Luku 23. Kommentaari
(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Ap.t. 23:1-35)
Paavali neuvoston tutkittavana
1.Edellisessä luvussa kerrottiin Paavalin puolustautumisesta kansan edessä ja hänen esiintymisestään roomalaisen päällikön edessä. Nyt nähdään, miten hän puolustautui juutalaisten Suuren neuvoston edessä. Hän oli tutkintovankina, ja tietenkin hän ymmärsi, että hänet tuotiin neuvoston eteen, koska Klaudius Lysias halusi saada selville, oliko häntä vastaan olemassa raskauttavia todisteita. Päällikön edessä hän oli vedonnut roomalaisena roomalaiseen. Ylimmäiselle papille hän sen sijaan puhui niin kuin juutalainen juutalaiselle.
2.Tilanne tuo mieleen Jeesuksen ylipappi Hannaan edessä (Joh 18:19-24). "Ananias", joka oli Nebedeuksen poika, oli ylimmäisen papin virassa suunnilleen vuosina 47-56. Hänestä kertovat historialliset tiedot eivät ole täysin yhtäpitäviä. Eräiden lähteiden mukaan hän sai virkansa Kalkiin Herodekselta ja hänet erotti kuningas Agrippa II. Josefus kuvailee häntä täysin häikäilemättömäksi mieheksi. Kansalaiskiihkoilijat päättivät lopulta hänen päivänsä. Ks. 24:1. Todennäköisesti Paavalia lyötiin. Jeesustakin oli lyöty saman neuvoston edessä.
3.Sanoja ei pidä käsittää Paavalin toivomukseksi. Mutta hän oli vakuuttunut siitä, ettei tuollainen käytös jäisi rankaisematta. Hänen sanansa olivat profeetalliset (ks. edellisen jakeen selitys). "Valkeaksi kalkittu seinä" kuvaa sellaista, mikä näyttää moitteettomalta, mutta kätkeekin sisäänsä pahaa. Paavalilla oli varmasti mielessään Jeesuksen sanat »valkeaksi kalkituista haudoista» (Matt 23:27). Pappien tehtäviin kuului riitojen ja rikosten ratkaiseminen, ei syyttömän lyöminen (5 Moos 21:5).
4.Tällainen puhe kuulosti varmasti oudolta sellaisen miehen suusta, joka oli vaarassa saada kuolemantuomion. On luonnollista, että läsnäolijat ihmettelivät sitä, varsinkin kun he muutenkin suhtautuivat Paavaliin vihamielisesti. Mutta kukaan ei maininnut sitä vääryyttä, jonka ylipappi oli tehnyt Paavalille. Paavali oli tekemäisillään sellaista, mistä voitiin todella perustellusti panna syytteeseen. Ylimmäinen pappi oli tuomioistuimessa Jumalan edustaja. Paavali tunnustikin erehdyksensä epäröimättä.
5.Ylimmäinen pappi käytti virkapukuaan vain ollessaan temppelissä virantoimituksessa. Sitä paitsi Paavali oli ollut kauan poissa Jerusalemista, ja on täysin mahdollista, ettei hän tuntenut ylipappia ulkonäöltä. Paavali ei varmasti halunnut olla ivallinen, muutoin hän ei olisi käyttänyt Raamatun sanaa vastauksessaan. Hän lainasi 2 Moos 22:28:n loppuosaa Septuagintan mukaan.
6.Paavali oli pannut merkille, että neuvosto jakautui melko tasaisesti näiden kahden puolueen kesken. Niiden välillä oli syvä teologinen kuilu, ja ylösnousemus oli usein ollut kiistakapulana heidän väittelyissään. Saddukeusten ajattelu oli hyvin materialistista ja järkiperäistä. He kiistivät sekä ruumiin ylösnousemuksen että henkien ja enkelien olemassaolon, kun taas fariseukset tunnustivat ne Vt:n kirjoitusten perusteella. Apostoli päätti käyttää hyväkseen puolueiden välisiä riitoja, ja syntynyttä tilannetta voi pitää jopa hiukan huvittavana. Paavalin asenteessa ei kuitenkaan ole moitteen sijaa. Hän muistutti siitä, että oli itsekin fariseus ja että häneen kohdistettu syytös koski oikeastaan asiaa, johon fariseukset uskoivat ja jota he puolustivat. Hän toivoi heidän auttavan häntä ja puolustavan ajatusta ylösnousemuksesta, eivätkä he hänen mielestään saaneet estää häntä hänen pyrkiessään saamaan saddukeukset vakuuttuneiksi asiasta.
7.Evankeliumit osoittavat Jeesuksen ja fariseusten olleen yhtä mieltä monesta asiasta. Mielipiteet erosivat kuitenkin olennaisissa kohdissa. Tämä yhteinen piirre vaikutti tällä kerralla Paavalin toivomalla tavalla. Fariseukset eivät voineet hyväksyä sitä, että saddukeukset pitivät Paavalia pilkkanaan ylösnousemususkon vuoksi. Pilkka saattaisi seuraavalla kerralla kohdistua heihin itseensä. Kokouksen keskeyttänyt riita oli kuitenkin vain välikohtaus. Ulkona oli huutanut kansanjoukko ja nyt huusivat ylimmät hallitusmiehet ja tuomarit. Ulkona oli huudettu: »Pois maan päältä tuommoinen!» Täällä miehet huusivat toisiaan vastaan.
8.Luukas mainitsee kolme seikkaa, joista saddukeukset ja fariseukset olivat eri mieltä. Sitten hän selvittää Paavalin suhdetta farisealaisuuteen. Paavali ei suinkaan ollut heidän kanssaan kaikesta samaa mieltä, sillä silloin hän ei olisi voinut väittää vaeltavansa Mestarinsa askelissa. Ylösnousemuskysymyksestä hän oli täysin yhtä mieltä heidän kanssaan, mutta heidän pikkutarkkaa lainnoudattamistaan hän sen sijaan ei voinut hyväksyä. Hän oli taistellut paljon sitä vastaan. Saddukeusten teologiasta on vaikeata keksiä yhtäkään seikkaa, mistä Paavali olisi voinut olla samaa mieltä heidän kanssaan.
9.Joukko fariseuksia puolusti kiihkeästi Paavalia siksi, että tämä tuomitsi saddukeukset, joita he vielä tuolloin pitivät kristittyjäkin vaarallisempina vastustajina. He arvelivat Paavalin saaneen ilmestyksen, ja sanoivat mielipiteensä tarkoituksellisen ärsyttävästi. Täysin selvää on, ettei enkelin lisäksi mainitulla "hengellä" tässä tarkoiteta pahaa henkeä. Siinä mystiikan leimaamassa juutalaisuuden haarassa, jota fariseukset edustivat, pidettiin näkymätöntä maailmaa ja sen edustajia hyvin merkittävinä. Lähtökohtana olivat luonnollisesti Vt:n kirjoitukset, mutta vaikutteita oli selvästikin saatu myös muinaisen Persian parsilaisuudesta (vrt. Zarathustra), johon juutalaiset olivat tutustuneet maanpakolaisuutensa aikana. Myöhäisjuutalaisessa kirjallisuudessa on monenkirjavia henkimaailman kuvauksia, jotka vaikuttavat mielikuvituksellisilta ja jollaisia Ut:ssa ei esiinny. Fariseukset halusivat vapauttaa Paavalin. Pilatus olisi tahtonut vapauttaa Jeesuksen. Mooseksen lain perusteella, johon fariseukset vetosivat, ei Paavalia voinut tuomita.
10."Riita (stasis)" esiintyy sekä tässä että jakeessa 7. Se on sukua sanalle "histêmi", 'seistä', ja voi tarkoittaa vakaana seisomista (Hebr 9:8), mutta myös kapinaa (Mark 15:7). Tässä sekä 15:2:ssa se merkitsee kiivasta väittelyä. Luukas osaa mestarillisesti maalata muutamalla sanalla tilanteen niin, että lukija näkee sen elävänä edessään. Jälleen päällikkö pelasti Paavalin hengen puuttumalla asiaan. Ulkona väkijoukko oli ollut vähällä ottaa hänet hengiltä. Siellä kaikki olivat olleet yksimielisiä asiasta. Mutta täällä neuvoston salissa oli sekä vastustajia että puolustajia, ja päällikkö tunsi velvollisuudekseen puuttua asiaan tilanteen muututtua uhkaavaksi. Kunnianarvoisat neuvoston jäsenet menettivät täydellisesti kasvonsa. Roomalainen upseeri ei mitenkään voinut jättää vankia näiden miesten käsiin. Se olisi ollut ristiriidassa Rooman oikeusperiaatteiden kanssa.
11.Herra ilmestyi Paavalille aina juuri kriittisinä hetkinä. Ilmestymistapaa ei kerrota; mutta Herra oli hänen luonaan, ja se riitti Paavalille. Inhimillisesti ajatellen hänelle olisi ehkä ollut helpointa saada kuolla välittömästi, kun tietää että hän joutui olemaan pitkään vankina ennen Roomaan lähettämistä, jossa uudet kärsimykset odottivat. Herra ei luvannut hänelle vapautta eikä onnellista ratkaisua edes senhetkiseen tilanteeseen. Mutta Herra lupasi sen, mitä Paavali oli toivonut (19:21). Kutsumus ja tehtävä olivat hänelle kaikki kaikessa ja lupaus Roomaan pääsemisestä vakuutti Paavalille, etteivät juutalaiset saisi tilaisuutta surmata häntä.
Juutalaisten salaliitto
12.Sanaa "juutalaiset" ei pidä tässä käsittää koko kansaa tarkoittavaksi. Tuskin esimerkiksi ne neuvoston jäsenet, jotka olivat edellisenä päivänä halunneet vapauttaa Paavalin, olivat muuttaneet mieltään yön aikana. Tällainen valalla vannoen tehty salaliitto tiesi lupauksen rikkojalle Jumalan vihan alaiseksi joutumista. "Vannoivat valan (anathematidzè)" on Mark 14:71:ssä käännetty 'sadatella itseään', ja sana merkitsee oikeastaan 'sitoutua kirouksen uhalla'. Elleivät he kuitenkaan täyttäneet lupaustaan, heillä oli se »varaventtiili», että rabbiinit voivat vapauttaa heidät valasta. Tietyissä olosuhteissa juutalaiset pitivät murhaa oikeutettuna ja vanhurskaana tekona. Jos ihminen oli vaaraksi yleiselle moraalille ja muiden hengelle, ei hänen surmaamistaan pidetty tuomittavana tekona. Tällainen vala on hepreaksi "íerem". »Jumala minut kirotkoon, ellen tätä tee.»
13."Yhtyivät valaan (synèmosia)", sanoista "syn", 'mukana' ja "omnyè", 'vannoa'. Sana tarkoittaa yhdessä vannomista, jostakin sopimista yksimielisesti valalla vannoen.
14.Miehet sanoivat oikeastaan 'kironneensa itsensä kirouksella', mikä on erittäin voimakas ilmaisu. Ylipappien ja vanhimpien olisi tietenkin pitänyt estää heitä tekemästä tällaista, mutta ilmeisesti hekin olivat uskonnollisen kiihkon sokaisemia ja osallistuivat näin heidän syntiinsä. Seuraavasta jakeesta ilmenee, ettei koko neuvosto ollut tällä haavaa koolla. Todennäköisesti paikalla olivat vain Paavalin vastustajat.
15.He esittivät pirullisen juonensa, eikä Paavalilla näyttänyt olevan mahdollisuutta selviytyä hengissä. Hänhän ei tiennyt murhasuunnitelmasta, ja näytti siltä, ettei hän vankilassa voisikaan saada sitä tietoonsa. Tilanne antaa dramaattisella voimalla välähdyksen siitä elinympäristöstä, jossa Jerusalemin kristittyjen seurakunta kasvoi ja kypsyi. Esityksen niukkasanaisuus on tyypillinen esimerkki Luukkaalle ominaisesta voimakkaasta tiivistämisestä. Suunnitelmasta olisi voitu kirjoittaa kirjoja, mutta Apostolien teot kertoo siitä vain muutamalla jakeella. Tarkoitus oli siis murhata Paavali matkalla kasarmilta neuvoston saliin. Salaliittolaiset uskoivat pystyvänsä petkuttamaan myös Paavalia puolustaneita fariseuksia, niin että nämä lähettäisivät noutamaan häntä. Hänet surmattaisiin ennen kuin hän ehtisi neuvostoon, niin ettei kukaan osaisi epäillä neuvoston jäsenten olevan juonessa mukana.
16.Tämä on Raamatun ainoa maininta Paavalin lähiomaisista. Luultavasti sisar asui Jerusalemissa, mutta sisarenpoika on voinut olla siellä myös opiskelemassa. Poika sai käydä Paavalin luona, koska tämä oli edelleen vain tutkintovankeudessa. Juonen piti luonnollisesti pysyä salassa, mutta se oli jokseenkin mahdotonta, kun oli kyse yli neljästäkymmenestä kiihkoilijasta. Liian monet tiesivät hankkeesta.
17.Paavali ei lähettänyt poikaa luotaan sanoen, ettei hänellä ollut mitään pelättävää, koskapa Jumala oli vakuuttanut, että hän saisi todistaa hänestä vielä Roomassakin (j. 11). Jumala tahtoo meidän käyttävän ymmärrystämme eikä luottavan aina siihen, että hän puuttuu tilanteeseen tekemällä ihmeen. Jumala voi käyttää vaikkapa teräväkorvaista sisarenpoikaa. Nuorukainen osoitti rohkeutta ja päättäväisyyttä viedessään tiedon enolleen. Hänenkin henkensä olisi ollut vaarassa, jos Paavalin vastustajat olisivat saaneet tietää asiasta. Kannattaa panna merkille, miten arvokkaasti Paavali esiintyy sekä tässä että muissa tilanteissa vankeutensa aikana. Ja yhtä huomionarvoista on hänen herättämänsä kunnioitus. Sitä ei voida selittää pelkästään Rooman kansalaisuudella. Sama käy selvästi ilmi merimatkalla Roomaan.
18."Vanki Paavali" - tätä upseerin käyttämää nimitystä Paavali toisinaan itsekin käytti. Ks. Ef 3:1 ja 4:1 sekä Filem 9. Sadanpäämies kunnioitti vangin toivomusta ja toimi tämän pyynnön mukaan. Hän ymmärsi varmasti, että oli kysymys muusta kuin vain jostakin perheasiasta. Asiahan saattoi koskea juuri riehunutta mellakkaa.
19.Se, että Klaudius Lysias tarttui sisarenpoikaa kädestä, saattaa merkitä, että tämä oli hyvin nuori poika. Ehkä outo ympäristö ja hänen tuomansa tieto pelottivat häntä. On vaarallista paljastaa fanaattisten ihmisten murhasuunnitelmia. Klaudius Lysiaasta annetaan tässä myönteinen kuva. Ks. j. 27. Hän vei nuorukaisen erilleen, ettei kukaan olisi kuullut, mistä he puhuivat. Se osoittaa, että hän otti pojan puheet todesta.
20.Poika tunsi hyvin koko salajuonen ja pystyi selvittämään yksityiskohtaisesti, mitä Paavalin vastustajat olivat sopineet. Nyt murhasuunnitelmat oli estettävä. Salajuonen laatijoita vastaan ei voitu aloittaa poliisitutkimuksia eikä nostaa syytettä. Juutalaiset olisivat varmasti esittäneet asiansa rauhallisesti ja arvokkaasti, eikä heidän pyyntönsä olisi suinkaan vaikuttanut epätavalliselta. Paavalin tapaushan oli kuulusteluasteella, eikä mikään olisi ollut luonnollisempaa kuin että Suuri neuvosto halusi tutkia hänen tapaustaan tarkemmin. Koska tunnelma edellispäiväisen mellakan jälkeen oli varmasti jo rauhoittunut, roomalaiset olisivat epäilemättä suostuneet heidän ehdotukseensa, ellei Paavalin sisarenpoika olisi tullut tuomaan tietojaan. Koko neuvosto oli ilmeisestikin sopinut, että Paavalia pyydettäisiin paikalle, mutta luultavasti fariseukset eivät tienneet murhasuunnitelmasta mitään.
21.Paavalin surmaamaan sitoutuneita ei ollutkaan mikään pieni joukko. Tavallisesta vartiosta he olisivat selvinneet helposti. Väijytys oli järjestetty niin, ettei Suuren neuvoston ylle lankeaisi minkäänlaista varjoa. Kokouksessa häntä ei voitaisi surmata, vaan sen oli tapahduttava matkalla. Paavalin tapauksesta päällikölle aiheutunut pulma osoittaa, miten vaikeata Juudean hallitseminen saattoi roomalaisille olla.
22.Klaudius Lysias oivalsi heti tilanteen vaarallisuuden, eikä epäillyt hetkeäkään pojan sanoja. Päällikkönä hän oli vastuussa Rooman kansalaisen hengestä. Nyt oli välttämätöntä toimia ripeästi ja tehdä vastaveto juutalaisten viekkaalle suunnitelmalle. Siksi oli ensiarvoisen tärkeätä, ettei hänen keskustelunsa pojan kanssa tulisi tietoon. Jo se, että tämä oli puhunut kasarmin päällikön kanssa, riitti herättämään epäilyksiä. Sen vuoksi asia oli ehdottomasti pidettävä salassa.
Paavali viedään turvaan Kesareaan
23.Kaikkiaan 470 miestä määrättiin saattamaan vankia Kesareaan. Se osoittaa, että päällikkö piti tilannetta vakavana. Sotilaiden oli määrä suojella Paavalia sekä salamurhaajilta että mahdollisilta muilta hyökkäyksiltä. Saattueeseen kuului raskaasti aseistettuja jalkamiehiä, joukko ratsumiehiä sekä kevyesti aseistettuja sotilaita, jotka käyttivät keihästä tai jousta. Sotilaiden piti olla valmiina lähtöön kello 21 illalla. Heidän oli siis määrä lähteä pimeän turvin.
24."Feeliks" oli vapautettu orja, ja hän oli keisari Klaudiuksen suojatti. Hänet tunnetaan kahdella nimellä: Claudius Felix ja Antonius Felix. Jälkimmäisen nimen hän sai mahdollisesti keisari Klaudiuksen äidin Antonian mukaan, jonka orjana hän oli ollut. Feeliks on tunnettu julmuudestaan. Tacitus kirjoittaa hänestä: »Kaikella mahdollisella julmuudella ja hekumalla hän käytti kuninkaan valtaa orjan mielellä.» Hänen hallitusaikansa (52-60 jKr.) oli levotonta. Hänet pantiin viralta Kesarean juutalaisten nostettua häntä vastaan syytteen. Veljensä Pallaksen myötävaikutuksella hän pääsi kuitenkin uudelleen keisari Neron armoihin. Paavalia kohdeltiin hyvin. Hän sai "ratsuja". Sadankymmenen kilometrin matkalla ratsun vaihtaminen olikin tarpeen. Lisäksi Paavalilla oli varmasti mukanaan matkatavaraa ja ehkä Luukas seuralaisenaan.
25.Kun alempiarvoinen upseeri, kuten Lysias, ilmoitti jostakin tapauksesta esimiehelleen, Rooman lain mukaan vaadittiin kirjallinen ilmoitus eli "elogium". On myös mahdollista, että Paavali itse sai jäljennöksen kirjeestä vedottuaan myöhemmin keisariin. Kirje sisältää merkillisen sekoituksen totta ja valhetta. Lysias ei mainitse, että hän oli antanut määräyksen Paavalin ruoskittamisesta, päinvastoin hän korostaa, että Paavali Rooman kansalaisena oli hänen ansiostaan pelastunut (j. 27).
26."Korkea-arvoinen" on kohtelias puhuttelusana, samaan tapaan kuin »Teidän ylhäisyytenne». Vrt. 24:3. Sitä käytettiin korkeista virkamiehistä ja upseereista mutta myös yksityishenkilöistä.
27.Lysias tähdentää puuttuneensa asiaan, koska Paavali oli Rooman kansalainen, mutta totuushan oli toinen. (Ks. 21:31 ss. ja 22:25 ss.) Selvästikin päällikkö halusi saattaa itsensä mahdollisimman edulliseen valoon. Hän luotti siihen, ettei Paavali oma-aloitteisesti huomauttaisi tästä »muistivirheestä», olihan hän joka tapauksessa pelastanut tämän salaliittolaisten käsistä. Luukkaan tapa kertoa ensin asioiden todellinen kulku ja sen jälkeen kirjeen sisältö ilman huomautuksia osoittaa hänet todelliseksi historiankirjoittajaksi.
28.Lysiaan esitys on tässä yhtä korrekti kuin hänen menettelytapansa (22:30). Hänen selontekoaan leimaa sotilaallinen täsmällisyys. Hän ei mainitse neuvostossa vallinneesta sekasorrosta, koska se on itse asian kannalta epäolennaista.
29.Seuratessaan sivusta äänekästä sanaharkkaa Lysias oli siis ymmärtänyt näin paljon. Todennäköisesti asiaa tuntevat olivat myöhemmin selvittäneet hänelle tilannetta.
30.Tilanne oli kehittynyt sellaiseen pisteeseen, että ainoastaan maaherra pystyi ratkaisemaan tapauksen. Lysiasta ei enää tarvittu.
31.Paavali lähti Jerusalemista viimeisen kerran. Hän oli kerran aikaisemminkin joutunut lähtemään kaupungista kiireesti (9:30), mutta tällä kerralla hän oli inhimillisesti katsoen hyvässä turvassa. Koskaan ennen hänellä ei ollut ollut niin suurta matkaseuruetta. Hänellähän oli lähes 500 miehen vahvuinen henkivartiosto! He pysähtyivät vasta saavuttuaan "Antipatrikseen", josta oli enää 40 km Kesareaan. Kaupunki oli Herodes Suuren perustama ja saanut nimensä tämän isän Antipatroksen mukaan. Josefus kertoo paikan olleen aikaisemmin nimeltään Kefar-Saba. He eivät viipyneet siellä kauan. Edessä oli vielä muutaman tunnin marssi ennen Kesareaan saapumista. Saattaa vaikuttaa liioitellulta, että lähes 500 miestä komennettiin suojelemaan yhtä ainoata vankia. Mutta meidän tulee ottaa huomioon sen ajan levottomat olot. Kapinoita sattui aina silloin tällöin, ja oli syytä varautua myös väijytyksiin. On aivan selvää, ettei kaikille Jerusalemista Kesareaan kuljetettaville vangeille järjestetty tällaista vartiota. Apostolista oli tullut »poliittinen tapaus».
32.Nyt oltiin niin kaukana Jerusalemista, ettei sieltä tuleva vaara näyttänyt enää uhkaavalta. Ne, joiden piti hyökätä Paavalin kimppuun, eivät olleet voineet ehtiä Antipatrikseen. Loppumatkalle riitti turvaksi 70 ratsumiestä. "Seuraavana päivänä" tarkoittaa Jerusalemista lähdön jälkeistä päivää.
33.Sekä Paavali että päällikön Jerusalemista lähettämä kirje saapuivat turvallisesti Kesareaan. "Veivät ... (hänen) eteensä (paristêmi)", sanaa käytettiin erityisesti silloin, kun joku tuotiin oikeuden eteen. Sitä tavataan kuitenkin muissakin yhteyksissä. Room 14:10:ssa sitä käytetään Jumalan tuomioistuimen eteen asettamisesta.
34.Nämä olivat rutiinikysymyksiä. Vangin henkilöllisyys ja kansalaisuus pääteltiin kysymällä hänen kotikaupunkiaan ja sitä valtakunnan osaa, johon hän kuului. Tällaisen tiedonannon perusteella Pilatus lähetti Jeesuksen Herodeksen luo (Luuk 23:6 ss.).
35.Asian käsittely oli nyt käynnistynyt. Herodeksen linnan oli rakennuttanut kuningas Herodes Suuri. Nyt sitä käytettiin maaherran virka-asuntona. Paavalin henki oli säästynyt. Ovelan suunnitelman laatineet miehet oli voitettu vielä suuremmalla oveluudella, ja Paavalilla oli tuskin syytä pelätä edessä olevaa oikeudenkäyntiä. Hän tiesi pääsevänsä kerran Kesareasta Roomaan, mutta sitä hän joutui odottamaan vielä kauan. On mahdollista, että Kesarean uskovat saivat luvan käydä tapaamassa Paavalia vankilassa. Tässä kaupungissa Kornelius oli tullut uskoon. Kristinusko oli juurtunut sinne jo apostolien toiminnan alkuaikoina.