauan, ennen kuin Artemiin palvonta kuului vain historiaan. "Taivaasta pudonnut kuva" oli luultavasti meteorikivi.
36.Artemiista kertovaa tarua pidettiin totena, ja kansa kuunteli mielellään kanslerin puhetta. Kukaan ei vastustanut sitä. Herran palvelijat olivat julistaneet aivan toista sanomaa, mutta se oli vaikuttanut, vaikka he eivät olleet puhuneet suoranaisesti kansan palvelemaa jumalatarta vastaan. Tiedämme kuitenkin apostolien saarnanneen myös suoraan epäjumalanpalvelusta vastaan ja nimittäneen pakanoiden jumalia »turhiksi jumaliksi» (14:15). Kun kukaan ei nyt vastustanut sitä, mikä liittyi Artemiin uskoon, kanslerin mielestä ei ollut vaaraa vakiintuneen jumalanpalvonnan syrjäyttämisestä. Toisin sanoen ei ollut mitään syytä levottomuuteen. Koko asia oli mahdollista järjestää aivan rauhallisesti, mikäli kukaan ei tekisi mitään harkitsematonta.
37.Efeson kristityistä annetaan tässä hyvä todistus (vrt. Tiit 3:1-2). He olivat osoittaneet varovaisuutta vetäytymättä kuitenkaan sivuun. Paavali julisti ennen kaikkea Kristusta, ja usein vanha sortui silloin itsestään ilman että hänen tarvitsi saarnata sitä vastaan. Hänen intonsa ei milloinkaan kasvanut hänen viisauttaan suuremmaksi ja voimakkaammaksi. Hän ei koskaan puhunut kevyesti eikä ivallisesti siitä, mitä hänen kuulijansa pitivät pyhänä. Sama asenne ilmeni myös Ateenassa (17:22 ss.).
38.Ainoa oikea ja sopiva keino oli viedä asia "käskynhaltijoiden (anthypatos)" tutkittavaksi. Aasia oli ns. senaatin provinssi, jossa oli omat prokonsulinsa. Heistä ainoastaan yhdellä kerrallaan oli virka hallussaan. Prokonsulin voitiin luottaa hoitavan asian oikein ja antavan oikeudenmukaisen tuomion. Oikeudenkäyntipäiviä pidettiin säännöllisesti. Kansleri piti Demetriusta ja hänen mukanaan olevia taidekäsityöläisiä vastuullisina mellakasta. "Oikeudenistuntoja (agoraios)" pidettiin vanhojen lähteiden mukaan useita kertoja kuukaudessa. Sen vuoksi asia oli helppo saada hoidetuksi pian. Mellakka oli lainvastainen ja saattoi johtaa vakaviin seurauksiin suhteessa Roomaan (j. 40).
39.Kaikki tiesivät, että oikeudenistuntojen lisäksi pidettiin "laillisia kansankokouksia". Ainoastaan roomalaiset virkamiehet voivat kutsua sellaisen kokoon. Tätä kokousta ei kuitenkaan ollut kutsuttu virallisesti kokoon.
40.Kansleri korosti, ettei kansankokous ollut laillisesti kokoonkutsuttu. He olivat kaikki vastuussa tapahtuneesta, ja asia oli selvitettävä käskynhaltijalle. Roomalaiset suhtautuivat tällaisiin joukkokokouksiin erittäin epäluuloisesti. Eräässä Rooman laissa säädettiin jopa kuolemanrangaistus jokaiselle, joka osallistui mellakkaan.
41.Ihmiset oli helppo saada kuohahtamaan. Mutta kanslerin lausuttua oikeat sanat rauha palasikin melko nopeasti. Hänen viisautensa, rauhallisuutensa ja neuvokkuutensa pelasti tilanteen.