Luku 21. Kommentaari
(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Ap.t. 21:1-40)
Paavali saapuu Jerusalemiin
1.Paavalin ja Efeson vanhimpien jäähyväiset olivat olleet haikeat. Pyhän Hengen kristittyjen välille synnyttämä rakkaus on ikuista, eikä se tunne lopullisia jäähyväisiä. Henkilökohtainen yhteys tuottaa iloa ja lohduttaa. Ehkä Efeson vanhimmat pohtivat, miten he selviytyisivät »julmista susista» ilman Paavalia. "Koos" oli ensimmäinen saari, jolle Paavali matkatovereineen saapui matkallaan etelään. Sinne oli matkaa nelisenkymmentä meripeninkulmaa, ja Koosilta Rodoon oli yli viisikymmentä. He olivat nyt Vähän-Aasian lounaiskärjen kohdalla. "Rodo" (nyk. Rhodos) oli samannimisen saaren pääkaupunki, joka oli antiikin aikana erityisen tunnettu sataman suulla seisseestä »Rhodoksen kolossista». Tämä auringonjumala Helioksen 32 m korkea pronssipatsas luhistui maanjäristyksessä v. 226 eKr. "Patara" oli tärkeä satamakaupunki Lykian provinssin etelärannikolla. Aluksen, jossa toiset olivat matkustaneet Trooaasta saakka ja johon Paavali oli noussut Assossa (20:13), oli määrä mennä vain Pataraan asti, jossa he astuivat toiseen laivaan (j. 2). Tässä jakeessa mainituilla paikkakunnilla ei mainita olleen kristillisiä seurakuntia.
2.Ilmeisesti he eivät viipyneet Patarassa, vaan saivat tilaisuuden jatkaa matkaansa välittömästi. Kiire heillä olikin (20:16). Mahdollisesti heidän aiemmin käyttämänsä laiva oli pieni ja pystyi purjehtimaan vain rannikon suojassa. Nyt he olivat kauppalaivassa (j. 3), joka oli matkalla Foinikian Tyyroon.
3."Vasemmalle" merkitsee tässä, että he purjehtivat Kyproksen eteläpuolelta. "Syyria" on tässä ymmärrettävä sanan roomalaisessa merkityksessä. Roomalaiset lukivat myös Foinikian ja Palestiinan Syyriaan kuuluviksi. Suotuisalla tuulella purjehtiminen Patarasta Tyyroon kesti kolme vuorokautta. "Tyyro" oli merkittävä kaupunki, joka oli tunnettu kukoistavasta kaupastaan. Se mainitaan usein Vt:ssa. Nyt se oli nk. vapaakaupunki Rooman valtakunnan Syyrian provinssissa. Ainoa »ulkomaanmatka», jonka tiedämme Jeesuksen tehneen toimintavuosinaan, suuntautui »Tyyron ja Siidonin alueelle» (Matt 15:21), ja jo Mark 3:8:sta saamme tietää sieltä kotoisin olevien ihmisten seuranneen Jeesusta. Jeesuksen yhteydet tämän alueen asukkaisiin puhuvat sen puolesta, että siellä syntyi varhain seurakuntia.
4.He saivat nauttia opetuslasten vieraanvaraisuudesta ja viipyivät Tyyrossa seitsemän päivää. Synagoogissa käynneistä tai julistustoiminnasta ei kerrota mitään. Muutaman päivän lepo rasittavan merimatkan jälkeen olikin varmasti paikallaan. Henki muistutti taas Paavalia odottavista vainoista (20:22). Inhimillisesti ajatellen tästä olisi ollut tehtävä se johtopäätös, että hänen olisi pitänyt välttää Jerusalemiin menoa.
5.Täällä Tyyrossa jätetyt jäähyväiset muistuttavat suuresti Mileton jäähyväisiä (20:36-38). Molemmilla paikkakunnilla kristityt saattoivat Paavalin rantaan, polvistuivat ja rukoilivat yhdessä hänen kanssaan. Tyyrossa ei kuitenkaan näy samanlaista syvää surua kuin Miletossa, missä oli hyvästelty seurakunnan perustajaa. Hänen yhteytensä Tyyron seurakuntaan oli tilapäinen. Tyyron kristityt osoittivat kuitenkin suurta vieraanvaraisuutta ja rakkautta hänelle ja hänen työtovereilleen. Heistä oli luonnollista rukoilla yhdessä ennen eroamista. Jumala on yhtä hyvin läsnä rannalla kuin käsin rakennetussa temppelissä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun "lapset" mainitaan erikseen apostolisen seurakunnan yhteydessä.
6.Jäähyväiset jätettiin aivan julkisesti. Paavali ystävineen astui jälleen laivaan. Se oli purkanut lastinsa ja ottanut kenties uuden lastin, ja nyt lähdettiin merimatkan viimeiselle osuudelle Ptolemaikseen.
7."Ptolemaiksen" nimi oli ennen Akko (Tuom 1:31). Tämän nimen se sai jälleen myöhemmin ja on säilyttänyt sen tähän päivään saakka. Se on tunnettu myös nimellä Akka. Ptolemaiksessa oli koko Syyrian rannikon paras satama. Kaupunki on kapealla niemellä Haifan lahden pohjoisrannalla. Sieltä voi nähdä Karmelvuoren, joka on vain 12 km:n päässä etelään. Tyyrosta Ptolemaikseen on matkaa lähes 50 km. Ptolemais oli merkittävä kaupunki. Juutalaiset eivät milloinkaan ottaneet sitä kokonaan haltuunsa (vrt. Tuom 1:31), vaan se kuului foinikialaisille, jotka sittemmin sekoittuivat kreikkalaisiin. Baabelin vankeuden jälkeen sinne syntyi juutalainen siirtokunta. Juutalaiset pitivät kaupunkia filistealaisena, mutta kreikkalaiset lukivat sen foinikialaiseksi. Damaskosta meren rantaan johtava tärkeä tie päättyi Ptolemaikseen. Täältä Paavali ystävineen kulki jalkaisin Jerusalemiin.
8.Ptolemaiksen ja Kesarean välisen matkan taivaltaminen kesti pari päivää. Kuulimme viimeksi Filippuksesta, kun hän oli juuri tullut Kesareaan (8:40). Todennäköisesti hän oli toiminut siellä siitä lähtien. Hän oli aikaisemmin asunut Jerusalemissa, ja alun perin opimme tuntemaan hänet yhtenä seurakuntapalvelijoista (6:5), mutta myöhemmin häntä kutsutaan aina evankelistaksi. Hänellä siis oli evankelistan armolahja (Ef 4:11), ja hänen tehtävänsä oli lähinnä johdattaa ihmisiä uskomaan Kristukseen (8:12). Vrt. 2 Tim 4:5. Yli 20 vuotta aikaisemmin Filippus oli karkotettu Jerusalemista vainossa, jonka johtomiehiä oli Saulus (8:3-5). Filippus oli silloin saanut tehtävän toimia evankelistana Samariassa. Nyt nämä kaksi tapasivat jälleen. Filippuksen työtoveri Stefanus oli kärsinyt marttyyrikuoleman osittain Sauluksen myötävaikutuksella. Tällä kerralla Filippus toimi Paavalin isäntänä.
9.Filippuksen neljällä tyttärellä oli tehtävä seurakunnassa. Paavali sanoo nimenomaan, että naiset saavat profetoida (1 Kor 11:5). Kaikki viittaa siihen, että he olivat erottautuneet Jumalaa palvelemaan (vrt. 1 Kor 7:34-38). Kirkkoisä Eusebius mainitsee Filippuksen asuneen myöhemmin Efesossa ja tulleen haudatuksi Frygian Hierapoliiseen.
10.Filippuksen tyttäret eivät siis profetoineet Paavalille, vaan "Agabus", jonka kerrotaan asuneen Jerusalemissa (11:27). Aikaisemmin kuulimme hänen profetoineen Antiokiassa (11:28). "Useita (polys)", sanaa käytetään 13:31:ssa Jeesuksen ylösnousemuksen ja taivaaseenastumisen välillä olleista neljästäkymmenestä päivästä. Tässä kysymys on varmasti vain muutamasta päivästä. Heillä oli kiire joutua Jerusalemiin, eivätkä he voineet viipyä missään kauan.
11.Tämä ennustus, joka muistuttaa muodoltaan ja ilmaisutavaltaan Jes 20:2-4:ssa ja Jer 13:1-11:ssa olevia, toteutui. Ks. j. 33.
12.Uskovien pyyntö tuo mieleen Pietarin yrityksen saada Jeesus väistymään ristille johtavalta tieltä (Matt 16:21 ss. ja Mark 8:31 ss.). Paavalin ystävät näyttävät uskoneen, että profetian tarkoituksena oli antaa mahdollisuus välttyä onnettomuudelta ja että Paavalin vallassa oli väistää vaara. Hän ei sanonut mitään Agabuksen profetoidessa, mutta huolestuneiden ystävien jatkaessa estelyjään hänen täytyi vastata lujasti (j. 13). Ystävät eivät tarkoittaneet pahaa varoituksillaan. He pitivät Paavalista eivätkä halunneet hänen joutuvan vaaraan. He tiesivät, mitä merkitsi joutua juutalaisten vangitsemaksi ja pakanoiden käsiin jätetyksi. Mutta ratkaisu ei ollut heidän, vaan päätöksen teki Paavali, ja hän oli varma asiasta.
13.Jo kääntymisensä yhteydessä Paavali oli saanut tietää joutuvansa kärsimään, ja häntä oli muistutettu siitä monesti. Hän oli tottunut ja sopeutunut ajatukseen. Monien varoitusten tarkoituksena oli selvästikin valmistaa häntä tuleviin tapahtumiin. Paavali itsekin piti marttyyrikuoleman mahdollisuutta hyvin todennäköisenä. Se ei tapahtunut kuitenkaan nyt, vaan vasta myöhemmin Roomassa. Hänen toisesta kirjeestään Timoteukselle tiedämme hänen tuolloin suhtautuneen lähestyvään kuolemaan yhtä tyynesti . On mielenkiintoista, että Paavali asui juuri nyt evankelista Filippuksen kodissa. Hän oli näet itse osallistunut vainoon, joka oli kohdistunut myös Filippukseen (8:4-5). Nyt häntä itseään odotti vaino Jerusalemissa.
14.Ystävät lopettivat taivuttelemisen, koska huomasivat, etteivät pystyneet muuttamaan Paavalin kantaa. Nyt hänen ystävänsäkin jättivät asian Jumalan käsiin. Profeetan sanat ja havainnollinen teko olivat ilmaisseet heille, mikä Paavalia Jerusalemissa odotti. Siitä huolimatta he saattoivat hänet sinne. Heidän sanansa »tapahtukoon Herran tahto» muistuttavat Tuomaksen lausahduksesta »menkäämme mekin sinne, kuollaksemme hänen kanssansa» (Joh 11:16) ja Jeesuksen rukouksesta Getsemanessa: »Tapahtukoon sinun tahtosi» (Matt 26:42 ja Luuk 22:42).
15."Hankkiuduimme" merkitsee, että he pakkasivat tavaransa. Nyt he vaelsivat maitse, ja matkaan oli valmistauduttava toisella tavalla kuin purjehdukseen.
16."Kyprolaiset" mainitaan usein Apostolien teoissa. Olemme jo lukeneet Barnabaasta (4:36) ja niistä, jotka evankelioivat Antiokian (11:19 ss.). "Vanha" ei välttämättä merkitse sitä, että "Mnason" olisi ollut iäkäs, vaan että hän oli ollut kauan opetuslapsi. Seuraavan jakeen perusteella voisi päätellä, että hänen talonsa oli kaupungin ulkopuolella. Jerusalemiin tuli helluntaiksi paljon ihmisiä. Majapaikka olisi pitänyt varmistaa etukäteen, mutta Ut osoittaa selvästi, että kristityt olivat sangen vieraanvaraisia toisilleen.
Jerusalemin vanhimpien kohtaaminen
17."Me" tarkoittaa niitä seitsemää miestä, jotka mainitaan 20:4:ssa, sekä Paavalia ja Luukasta. Mahdollisesti siihen on luettava myös Kesareasta mukaan lähteneet opetuslapset (j. 16). Kesarean ja Jerusalemin väli on noin 100 km, mikä merkitsi parin päivän matkaa. Luukas ei mainitse, milloin he saapuivat perille, mutta ilmeisesti he ennättivät sinne Paavalin toivomuksen mukaan helluntaiksi (20:16). Jakeessa 27 puhutaan Aasiasta Jerusalemiin tulleista juutalaisista. Nämä olivat ilmeisesti tulleet juhlan vuoksi.
18.Kysymyksessä on sama Jaakob, josta kerrotaan 12:17:ssä ja 15:13:ssa. Hän oli Jerusalemin seurakunnan johtaja ja Herran veli. Hänet tunnettiin myös nimellä »Jaakob Vanhurskas». Muut apostolit eivät näytä tuolloin olleen Jerusalemissa, ainakaan heitä ei mainita. Kaikkien vanhinten tulo osoittaa, että kokousta pidettiin tärkeänä. Se pidettiin ilmeisesti Jaakobin kodissa. Viisi vuotta oli nyt kulunut siitä, kun Paavali oli viimeksi ollut Jerusalemissa. Nyt hän toi mukanaan rakkaudenlahjan seurakunnalle.
19.Saattaa tuntua oudolta, ettei lahjaa mainita lainkaan, mutta Paavalin puheesta 24:17:ssä käy ilmi, että he olivat tuoneet sen. Luultavasti he luovuttivat lahjan heti tervehdysten jälkeen. Tätä Paavalin kertomusta ei tule pitää esimiehille annettuna raporttina, vaan samantapaisena veljille esitettynä selontekona, jollaisen hän oli aikaisemmin antanut ensimmäisen lähetysmatkansa jälkeen Antiokian seurakunnalle (14:27).
20.Jerusalemin veljet "ylistivät Jumalaa" siitä, mitä oli tapahtunut. Mutta heidän Jumalalle osoittamansa kiitos sisältää täyden tunnustuksen myös Paavalille kristittynä ja apostolina. "Sinä näet" ei tietenkään viittaa siihen, mitä hän silmillään sillä hetkellä näki, vaan asiaan, jonka hän varmasti tiesi. Alkuseurakunta oli ensimmäisen helluntain jälkeen kasvanut valtavasti. Vainot eivät olleet pystyneet kasvua estämään. Tässä mainitut "juutalaiset" elivät entiseen tapaan. He ympärileikkauttivat poikansa, söivät puhtaiden eläinten lihaa, pitivät sapatin jne. Tällaista elämäntapaa ei kukaan vastustanut, ja siksi heidän oli varmasti helpompi voittaa Kristukselle toisia juutalaisia. Nämä asiat muodostuivat vaarallisiksi vasta silloin, kun niitä alettiin pitää pelastuksen kannalta välttämättöminä. Nk. judaistit kompastuivat juuri tähän. "Tuhatta (myrias)", oikeastaan 'kymmenen tuhatta' (esim. Ilm 5:11; Apt 19:19). Tässä sana ilmaisee epämääräistä suurta lukumäärää (ks. myös Luuk 12:1).
21.Kyseessä ei ollut pelkkä huhu, vaan Paavalin vastustajat olivat tosiaan tietoisesti levittäneet tällaista väitettä heikentääkseen hänen asemaansa. Juutalaiset uskovat joutuivat kärsimään siitä, että Paavalin väitettiin kehottavan heitä luopumaan juutalaisuudesta ja elämään pakanoiden tavoin. Paavalin kirjeistä ja Apostolien teoista näkyy, että väite oli perätön. Ks. esim. 16:3.
22.Jerusalemin kristityistä oli tärkeätä, että Paavali riisuisi jollakin tavalla vastustajilta aseet ja pysäyttäisi kristittyjä vahingoittavat huhut. Heidän tarkoituksensa oli varmasti vilpitön. Mutta heidän neuvonsa johti ainakin välillisesti Paavalin vangitsemiseen.
23.Kyseessä oli nk. nasiirilupaus (4 Moos 6:1-21), joka annettiin määräajaksi. Nyt tämä aika oli kulunut umpeen. Sanat "meillä on" ilmaisevat, että miehet olivat kristittyjä. Lupaukseen liittyi tukan ja parran kasvattaminen, väkijuomista luopuminen ja askeettinen elämäntapa. Lupaus tehtiin tavallisesti kolmeksikymmeneksi päiväksi. Määräajan päätyttyä oli temppelissä yleensä uhrattava erityisiä uhreja ennen tavalliseen elämäntapaan palaamista.
24.Veljet olivat sitä mieltä, että jos Paavali suostuisi ehdotukseen, arvostelulta katkeaisi kärki. Kaikki vakuuttuisivat siitä, ettei hän opettanut juutalaisille lain hylkäämistä, kun hän osoittaisi itse noudattavansa sitä. Hän oli sitä paitsi itsekin tehnyt kerran tällaisen lupauksen Kenkreassa (18:18). Juutalaisten parissa pidettiin erityisen hyvänä tekona köyhän nasiirin auttamista kulujen maksamisessa. Eusebius kertoo kirkkohistoriassaan, että Jaakob, joka oli yksi tämän neuvon antajista, oli itsekin nasiiri. Tämä oli sovitteluratkaisu. Ne eivät aina onnistu, ei tälläkään kerralla.
25.Vrt. 15:20,29. Näillä sanoilla seurakunnan vanhimmat halusivat vakuuttaa Paavalille, ettei heillä ollut halua eikä aikomusta kumota Jerusalemin apostolikokouksessa tehtyä päätöstä (l. 15). He eivät siis asettaisi pakanoille lain vaatimuksia. Sillä hetkellä olikin kyseessä juutalaiskristittyjen suhtautuminen lakiin ja tapoihin. Heitä ilahdutti se, ettei Paavali opettanut juutalaisia uskovia luopumaan juutalaisuudesta. Heidän mielestään hänen piti tehdä tämä täysin selväksi nyt Jerusalemissa ollessaan. Jerusalemin veljet tiesivät tietenkin, miten voimakkaasti Paavali tähdensi pakanoiden vapautta seremonialaista.
26.Paavali suostui ehdotukseen, ei siksi, että olisi ollut ihmisten mielipiteiden orja, vaan koska hän eli evankeliumin vapaudessa. Hän oli valmis tekemään kaikkensa Jumalan valtakunnan asian edistämiseksi (1 Kor 6:12). Hän osoitti veljesrakkautta ja tahtoi tukea heikkoja (Room 15:1). Tämä johti kuitenkin suuriin vaikeuksiin. Voidaan olla eri mieltä siitä, oliko viisasta suostua tähän menettelyyn, mutta emme voi syyttää Paavalia työnäkynsä pettämisestä. Hän toimi niiden periaatteiden mukaisesti, joista hän itse kirjoittaa 1 Kor 9:20:ssa.
Paavali otetaan kiinni pyhäkössä
27."Niinä seitsemänä päivänä" Paavaliin ei ollut kiinnitetty huomiota. Mutta sitten temppelissä, jossa hän olisi oikeastaan voinut vaatia turvapaikkaa, hänen kimppuunsa hyökättiin ja hänet vangittiin. Eniten kansaa kiihottivat muista maista tulleet juutalaiset, jotka kävivät harvoin temppelissä. "Aasiaksi" kutsuttuun Rooman provinssiin kuului Vähän-Aasian länsiosa. Siellä asuvat juutalaiset olivat erityisen vihamielisiä Paavalia kohtaan. He olivat vastustaneet häntä katkerasti niiden kolmen vuoden aikana, jotka hän oli toiminut Efesossa. Vrt. 20:19. Kun näitä juutalaisia nyt tuli Jerusalemiin helluntaijuhlana ja he näkivät Paavalin temppelissä, he päättivät käyttää häntä vastaan kovempia keinoja kuin mihin Efesossa oli ollut mahdollisuus. Nämä juutalaiset kiivailivat fanaattisesti lain puolesta. On syytä huomata, että juuri heillä olisi ollut tavallaan parhaat edellytykset ymmärtää Paavalin julistusta.
28.Vähän-Aasian juutalaiset esittivät vakavia syytöksiä Paavalia kohtaan. He katsoivat tuntevansa hänet Jerusalemin juutalaisia paremmin, olihan hän toiminut heidän kotiseuduillaan vuosikausia. He syyttivät häntä väärästä opista ja sopimattomasta käytöksestä. He esittivät kolme syytettä, jotka olivat kaikki perusteettomia. He väittivät hänen puhuvan kansaa, lakia ja temppeliä vastaan. Paavali oli julistanut, että kaikki ihmiset olivat syntisiä ja siksi Jumalan edessä tasavertaisia. Tämä tulkittiin nyt väärin, ja Paavalin sanottiin olevan juutalaisten ja "tämän paikan" eli temppelin vihollinen. Hänen julistuksensa, jonka mukaan »Kristus on lain loppu» (Room 10:4), tulkittiin lain vastustamiseksi ja ylenkatsomiseksi. Paavali opetti myös pakanoiden puhdistuvan ja pyhittyvän uskomalla Jeesukseen Kristukseen ja kristittyjen seurakunnan olevan Jumalan temppeli. Siksi häntä pidettiin Jerusalemin temppelin vihollisena. Paavali oli itse ollut innokas kristittyjen vainooja. Stefanus oli saanut kuolemantuomion, koska hänen katsottiin puhuneen »tätä paikkaa» vastaan (6:14). Silloin Paavali oli vartioinut Stefanuksen kivittäjien vaatteita ja hyväksynyt hänen surmaamisensa. Nyt häntä itseään syytettiin samasta asiasta.
29.Syytös, jonka mukaan hän oli tuonut kreikkalaisia temppeliin, oli perätön. Väitteensä tueksi heillä ei ollut esittää muuta kuin että Paavali oli nähty kaupungilla kristityn pakanan Trofimuksen seurassa, joka oli kotoisin Efesosta (20:4). Tämä oli yksi niistä, jotka olivat tulleet hänen mukanaan Jerusalemiin. Todennäköisesti osa Paavalia syyttävistä juutalaisista oli itse efesolaisia, jotka tunsivat Trofimuksen. Pakanat pääsivät ulompaan esipihaan saakka. Siksi sitä kutsuttiin myös »pakanoiden esipihaksi». Sisemmälle temppeliin sen sijaan saivat tulla ainoastaan juutalaiset. »Erottava väliseinä» (Ef 2:14) esti pakanoiden pääsyn pyhäkköön. Suurilla kreikaksi ja latinaksi kirjoitetuilla kylteillä ilmoitettiin, että pakanoilta oli pidemmälle meneminen kuolemanrangaistuksen uhalla kielletty. Edes Rooman kansalaisuudesta ei ollut apua tästä rikkomuksesta tavatulle.
30.Vaikka syytökset olivatkin perättömiä, ne vaikuttivat kuitenkin ihmisiin. Kaupungin juutalaiset liittyivät temppelissä oleviin, ja ennen pitkää kaikki tiesivät, mitä oli tapahtunut. Mutta temppeli ei ollut teloituspaikka. Niinpä Paavalia ryhdyttiin kiireesti raahaamaan ulos. Jaakobin ja veljien suunnitelma oli epäonnistunut täydellisesti. Yrityksestä, jonka tarkoituksena oli ollut kumota Paavalia koskevat huhut, olikin aivan päinvastaiset seuraukset.
Vastustelu- tai puolustautumisyritykset olisivat olleet hyödyttömiä. Paavali raahattiin ulos temppelistä, mahdollisesti Kauniin portin (3:2) ja sen ulkopuolella olevien viidentoista porrasaskelman kautta. Leeviläiset kiiruhtivat sulkemaan ovet pitääkseen väkivaltaisuuden ja metelin pyhitetyn alueen ulkopuolella. Jeesuksen sanat toteutuivat. Temppelissä rukoilemassa olleet ihmiset olivat nyt lyömäisillään kuoliaaksi Jumalan palvelijan (Matt 23:37; Luuk 13:34).
31."Sotaväenosaston päällikkö" oli Antonian linnassa, joka sijaitsee temppelialueen luoteiskulmassa. Juutalaisten suurten juhlien aikana Rooman Jerusalemissa olevia joukkoja vahvistettiin, ja ne olivat koko ajan valmiusasemissa. Tällä upseerilla oli päävastuu siitä, ettei kaupungissa syntynyt levottomuuksia. Päällikkö Klaudius Lysiaalla (23:26) oli komennossaan yli tuhat miestä.
32.Antonian linnasta johtivat portaat suoraan pakanoiden esipihaan. Roomalainen upseeri toimi nopeasti ja tehokkaasti. Hiljattain oli juuri ollut Rooman vastainen kapina, ja siksi oltiin ehkä tavallista enemmän varuillaan. Prokuraattori Feeliks oli kukistanut kapinan nopeasti, mutta sen johtaja, »egyptiläiseksi» kutsuttu juutalainen, oli päässyt pakoon. Lysias luuli tämän nyt palanneen (j. 38).
33.Paavali sidottiin samalla tavalla kuin Pietari oli kerran sidottu (12:6). Päällikkö ei tehnyt kysymyksiään suoraan Paavalille, jota hän luuli barbaariksi, siis kreikkaa taitamattomaksi muukalaiseksi. Hän kysyi kansalta, mitä Paavali oli tehnyt. Mutta kiihtyneeltä kansalta kysyminen ei hyödyttänyt mitään (j. 34), joten hän ei saanut selvyyttä siitä, kuka Paavali oli. Jostakin syystä hän kuitenkin luuli tätä kapinalliseksi egyptiläiseksi.
34.Kansanjoukossa vallitsi täydellinen kaaos. Päällikkö joutui lopulta niin ymmälle, ettei osannut muuta kuin määrätä vangin vietäväksi turvaan. Näin hän pelasti tällä kerralla Paavalin hengen. "Kasarmi" tarkoittaa Antonian linnaa. Linnoitus oli saanut nimensä roomalaisen sotapäällikön ja poliitikon Marcus Antoniuksen mukaan, jonka kunniaksi Herodes Suuri oli sen rakennuttanut.
35.Juutalaiset tungeksivat entistä kiihtyneempinä, huomattuaan, että Paavali pääsisi heidän käsistään. Hänet täytyi kirjaimellisesti nostaa ihmisjoukon yläpuolelle sotilaiden noustessa portaita temppelin pihalta kasarmille.
36.Luukas kertoo evankeliumissaan, että samoin huudettiin Jeesusta vastaan, kun kansanjoukko vaati häntä ristiinnaulittavaksi (Luuk 23:18).
37.Paavali esitti kohteliaan kysymyksen. Se todistaa hänen rauhallisuudestaan ja arvokkuudestaan vaikeassa tilanteessa, jossa oli kysymys hänen hengestään. Upseeri yllättyi kovin huomatessaan olevansa tekemisissä sivistyneen miehen kanssa, joka puhui kreikkaa. Aleksanteri Suuren valloitusretkien jälkeen kreikasta oli tullut kaupan, kulttuurin ja diplomatian kieli koko Lähi-Idässä ja Välimeren alueella.
38.Josefus kertoo tästä "egyptiläisestä" varsin paljon. Tämä tuli Jerusalemiin noin vuonna 54 jKr. hurjistuneen miesjoukon johtajana. Miehet menivät Öljymäelle, jossa heidän johtajansa väitti saavansa kaupungin muurit sortumaan. Hänen miehillään oli vaippansa alla tikarit. He menivät ihmisten joukkoon ja surmasivat heitä, minkä vuoksi näitä neljäätuhatta kutsuttiin latinan kielellä »tikarimiehiksi» (tikari "= sica)". He surmasivat roomalaisia ja roomalaismielisiä juutalaisia. Josefus sanoo miehiä kuitenkin olleen 30 000.
39.Tarso oli merkittävä kaupunki, ja Kilikia oli maakunta, jossa asui suureksi osaksi kreikkalaisia. Paavalilla oli hyvä tausta sivistyneiden ihmisten näkökannalta. "Tunnettu (çk asêmos)", oik. 'ei vähäpätöinen'. "Asêmos" tarkoitti alkuaan 'merkitsemätön' t. 'leimaamaton'. Tilanteen pelottavuus ei saanut Paavalia menettämään malttiaan. Rauhallisesti, tilanteen halliten, hän pyysi saada puhua kansalle. Hän ei pelännyt puhua valmistautumatta, olihan hänellä tukenaan Mestarinsa lupaus (Luuk 21:14-15).
40."Heprea" tarkoittanee tässä arameaa, joka oli Palestiinan juutalaisten puhekieli. Oli todellinen ihme, että tuli hiljaisuus. Se todistaa sekä Paavalin persoonallisuuden että hänessä vaikuttavan Jumalan voimasta.