Luku 26. Kommentaari
(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Ap.t. 26:1-32)
Paavalin puolustuspuhe
1.Festuksen avauspuheen jälkeen Agrippa joukon korkea-arvoisimpana jäsenenä antoi Paavalille luvan puhua. Paavali sai nyt tilaisuuden puolustautua, mutta tavanomaisesta puolustuspuheesta ei ole kyse, koskapa keisariin vetoamista ei voinut peruuttaa (j. 32). Paavalin puhe voidaan jakaa kolmeen jaksoon: a) Hänen uskollisuutensa juutalaisena (jj. 2-8); b) Apostolin kutsumus (jj. 9-18); c) Kutsu lähteä pakanoiden tykö (jj. 19-23). Käden ojentaminen oli ele, jota puhujat usein käyttivät ilmaistakseen, että he aikoivat aloittaa. Tässä ei kysymys ollut hiljaisuuden pyytämisestä, kuten 12:17:ssa, 13:16:ssa ja 21:40:ssa. Paavalin käsissä oli kahleet (j. 29). Paavali korostaa, että syytökset olivat tulleet pelkästään juutalaisten taholta ja etteivät kaikki juutalaiset suinkaan olleet niiden takana.
2.Hän ei ollut "onnellinen" siksi, että sai kunnian puhua kuninkaalle. Onnellisuus ei johtunut myöskään siitä, että hän oli saanut mahdollisuuden osoittaa syytteet perättömiksi tai että hänellä nyt oli tilaisuus saattaa vastustajansa epämiellyttävään asemaan. Hän ei myöskään uskonut pääsevänsä vapaaksi. Hänhän tiesi joutuvansa menemään Roomaan. Hän oli iloinen siitä, että sai vihdoinkin seistä sellaisen korkean viranomaisen edessä, jolla oli sekä halua että kykyä ymmärtää asiaa. Hän iloitsi myös siitä, että sai tilaisuuden todistaa tälle Kristuksesta. Apostoli suhtautui kuninkaaseen kunnioittavasti, mutta hän ei missään tapauksessa imarrellut. Hän oli peloton, mutta ei ylimielinen.
3.Feeliksin edessä Paavali oli todennut, että tämä oli toiminut tuomarina monta vuotta (24:10). Agrippasta hän sanoo vielä enemmän, sillä tämä tunsi todellakin juutalaiset ja heidän tapansa. Juutalaiset olivat syyttäneet Paavalia, ja nyt tämä sai puhua viranomaiselle, joka tunsi heidät läpikotaisin. Rabbiinien kirjoituksissa korostetaan, että Agrippa oli hyvin perehtynyt juutalaiseen lakiin. Sana "kärsivällisesti" ilmaisee, että hän pyysi kuningasta ja toisiakin valmistautumaan pitkään puheeseen.
4.Paavalin kääntymystä ja kristityn tehtävää ajatellen tulee muistaa hänen aikaisempi toimintansa fariseuksena. Tosin hän ei ollut syntynyt oman kansansa kotimaassa, mutta hänet oli kasvatettu Jerusalemissa. Sanat näyttävät viittaavan siihen, että hän oli juutalaisten keskuudessa tunnettu jo ennen uskoon tuloaan.
5.Hän ei ollut vain nimellisesti fariseus, vaan hän tosiaan eli fariseuksena aivan vakavissaan. Oppinsa hän oli saanut etevän rabbiini Gamalielin koulussa (5:34; 22:3), ja kaikki, jotka tunsivat hänet siltä ajalta, saattoivat todistaa hänen sanansa tosiksi. Toisista apostoleista voitiin ehkä sanoa, että he olivat kouluakäymättömiä ja oppimattomia miehiä (4:13), mutta ei Paavalista. Paavali korostaa, että juutalaiset olivat tunteneet hänet kauan, jo hänen nuoruudestaan saakka (j. 4). Hän mainitsee myös, missä he olivat oppineet tuntemaan hänet, nimittäin Jerusalemissa, joka oli juutalaisten jumalanpalveluselämän keskus (j. 4). Tässä hän lisää, että he olivat tunteneet hänet "fariseuksena. Uskonto" viittaa tässä lakihurskauteen, jossa myös jumalanpalveluskäytäntö ymmärrettiin lain täyttämisenä. Kunnon juutalaiset tähdensivät aina jumalanpalveluksen ulkonaisten menojen merkitystä. Jakeessa 3 mainitut »tavat» kuuluvat juuri näihin.
6.Jumalan kantaisille ja heidän kauttaan koko kansalle antamat lupaukset olivat hänen "toivonsa" perusta. Hän tarkoittaa luonnollisesti Messiasta koskevia lupauksia, jotka olivat nyt täyttyneet Kristuksessa. Olennainen osa niistä koski ylösnousemusta ja iankaikkista elämää, ja näiden lupausten toteutuminen oli alkanut Kristuksen noustessa kuolleista. Vrt. puheeseen Pisidian Antiokiassa, 13:32 ss. Jo Aadam sai lupauksen Vapahtajasta (1 Moos 3:15). Aabrahamille luvattiin suuri kansa (1 Moos 12:2), maa (13:15) ja poika (15:4). Mooseksen kautta Israelille luvattiin profeetta (5 Moos 18:15,18), kun taas Daavid sai lupauksen pojasta, joka hallitsisi hänen valtaistuimellaan ikuisesti (2 Sam 7:12-13). Jesajan aikana Israel sai lupauksen, että neitsyt synnyttäisi lapsen, jonka nimi olisi »Väkevä Jumala» (Jes 7:14 ja 9:5-6). Jeremian aikana luvattiin mies, joka antaisi kansalleen nimen »Herra, meidän vanhurskautemme» (Jer 33:15-16), ja Hesekielin aikana puhuttiin paimenkuninkaasta (Hes 37:24). Babylonian vankeuden jälkeen luvattiin vielä palvelija, jonka nimi olisi »Vesa» (Sak 3:8; vrt. Jes 11:1-5). Lupaus ylösnousemuksesta ilmaistaan Vt:ssa monella eri tavalla, ja se huipentuu Dan 12:ssa. Eräs esimerkki siitä, miten voimakkaana ylösnousemuksen toivo eli monien juutalaisten mielessä aina Kristuksen syntymään saakka on apokryfinen Toinen Makkabilaiskirja (esim. 12:43-45).
7.Paavali, kuten myös Jaakob (Jaak 1:1), piti silloista Israelin kansaa kahdentoista sukukunnan laillisina edustajina. Erään vanhan tarinan mukaan kymmenen pohjoista sukukuntaa, jotka muodostivat Israelin valtakunnan, olivat vaeltaneet kauas pois ja eläneet sitten hajallaan tuntemattomina ympäri maailmaa. Paavali ja Jaakob eivät uskoneet näin. Useimmat maanpaosta palanneista kuuluivat Juudan ja Benjaminin sukukuntiin. Mutta heidän joukossaan oli muihinkin heimoihin kuuluvia, esim. efraimilaisia ja manasselaisia (ks. 1 Aik 9:3). Ut ei tue käsitystä Israelin »kadonneista sukukunnista».
8.Paavali osoitti nämä sanansa varmaankin paikalla olleille saddukeuksille ja heitä suosivalle Agrippalle. On myös mahdollista, että hän halusi lausua oman mielipiteensä juutalaisten ylösnousemususkosta yleensä: »Olemme odottaneet vuosisatoja. Onko sitten niin uskomatonta, että se vihdoin tapahtuu?» Aivan varmasti hän tahtoi korostaa sanoillaan myös sitä, että Jeesus oli ylösnousemuksellaan todistanut olevansa Messias, Israelin toivon täyttymys (j. 23).
9.Sekä Vt:ssa että Ut:ssa "nimi" kuvaa henkilön koko olemusta ja elämäntapaa. Kristityille Jeesuksen nimi tuli kaikkia muita nimiä tärkeämmäksi (Fil 2:9), ja se samaistettiin Jumalan nimeen. Jeesus itse käytti itsestään nimitystä, jolla Jumala oli ilmoittanut itsensä Moosekselle. (Vrt. Joh 8:24; 13:19; 18:5 ja 2 Moos 3:14).
10.Siihen aikaan Paavali oli tehnyt kaikkensa musertaakseen uuden liikkeen ihmiset, jotka huusivat avuksi Jeesuksen nimeä. Hän johti vainoa Jerusalemissa, ja ne, jotka eivät halunneet kieltää uskoaan, tuomittiin kuolemaan. Marttyyreista mainitaan nimeltä kuitenkin vain Stefanus ja Jaakob (Apt 8:1; 12:2 ja 22:20). "Annoin ... ääneni" saattaa merkitä, että hän oli Suuren neuvoston jäsen. "Ääni (psêfos)" merkitsee oikeastaan pientä sileätä tai hiottua kiveä ("psaè", 'hangata', 'pyyhkiä'). Luultavasti äänestys suoritettiin luovuttamalla tällainen kivi. Vrt. Ilm 2:17.
11.Paavali ei sano mitään siitä, onnistuiko hän saamaan kristityt herjaamaan. Hän sanoo toisaalla olleensa siihen aikaan pilkkaaja (1 Tim 1:13). Hän käytti todennäköisesti sekä väkivaltaa että uhkauksia. "Herjaaminen" olisi luultavasti merkinnyt sitä, että uskovat olisivat kieltäneet Jeesuksen olleen Messias tai kironneet hänet ja tunnustaneet, että hänet oli tuomittu oikeudenmukaisesti. Damasko oli tuskin ainoa kaupunki, jonne hän oli lähtenyt vainoojana. Hän on voinut käydä muillakin paikkakunnilla ennen sitä.
12.Valtuutensa hän oli saanut juutalaisten ylipapeilta Jerusalemista.
13.Jumalan kirkkaus pysäytti vainoojan. Se tapahtui keskellä päivää Paavalin ollessa hereillä ja täydessä toimessa. Ei siis voinut olla kysymys unesta tai kuvitelmasta. Apostolin kokemus Damaskon tiellä voidaan rinnastaa kuvaukseen Dan 10:4-11:ssa.
14.Vain Paavali kuuli, mitä ääni lausui. Muut kuulivat äänen, mutta eivät ymmärtäneet, mitä sanottiin. "Tutkain" oli terävä piikki tai sauvan kärki, jolla juhtaa hoputettiin ja ohjattiin esim. kyntäessä. Mitä enemmän eläin vastustelee, sitä tukalammaksi se tekee oman olonsa. Paavalin kokemus vainoojana oli varmasti ollut samanlainen. Mitä enemmän hän taisteli Jeesuksen nimeä vastaan (j. 9), sitä vaikeammassa asemassa hän itse oli. Paavali oli tarkoitettu toiseen tehtävään. Näin toimiessaan hän taisteli sitä suunnitelmaa vastaan, joka Jumalalla hänen varalleen oli.
15.Jeesus sanoi, että Paavali oli vainonnut häntä eikä ainoastaan häneen uskovia. Paavali sai kohdata ylösnousseen Kristuksen. Tästä kohtaamisesta hän kirjoittaa 1 Kor 15:8:ssa ja sanoo siinä itseään »keskensyntyneeksi». Se saattaa olla lisänimi, jota hänen vastustajansa olivat käyttäneet hänestä.
16.Ei ole varmaa, onko jakeissa 16-18 suora lainaus siitä, mitä Jeesus puhui Damaskon tiellä vai onko se tiivistelmä Jeesuksen myöhemmistä sanoista Juudaksen talossa, Jerusalemin pyhäkössä tai muualla. Paavalille Damaskon tapaus ei ollut ohimenevä kokemus, vaan hänen elämänsä voimanlähde aikaa ja iäisyyttä varten. Sekä tässä että muualla Vt:ssa ja Ut:ssa lainausmerkkien käyttö käännöksissä voi vaikuttaa harhaanjohtavasti, koska se viittaa suoraan lainaukseen, josta ei aina ole kuitenkaan kyse.
17.Puhuessaan näitä sanoja kansan käsistä pelastumisesta, Paavali oli kahleissa kansan hyökkäyksen tuloksena. Aikaisemmin hän oli useita kertoja päässyt Jumalan avulla vapaaksi. Paavalin apostolinvirka alkoi hänen kääntymyksestään. Juuri tuolla hetkellä Jumala »näki hyväksi ilmaista minussa Poikansa», kuten hän myöhemmin kertoo Gal 1:15-16:ssa. Herran sanat varustivat hänet edessä oleviin vaaroihin ja valmistivat häntä tuleviin kärsimyksiin. Vastaavanlaisia sanoja Herra lausui Jeremialle kutsuessaan tämän profeetaksi. (Jer 1:8). Hänen kutsunsa lähteä juuri pakanoiden tykö mainitaan 22:21:ssä, jossa se liittyy hänen myöhemmin temppelissä saamaansa ilmestykseen.
18.Oikeastaan vain Pyhä Henki voi valaista ihmisen mielen ja avata hänen silmänsä. Ainoastaan Kristus vapauttaa "saatanan vallasta". Vain Jumala voi antaa meille "perintöosan pyhitettyjen joukossa". Jumala käyttää palvelijoitaan tässä työssä, mutta kunnia tapahtuneesta kuuluu kuitenkin yksin hänelle. »Koko maailma on pahan vallassa» (1 Joh 5:19), mutta Jumalan pelastustahtokin kattaa kaikki ihmiset (1 Tim 2:4; 2 Piet 3:9). Vrt. Jes 42:7, mutta myös Jes 6:10.
19.Nyt Paavali osoitti sanansa suoraan kuningas Agrippalle, sillä tämähän tunsi juutalaisten uskonnon ja historian. Hän tiesi, ettei Festuksella ja muilla paikalla olevilla roomalaisilla ollut edellytyksiä ymmärtää, mikä "taivaallinen näky oli". Tämän taivaallisen näyn jälkeen Paavalin koko elämänasenne muuttui. Ensinnäkin hän oli nähnyt itsensä. Hän oli ennen pitänyt itseään moitteettomana fariseuksena, mutta nyt hänestä tuli Jumalan armoa tarvitseva syntinen. Näky muutti myös hänen käsityksensä lähimmäisistä. Aikaisemmin hän oli jakanut heidät kahteen ryhmään: juutalaisiin, jotka olivat lupauksen lapsia, ja pakanoihin, jotka olivat pelastuksen ulkopuolella. Nyt hän näki, että Kristuksessa kaikki olivat yhtä. Kolmanneksi hänen käsityksensä Jumalasta muuttui. Ennen hän oli nähnyt Jumalan ainoastaan Siinailta, lain vuorelta käsin. Nyt hän näki hänet Golgatalta, sovituksen paikalta käsin.
20."Kääntymys" on välttämätön, koska kaikki ovat poikenneet pois Jumalan luota (Ps 14:3; Room 3:12). Siksi se, joka kääntyy, »tulee» Jumalan luo. Kaikkien on saatava kuulla parannuksen ja kääntymyksen sanoma, koska kaikki ovat luonnostaan turmeltuneita ja Jumalasta erossa (Jes 53:6). Kaikki tarvitsevat pelastusta. "Parannuksen soveliaat teot" osoittavat kääntymyksen aitouden. Vrt. Matt 3:8 ja Luuk 3:8: »Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä.» Näitä tekoja ei ihminen suorita parannuksen ohella, vaan ne syntyvät todellisen kääntymyksen seurauksena. Ellei puu kanna hedelmää, se on hedelmätön tai kuollut. Vrt. Jaak 2:17 ja 26.
21.Näiden juutalaisten silmissä oli anteeksiantamaton synti, että hän opetti pakanoidenkin voivan päästä osallisiksi Israelin etuoikeuksista (vrt. 22:21 ss.). Erottautuminen kuuluu olennaisesti pyhityskäsitteeseen, mutta tietoisuus siitä, että Israel oli valittu kansa ja siihen liittyvä erottautuminen pakanakansoista oli monien juutalaisten kohdalla muuttunut kansalliseksi itsekkyydeksi ja uskonnolliseksi pintakiilloksi. Oli unohdettu, että valituilla oli koko maailman pelastumiseen liittyvä tehtävä.
22.Jumalan apua tarvittiin kaikkia niitä maallisia voimia ja henkivaltoja vastaan, jotka estivät evankeliumin julistusta. Paavalin sanoista kuultaa myös vakuuttuneisuus siitä, ettei kukaan hänen vastustajistaan pystyisi tekemään hänelle mitään Jumalan sallimatta. Häntä syytettiin juutalaisvastaisesta toiminnasta. Mutta hän ei ollut milloinkaan pilkannut juutalaisten pyhiä kirjoituksia. Päin vastoin hän uskoi niihin ja kunnioitti niitä.
23.Kärsivä Messias oli juutalaisten alituisena kompastuskivenä. Siksi Paavalin oli heille julistaessaan aina tähdennettävä kahta asiaa. Hänen oli sanottava heille ensinnäkin, että Messiaan kärsiminen oli Jumalan ennalta säätämä asia, ja toiseksi että tämä kärsimään joutunut Messias oli kuolleista nousseiden esikoinen. Nämä väitteet oli todistettava Raamatun sanalla. Yleistä kuolleiden ylösnousemusta ei voi erottaa Kristuksen ylösnousemisesta. Vrt. 1 Kor 15:20 ss. Jeesus herätti maan päällä ollessaan muutamia ihmisiä kuolleista, mutta nämä herätettiin samaan elämään, jota he olivat ennen kuolemaansa eläneet. Kristus oli ensimmäinen, joka ei herättämisen jälkeen koskaan enää kuole (Room 6:9; Ilm 1:18). Samoin kuin Isällä, hänellä on elämä itsessään (Joh 5:26, vrt. Kol 1:18). "Tälle kansalle" tarkoittaa juutalaisia, joita sanotaan myös »Jumalan kansaksi».
Paavali vetoaa kuulijoihinsa
24.On vaikeata ymmärtää, mikä ärsytti Festusta siinä määrin, että hän keskeytti Paavalin puheen. Hänen sanoissaan ei kuitenkaan tunnu olevan samanlaista ivallista sävyä kuin ateenalaisten sanoissa (17:18 ja 32). Apostolin puhe oli jyrkässä ristiriidassa maaherran maailmankatsomuksen kanssa, ja ehkä tämä hermostui yhä enemmän siitä, että oli antanut tällaisen miehen vedota keisariin. Mutta ei voida myöskään unohtaa mahdollisuutta, että puhe kosketti häntä, kuten Agrippaa (j. 28), vaikka hänellä ei ollutkaan yhtä hyviä edellytyksiä ymmärtää Paavalin sanojen sisältöä. "Suuri oppi", oikeastaan 'lukuisat kirjoitukset'. Ehkä Paavalin lainaukset Mooseksen ja profeettojen kirjoituksista aiheuttivat Festuksen suuttumuksen. Mutta saattaa olla niinkin, että Festus tarkoitti Paavalin saamaa koulutusta. Oli selvää, että puhuja oli oppinut mies.
25.Vastaus oli rauhallinen ja kohtelias. Paavali ei kiihkoillut eikä tunteillut vähääkään. Hän vetosi tosiasioihin kertoessaan uskoontulostaan, samoin julistaessaan Kristusta. "Toimi (sèfrosynê)" tarkoittaa järkeä, tervejärkisyyttä. Sana kuvaa mielentyyneyttä ja hyvää arvostelukykyä, sisäistä tasapainoa, joka pysyy vakaana kaikissa olosuhteissa. Se on hulluuden täydellinen vastakohta. Vrt. 1 Tim 2:9,15.
26.Paavalilla on varmasti mielessään erityisesti Jeesukseen liittyvät pääsiäisen tapahtumat. Ne olivat tapahtuneet Jerusalemissa, ja uskottiinpa hänen ylösnousemukseensa tai ei, kukaan maassa elävä ei ollut voinut välttyä kuulemasta tapahtuneesta, kaikkein vähiten Agrippa.
27.Puheensa päätteeksi Paavali kävi suoraan hyökkäykseen. Jos kuningas uskoi profeettoja, hänen oli uskottava myös Paavalin sanoja. Hänhän puhui vain sen toteutumisesta, mistä profeetat ja Mooses olivat ennustaneet (j. 22). Paavali vastasi itse kysymykseensä ennen kuin kuningas ehti vastata. Agrippa oli sen verran juutalainen, että oli kieltänyt sisariaan ottamasta kuninkaallista puolisoa, elleivät nämä suostuneet ympärileikkauttamaan itseänsä.
28.On kysytty, tarkoittiko Agrippa tätä aivan vilpittömästi. Asiayhteyden perusteella ei ole mitään syytä epäillä sitä, ja siinä historiallisessa tilanteessa tämä lausahdus tuntuu täysin uskottavalta. (Vrt. jakeen 25:22 selitys.) Paavalin sanat tekivät kuninkaaseen voimakkaan vaikutuksen. Ei tiedetä, pääsikö Agrippa milloinkaan tämän pidemmälle tai tuliko hänestä kristittyä. Hän kuoli 73-vuotiaana ja lapsettomana. Bernikestä tuli myöhemmin juutalaissodan aikana Tituksen rakastajatar. Titushan valloitti Jerusalemin vuonna 70, ja hänestä tuli myöhemmin Rooman keisari.
29.Apostolin puolustuspuhe päättyi hänen todistukseensa, ja se oli vakuuttavampi kuin parhainkaan puhetaidollinen suoritus. Hänen todistuksensa osoittaa, että hän rakasti syvästi lähimmäisiään. Hän tiesi, ettei ihminen voinut olla onnellinen »melkein kristittynä.»
30.Kuulustelu oli päättynyt. Kuningas nousi ylös ja muut seurueeseen kuuluvat noudattivat hänen esimerkkiään. Muutamat heistä olivat varmasti helpottuneita. Tämä vieras mies herätteli kiusallisesti heidän omaatuntoaan, ja siksi oli parasta saada kuulustelu pian päätökseen. Agrippa oli osoittanut vankia kohtaan kiinnostusta, mutta tuskin hän oli odottanut kuulustelun päättyvän tällä tavalla. Syytetynhän olisi pitänyt olla tutkittavana eikä tuomareiden.
31.Tämän johtopäätöksen he olivat tehneet kuunnellessaan Paavalia. Riippumatta siitä, miten paljon he olivat hänen puheestaan ymmärtäneet, he olivat samaa mieltä siitä, ettei tämä mies ollut rikkonut lakia. Tässäkin Luukas on saanut tietonsa mukana olleilta henkilöiltä tai sitten hän oli itse paikalla.
32.Oikeastaan juuri Festus oli pakottanut Paavalin vetoamaan keisariin. Se oli Paavalin ainoa mahdollisuus pelastaa henkensä. Hän oli esittänyt vetoomuksensa Festuksen uhattua lähettää hänet takaisin Jerusalemiin sen sijaan, että olisi vapauttanut hänet Kesareassa. Nyt maaherralla ei enää ollut valtaa vapauttaa eikä tuomita häntä. Apostolin edessä oleva matka oli erilainen kuin hänen muut matkansa. Mutta Paavalille kaikki matkat olivat lähetysmatkoja (23:11). Loppujen lopuksi tämäkin tapahtumien käänne oli Jumalan johdossa.