Luku 5. Kommentaari

(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Ap.t. 5:1-42)

Ananias ja Safiira

1.Sekä edellisen luvun lopussa mainittu Barnabas että tässä kuvattu pariskunta Ananias ja Safiira myivät omaisuuttaan samaan tarkoitukseen. Luvun 5 alku on kuitenkin jyrkkä vastakohta 4. luvun loppujakeille. Kenties Ananiaksen ja Safiirankin alkuperäinen vaikutin oli oikea, mutta joka tapauksessa saatuaan maatilastaan maksun (j. 2) he menettelivät väärin.

2.Ananiaalla oli täysi oikeus pitää koko summa itse. Seurakunnassa ei mikään laki vaatinut, että oli myytävä kaikki (j. 4). Tässä tulee näkyviin tekopyhyys ja epärehellisyys sekä Jumalan että ihmisten edessä. He luovuttivat summan ikään kuin se olisi ollut koko heidän maatilasta saamansa hinta. Kysymys on tässä kahden yksittäisen jäsenen synnistä, mutta se koski koko seurakuntaa. Jos toiset olisivat toimineet samoin, seurakunnasta olisi kadonnut totuus ja rehellisyys.

3.Synti tuomittiin paljastamalla salailu ja valhe. Jeesuksen sanojen mukaan perkele on sen isä, joka tietoisesti valehtelee pettääkseen lähimmäistään (Joh 8:44). Seurakuntaa vastaan oli hyökätty sisältäpäin. Saatana oli alkanut vaikuttaa uskovien keskuudessa. Asiaan oli puututtava viivyttelemättä.

4.Jokaisella oli oikeus pitää omaisuutensa. Mutta saatana oli ollut ovelampi kuin Ananias ja saanut tämän kuvittelemaan, että hän voisi pettää ihmisiä ja saada nämä kiittämään hänen hurskauttaan. Näin hän lankesi pahimmanlaatuiseen tekopyhyyteen. Pietari oli saanut tiedon tapahtuneesta Hengen ilmoituksen kautta. Hän ei paljastanut ainoastaan tapahtuman ulkonaisia puitteita, vaan myös sen salatun syyn, henkilökohtaiset vaikuttimet. Saatana oli päässyt täyttämään Ananiaan sydämen (j. 3), ja juuri sydämessään hän oli päättänyt tehdä tämän synnin.

5.Jumala puuttui suoraan asiaan ja osoitti, että tuomion on alettava »Jumalan huoneesta» (1 Piet 4:17). Pietarin menettely sellaisenaan ei johtanut Ananiaan kuolemaan. Häntä rankaisi Jumala, jonka ilmoitusta oli se, mitä Pietari sanoi. »Jumala ei salli itseänsä pilkata» (Gal 6:7). Vrt. 5 Moos 4:24 ja 3 Moos 10:1-2. Jerusalemissa oli varmasti paljon muitakin teeskentelijöitä. Heitä on toki aina ja kaikkialla. Mutta he eivät olleet kokeneet samoja siunauksia kuin Ananias, eikä heitä siksi myöskään rangaistu yhtä ankarasti kuin häntä.

6.Kaikki näyttää tapahtuneen arvokkaasti, mutta juutalaisen tavan mukaisia hautajaisia ei pidetty, sillä esim. itkijänaisia ei kutsuttu. Juutalaiset eivät käyttäneet arkkuja, vaan käärinliinoja. Hautapaikat olivat aina asutuksen ulkopuolella. Mikään ei viittaa siihen, että "nuorilla miehillä" olisi ollut seurakunnassa jokin virallinen asema, joka olisi velvoittanut heidät tähän tehtävään.

7.Safiira ei tiennyt, mitä hänen miehelleen oli tapahtunut, mutta hän tiesi Jumalan sanoneen sanassaan, että hän tuomitsee ulkokultaiset ja väärämieliset. Hän oli ollut tietoisesti epärehellinen (j. 2). Kun hän nyt tuli paikalle, hän luuli kenties saavansa tunnustusta heidän seurakunnalle tekemänsä suuren lahjoituksen johdosta.

8.Safiira sai tämän Pietarin kysymyksen suoman tilaisuuden parannuksentekoon. Hän sai enemmän aikaa kuin miehensä, ja jos hän olisi tunnustanut totuuden, totuus olisi voinut tehdä hänet vapaaksi (Joh 8:32). Vrt. Joos 7. Pietari osoitti ehkä rahoja kysyessään: »Siihenkö hintaan ...?»

9.Heidän tekonsa ei tapahtunut harkitsemattomasti ja kiireessä. He olivat yhdessä suunnitelleet ja päättäneet toimia näin. Samassa silmänräpäyksessä, kun Safiira sai kuulla miehensä kuolemasta, hän kuuli myös oman kuolemantuomionsa.

10.He olivat päättäneet yhdessä tehdä tämän synnin, ja he saivat saman tuomion. Kävi heti ilmi, etteivät Pietarin sanat olleet pelkkiä sanoja. Jumala vahvisti silmänräpäyksessä hänen sanansa ja osoitti näin hänen puhuneen Pyhän Hengen vaikutuksesta.

11.Jakeen 5 mukaan »suuri pelko valtasi kaikki», jotka kuulivat Ananiaan kuolemasta. Pelko valtasi siis sekä seurakunnan että kaikki muut, jotka kuulivat tapahtuneesta. Tällaista asiaa ei voitu pitää vain seurakunnan omana tietona. Siitä puhuttiin, ja seurakunnan ulkopuolellakin se herätti pelkoa.

Tunnustekoja ja ihmeitä

12.Näitä ihmeitä kuvaillaan tarkemmin jakeissa 15 ja 16. Aikaisemmin voima oli ilmennyt suurena armona (4:33). Mutta suuri pelkokaan ei ole harvinainen tällaisissa olosuhteissa (j. 11). Muut kuin apostolit eivät näytä tuolloin tehneen ihmeitä, mutta ihmeiden tekemisen voima ei rajoittunut heihin. Pian sen jälkeen Stefanuskin »teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja» (6:8). Salomon pylväskäytävä, joka oli temppelialueen itämuurin sivulla, oli ihanteellinen kokoontumispaikka, jossa oli paljon tilaa. Ks. 3:11 ja Joh 10:23.

13.Ananiaan ja Safiiran tuomio ilmaisi voimakkaasti sen, ettei Herra siedä ulkokullattuja eikä väärämielisiä seurakunnassaan. "He" tarkoittaa seurakuntaa, sitä piiriä, jossa hengellinen kurinpitotoimenpide oli tapahtunut. Ihmeiden johdosta juutalaiset suhtautuivat seurakuntaan pelonsekaisella kunnioituksella. Kukaan ei uskaltanut liittyä siihen pelkästä uteliaisuudesta tai muuten kevyin perustein.

14.Pahuuden tuomitseminen johti hyvään tulokseen. Herätys jatkui puhdistetussa seurakunnassa. Luukas ei nyt enää yritäkään kertoa, kuinka paljon uskoon tulijoita oli. Vrt. 4:4. "Joukko (plêthos)" on Ut:ssa usein esiintyvä sana, mutta tämä on ainoa kohta, jossa se on monikossa.

15.Pietarin varjo ei taannut paranemista. Lääke oli Kristuksessa. Sairaat hakivat apua Pietarissa ja Pietarin kautta vaikuttavasta Jumalan voimasta. Varjo vilahtaa pian ohitse eikä siihen voi turvautua, mutta Herra on sama iankaikkisesti. Hänen luonaan ei ole »vaihteen varjoa» (Jaak 1:17).

16.Tämä oli seurakunnalle hyvää ja menestyksellistä aikaa. Kristittyjä varustettiin varmasti näin edessä olevaan myrskyyn. Ensimmäisen kerran he tavoittivat Jerusalemin ympäristönkin asukkaita. Sekä sairaat että pahojen henkien vaivaamat saivat avun. On syytä huomata, että Hengellä täyttynyt lääkäri Luukas erottaa toisistaan sairauden ja riivattuna olemisen.

Enkeli vapauttaa apostolit

17.Kun Herra toimii palvelijoidensa kautta, vihollinenkin nousee ja pyrkii estämään tätä työtä. "Ylimmäinen pappi" tarkoittaa todennäköisesti Hannasta (4:6), vaikka tässä virassa oli siihen aikaan Kaifas. "Nouseminen" kuvaa sitä, että he ryhtyivät aktiiviseen toimintaan. Etenkin Jeesuksen ylösnousemuksesta puhuminen herätti vastustusta saddukeuksissa, jotka eivät uskoneet ylösnousemukseen. Jumalan palvelijat olivat täynnä Pyhää Henkeä, nämä miehet olivat täynnä kiihkoa. On olemassa sekä pyhää että epäpyhää intoa (vrt. Gal 4:17-18).

18.Jeesus oli valmistanut opetuslapsiaan tämänkaltaisiin tilanteisiin (Joh 15:20-21). Nyt ei pidätetty ainoastaan Pietaria ja Johannesta, vaan kaikki apostolit. Emme tiedä, milloin ja missä se tapahtui, mutta voidaan olettaa, että sen tapahtuessa kansanjoukot eivät olleet paikalla (j. 26). Tämä yleinen vankihuone ei ole välttämättä sama kuin 4:3:ssa mainittu.

19.Jumalallinen "mutta" tulee usein ihmisten suunnitelmien tielle. Ei ole niin vahvoja lukkoja eikä portteja, ettei Herra voisi avata niitä ja raivata tietä palvelijoilleen.

20.Enkeli ei käskenyt heidän piiloutua eikä paeta johonkin toiseen paikkaan. He saivat suoran käskyn mennä jälleen temppeliin julistamaan. Hän ei käskenyt heidän puhua seurakunnalle, vaan kansalle. "Tämän elämän sanat" ovat Kristuksen sanoja, niitä sanoja joita apostolit julistivat ja jotka näkyivät heidän elämässään ja teoissaan. Niiden sanojen voimasta ihmiset saattoivat päästä osallisiksi jumalallisesta elämästä. Kuoleva maailma sai kuulla elämän sanat.

21.Nyt ei kokoontunut ainoastaan Suuri neuvosto, vaan myös vanhimmat, jotka eivät olleet neuvoston tavallisia jäseniä. Tämä on ainoa tilanne Ut:ssa, jossa tiedämme tällaisen laajennetun neuvoston olleen koolla. Se osoittaa, että kokous oli tärkeä.

22."Oikeudenpalvelijat (hypêretês)", oikeastaan 'alasoutajat' (sanoista "hypo", 'alla' ja "eretês", 'soutaja'). Sanaa käytettiin myöhemmin tarkoittamaan merimiehiä yleensä, sen jälkeen työläisiä ja lopulta jonkin talon palvelijoita. Tässä kysymys on neuvoston siviilipalvelijoista.

23.Mikään ei näyttänyt epätavalliselta heidän tullessaan vankilaan. Kaikki oli aivan samannäköistä kuin heidän sieltä lähtiessään. Sisällä ei kuitenkaan ollut ainuttakaan vankia. Kaikki kaksitoista olivat kadonneet - lukittujen ovien läpi! Kukaan ei voinut syyttää vartijoita, sillä he seisoivat paikoillaan.

24."Pyhäkön vartioston päällikkö" oli erityisen kiinnostunut asiasta, syystä kyllä. Ilmeisesti hän oli vastuussa edellisenä päivänä tapahtuneesta pidätyksestä. "Eivät he tienneet, mitä heistä ajatella (diaporeè)", sana, jota Ut:ssa käyttää ainoastaan Luukas, kaikkiaan viidesti (Luuk 9:7; 24:4; Apt 2:12; 10:17 ja tässä). Se ilmaisee täydellistä hämmennystä ja neuvottomuutta.

25.Apostolit olivat tavanomaisella paikallaan ja tekivät sitä mitä yleensäkin - julistivat sanaa. Viestin tuoja tiesi miesten olleen pidätettyinä. Mahdollisesti hän oli leeviläinen, jolla oli palvelustehtävä temppelissä. "Seisovat" ilmaisee, että he olivat levollisia ja pelottomia.

Apostolit Suuren neuvoston edessä

26.Kaikesta päätellen kristityt olivat tuolloin Jerusalemissa suuressa suosiossa. Koskaan myöhemmin suosio ei enää kasvanut yhtä suureksi. Päällikkö ei varmastikaan ollut varautunut siihen, että hänen olisi henkilökohtaisesti mentävä hakemaan vankeja, mutta siinä tilanteessa hän ei voinut muuta.

27.Neuvosto kokoontui puoliympyrään korokkeelle, ja apostolit tuotiin tämän puoliympyrän sisään. Näin Jeesuskin oli aikaisemmin seissyt, samoin Pietari ja Johannes.

28.Ylipappi vältti tahallaan Jeesuksen nimen mainitsemista. Hän puhui "tästä nimestä" ja "tuosta miehestä". Pietari sen sijaan ei arastellut Jeesuksen nimeä (j. 30). Apostoleihin kohdistettiin kolme syytöstä: a) He eivät olleet noudattaneet aikaisempaa kieltoa (4:18). Siinä heitä oli kielletty puhumasta tai opettamasta Jeesuksen nimeen. Sen sijaan he eivät olleet olleet tottelemattomia taivaalliselle käskylle (4:20). b) He olivat täyttäneet Jerusalemin opetuksellaan Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta ja tällainen puhe vihloi saddukeusten korvia. c) He tahtoivat "saattaa tuon miehen veren" neuvoston jäsenten päälle. Itse Suuri neuvosto pelkäsi kansaa tällaisessa asiassa. Se todistaa, että kristinusko levisi todella voimakkaasti Jerusalemissa.

29.Edellisellä kerralla Pietari oli vedonnut neuvoston jäsenten omaantuntoon tässä asiassa (4:19). Nyt hän toi julki ehdottoman vakaumuksensa. Heiltä oli kysytty, miksi he olivat kieltäytyneet tottelemasta näiden Israelin uskonnollisten johtajien aiemmin antamaa kieltoa, ja Pietarin mielestä muuta selitystä ei tarvittu. Pietarin kaikkien apostolien edustajana esittämä periaate pätee kaikkina aikoina, kaikissa olosuhteissa ja kaikkien ihmisten kohdalla. Seurakunta noudattaa kyllä inhimillisiä lakeja, mutta ainoastaan tiettyyn rajaan saakka. Kun joudutaan ristiriitaan Jumalan lain kanssa, ei ole vaihtoehtoja. Jumalaa tulee totella enemmän kuin ihmisiä. Seurakunta ei ole ainoastaan inhimillisten lakien vaan myös jumalallisen esivallan ja lain alainen.

30.Pietari korostaa olevansa myös juutalainen. Hänen mukaansa "meidän isiemme Jumala" päättää, miten tällaisessa asiassa tulee menetellä. Hän on lopullinen tuomari. Kaikki juutalaisten odotukset ja toiveet perustuivat isille annettuihin messiaanisiin lupauksiin. Sitten Pietari sanoo, että juuri he olivat tappaneet Jeesuksen. He olivat surmanneet, mutta Jumala oli herättänyt kuolleista.

31.Jumalan "oikea käsi" ilmentää aina hänen majesteettiuttaan ja voimaansa (esim. Ps 118:15-18). "Päämies (arkhêgos)", vrt. 3:15. Jeesus on kaiken lähde, alku, johtaja. Sanat "Päämies ja Vapahtaja" ilmaisevat, kuka Jeesus on. Parannus, kääntyminen pois synnistä, on anteeksiantamuksen edellytys. Siksi se mainitaan ennen anteeksiantamusta.

32.Apostolit eivät olleet ainoat todistajat. Pyhä Henkikin todisti, Joh 15:26-27. Tässä on suora viittaus heidän 1:8:ssa saamaansa käskyyn olla Jeesuksen Kristuksen todistajia Pyhän Hengen tultua heihin. He tunsivat velvollisuudekseen noudattaa tätä käskyä.

33.Vaikuttaa siltä, että asiasta alkoi väittely apostolien kuullen, koska heidät käskettiin ulos vasta hiukan myöhemmin (j. 34). "Viilsi se heidän sydäntänsä (diapriè)" merkitsee oikeastaan 'sahata rikki', 'halkaista'. He raivostuivat siitä, mitä kuulivat. Sama sana on myös 7:54:ssä.

34.Paavali oli ollut tämän Gamalielin oppilaana (22:3). Hänen kuolemansa jälkeen hänestä kirjoitettiin: »Puhtaus ja itsensähillitseminen kuolivat Gamalielin kanssa.» Hän oli siis erittäin arvostettu opettaja, jonka sanoilla oli suuri vaikutus. Herran vihamiehetkin saattavat joskus, ehkä tietämättään, joutua puolustamaan hänen asiaansa. (Vrt. Snl 21:1.)

35.Gamaliel varoitti tekemästä sellaista, mitä jouduttaisiin myöhemmin katumaan. Liiallinen kiihtyminen oli pahasta, pää oli pidettävä kylmänä. Näin menetellen he edistäisivät parhaiten omaa asiaansa. Monet ajattelivat varmasti, miten kansa suhtautuisi (jj. 26 ja 13), mutta Gamaliel ajatteli sitäkin, miten Jumala suhtautuisi (j. 39).

36.Josefuskin mainitsee Teudaan, mutta on syytä epäillä, onko kysymys samasta henkilöstä. Josefuksen mainitsema Teudas esiintyi profeettana ja väitti, että Jordan-virta jakautuisi hänen sanansa voimasta niin kuin Joosuan aikana. Roomalaiset kuitenkin vangitsivat ja mestasivat hänet noin vuonna 45, siis ainakin kymmenen vuotta sen jälkeen, kun Gamaliel oli pitänyt tämän puheen. Todennäköisesti oli olemassa toinenkin Teudas. Herodes Suuren kuoleman jälkeen oli ilmaantunut runsaasti vapaustaistelijoita, joista moni väitti itseään Messiaaksi. Josefus puhuu tuhansista kapinallisista.

37.Tästä Juudaasta tiedämme enemmän kuin Teudaasta. Hän astui julkisuuteen panemalla alulle kapinan Luuk 2. luvussa mainittua verollepanoa vastaan. Juudas oli myös seloottipuolueen perustajia. Juudaksen kuolintavasta ei ole tietoa, mutta hänen kolme poikaansa saivat surmansa roomalaisten toimesta. Yksi Jeesuksen opetuslapsista, Simon, oli selootti eli kiivailija (1:13). Teudas ja Juudas olivat kaatuneet, vaikka neuvosto ei ollut ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin. Niinpä Gamaliel arveli, että tämän uudenkin liikkeen suhteen pitäisi antaa ajan kulua.

38.Gamalielin puhe kuulostaa hyvää tarkoittavalta ja hyvältä, mutta periaatteeksi jakeen lopussa olevaa ajatusta ei voi hyväksyä. Kristillisiä seurakuntia on kuollut esim. Vähässä-Aasiassa. Eivätkö ne sitten olleetkaan Jumalasta? Ja onko meidän toisaalta leimattava Jumalasta oleviksi sellaiset ilmiöt, jotka ovat ristiriidassa Jumalan sanan kanssa, mutta jotka kuitenkin ovat jatkuneet vuosisatoja? Usein on vaikeata ymmärtää Jumalan sallimusta (vrt. Jes 55:8-9; Dan 4:32). Gamaliel oli kuitenkin oikeassa siinä, että ihmisten tekemät uskonnot ja liikkeet tulevat kaikki eräänä päivänä raukeamaan tyhjiin.

39.Gamaliel ei noudattanut omaa neuvoaan, ja siinä onkin hänen perustelujensa suuri heikkous. Se, joka päättää olla taistelematta Jumalaa vastaan, on nimittäin velvollinen taistelemaan Jumalan puolella. Hän ei antanut tunnustekojen ja ihmeiden vaikuttaa itseensä. Hän oli yksi niistä, jotka vaativat yhä voimakkaampia todisteita taipumatta kuitenkaan Jumalan edessä.

Apostolit yritetään vaientaa

40.Aikaisemmin neuvosto oli ainoastaan uhannut Pietaria ja Johannesta (4:21). Nyt he eivät päässeet niin vähällä, vaan kaikki apostolit ruoskittiin. Apostolien henki kuitenkin säästettiin, ja voidaan sanoa, että Jumala käytti Gamalielin heikkoja perusteluja. Kukaan ei korottanut ääntään Gamalielia vastaan väittämällä, että he olivat jo Jeesuksen ristiinnaulitsemalla ilmaisseet, ettei tämä ollut Jumalasta. Ruoskiminen oli hirvittävä rangaistus. Oli tapana antaa 39 lyöntiä. Apostolit tuomittiin siis ankarasti Gamalielin sanoista huolimatta. Voimme aavistaa neuvostossa vallinneen hämmennyksen ja kiukun.

41.Apostolit lähtivät neuvostosta iloisina kovasta kohtelusta huolimatta. Arvossapidetty Gamaliel ei varmasti lähtenyt kokouksesta yhtä iloisena. Apostoleja oli kielletty julistamasta, ja heidät oli pieksätetty. Mitä muuta se oli kuin Jumalaa vastaan taistelemista! Apostolisen kristillisyyden eräs tunnusmerkki on se, että usein iloittiin olosuhteissa, joiden olisi pitänyt saada aikaan päinvastaisia tunteita. Apostolit pitivät haavojaan kunnianosoituksina.

42.He eivät valittaneet vihollistensa menettelystä, eivätkä myöskään kerskuneet omasta rohkeudestaan ja työnsä tuloksista. He vain jatkoivat evankeliumin julistamista. Saamastaan kiellosta (j. 40) he eivät välittäneet vähääkään. Heille oli tärkeämpää totella Jumalaa enemmän kuin ihmisiä (j. 29). He julistivat julkisesti temppelissä ja yksityisesti kodeissa.

Sivun alkuun