Luku 20. Kommentaari
(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Ap.t. 20:1-38)
Paavali Makedoniassa ja Kreikassa
1.Paavali kirjoitti Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen Efesosta, mahdollisesti pääsiäisen aikaan (1 Kor 5:7-8). Hän sanoi aikovansa tulla heidän luokseen (1 Kor 16:5) ja mainitsi, että hänellä oli tarkoitus jäädä Efesoon helluntaihin saakka (1 Kor 16:8). Emme tiedä, milloin hän todellisuudessa lähti Efesosta. Hän oli silloin ollut siellä kolme vuotta (j. 31). Paavali ei ajatellut ensisijaisesti omaa ja työtovereidensa turvallisuutta, vaan katsoi seurakunnan kannalta parhaaksi lähteä juuri nyt. Akylas ja Priskilla lähtivät kaupungista ehkä samanaikaisesti tai vähän myöhemmin. Makedoniassa Paavali kirjoitti Toisen Korinttolaiskirjeen. Hän kävi myös Filippissä (j. 6).
2.Hän kävi varmasti myös Korintossa. Hän oli siellä ainakin kolmatta kertaa (2 Kor 12:14; 13:1). Hänen oli näin ollen täytynyt käydä Korintossa myös Efesosta käsin, mutta hänen toiminnastaan tuolloin ei ole tietoja. Makedoniassa ollessaan hän oli ollut kovin huolissaan ja levoton Korinton seurakunnasta. Mutta Tiituksen käynti lohdutti häntä suuresti (2 Kor 7:5-7). "Kreikalla" tarkoitetaan Rooman provinssia Akaiaa (18:12; 19:21).
3.Näistä Akaiassa viettämistään kolmesta kuukaudesta suurimman osan Paavali oli Korintossa. On erittäin todennäköistä, että hän kirjoitti tuona aikana Roomalaiskirjeen. Hän viipyi siellä talven yli, kunnes laivat alkoivat taas liikennöidä. Paavali oli kerännyt paljon rahaa Juudean köyhille kristityille (Room 15:25 ss.). On arvailtu, että ehkä häntä uhkasi ryöstöyritys. On kuitenkin todennäköisempää, että juutalaiset tavoittelivat ennemmin hänen henkeään kuin hänen rahojaan. Salahankkeen vuoksi Paavali ei lähtenytkään jokseenkin mukavaa meritietä suoraan Syyrian Antiokiaan, vaan Makedonian kautta kulkevaa tietä.
4."Trofimus" ja "Aristarkus" seurasivat apostolia aina Jerusalemiin saakka. Trofimus oli efesolainen (21:29; 2 Tim 4:20). Aristarkus mainitaan myös 19:29:ssä ja 27:2:ssa. "Soopater" on mahdollisesti sama kuin Room 16:21:ssa mainittu Soosipater, mutta toisaalta sukunimi »Pyrruksen poika» saattaa merkitä sitä, ettei kyseessä sittenkään ole sama henkilö. Derbeläinen "Gaius" ei voi olla sama mies, joka mainitaan 19:29:ssä, sillä tämän sanotaan olleen makedonialainen. "Timoteus" oli niin tunnettu, ettei häntä Luukkaan mielestä tarvinnut lähemmin esitellä. Hän oli kotoisin Lystrasta (16:1). "Sekundus" mainitaan Ut:ssa vain tässä. "Tykikyksesta" puhutaan myös seuraavissa kohdissa: Ef 6:21; Kol 4:7; 2 Tim 4:12 ja Tiit 3:12.
Paluu Aasian puolelle
5.Ei kerrota, miksi he jakaantuivat kahteen ryhmään ja tapasivat jälleen Trooaassa. Jakeessa 4 mainitut miehet jatkoivat ehkä heti matkaa Neapolin kautta Trooaaseen, kun taas Paavali ja kertomuksen kirjoittanut Luukas pysähtyivät Filippissä. "Trooas" oli varsin pieni kaupunki, mutta sillä oli hyvä satama (16:8).
6.Luukas kirjoittaa tässä jälleen »me»-muodossa. Tämä me-kappale näyttää päättyvän 21:18:ssa ja alkaa samalta paikkakunnalta, jonne se viimeksi päättyi, nimittäin Filippistä (16:17). Luukas oli ehkä viettänyt siellä koko tämän ajan eli useita vuosia. Oikeastaan he lähtivät matkaan Filippin satamakaupungista Neapolista. Happamattoman leivän juhla, pääsiäinen, kesti kahdeksan päivää pääsiäislampaan syömispäivä mukaanluettuna. Merimatkan kestoajasta Trooaaseen, joka oli viisi päivää, voimme päätellä, ettei sää ollut suotuisa. Kerran aiemmin tämä matka toiseen suuntaan, Trooaasta Neapoliin (16:11), oli kestänyt kaksi päivää. Kannattaa panna merkille, että he viipyivät Trooaassa kokonaista "seitsemän päivää", vaikka Paavalilla oli ilmeinen kiire päästä Jerusalemiin. Ehkä he joutuivat odottamaan laivaa. Tai kenties he halusivat viettää viikon ensimmäisen päivän yhdessä sikäläisten kristittyjen kanssa (j. 7).
Eutykus herätetään kuolleista
7.Viikon ensimmäisenä päivänä, Jeesuksen ylösnousemuksen päivänä, oli tapana kokoontua jumalanpalvelukseen. Vrt. 1 Kor 16:2. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun kristittyjen mainitaan kokoontuneen nimenomaan sinä päivänä. Puheen pitkittämiseen saattaa olla useita syitä. Paavalilla oli paljon sanottavaa, ja lisäksi hänen oli lähdettävä varhain seuraavana aamuna.
8.Tämä on sivuhuomautus. Kertoja on aivan ilmeisesti silminnäkijä. "Monta lamppua" kulutti ilmasta paljon happea. Sen johdosta ja myöhäisen ajankohdan vuoksi Eutykus (seur. jae) tuli uneliaaksi (j. 9). Lamppujen lukuisuus osoittaa myös, että kristityt halusivat osoittaa perättömiksi yöllisistä kokouksistaan kiertelevät huhut. Näillä seuduilla oli talojen ensimmäisessä kerroksessa usein liikkeitä tai varastohuoneita. Toinen kerros oli asuinkerros ja kolmatta käytettiin erityistilaisuuksissa. Kokous pidettiin tällaisessa "yläsalissa".
9.Nuorukainen joutui istumaan ikkunalla luultavasti siksi, että muualla huoneessa ei ollut tilaa. "Ikkuna (thyris)" merkitsee oikeastaan 'pieni ovi'. Sana esiintyy vain tässä ja 2 Kor 11:33:ssa. Se ei ollut lasi-ikkuna, vaan pelkkä aukko, joka oli ehkä ristikolla varustettu. Nuorukaisen pudotessa ikkunassa ei kuitenkaan ollut mitään suojusta. Hän oli väsynyt, sisällä kun oli lämmin ja Paavali puhui pitkään, ja niinpä hän nukahti. Eutykus oli todella kuollut heidän nostaessaan hänet ylös. Tämän kirjoittanut lääkäri oli itse paikalla.
10.Paavalin menettely tuo mieleen Elian ja lesken pojan (1 Kun 17:17 ss.) sekä Elisan ja suunemilaisen vaimon pojan (2 Kun 4:32 ss). Näiden profeettojen tavoin Paavalikin sai Jumalan avulla herättää kuolleen henkiin. "Hätäillä (thorybeè)" on verbi, jolla kuvataan lähes aina ulkonaista levottomuutta, melua ja hälinää (vrt. 17:5). "Eutykus" merkitsee 'onnekas'.
11.Kokous jatkui tästä dramaattisesta välikohtauksesta huolimatta. Puhumisesta ei käytetä tässä samaa sanaa kuin jakeessa 7, vaan "(homileè)", joka tarkoittaa 'keskustella, seurustella, puhella'. Paavalin jäädessä keskustelemaan kokouksen osanottajien kanssa toiset menivät edeltä laivaan (j. 13).
12.He tointuivat Eutykuksen putoamisen ja kuoleman aiheuttamasta järkytyksestä. Leivän murtaminen oli muistuttanut heitä Jeesuksen kuolemasta (j. 7). Nuorukaiselle tapahtunut ihme oli todistus ylösnousemuksen puolesta. Sana "elävänä" korostaa sitä, että hän oli todella ollut kuollut. "Suuresti (ç metriès)", sananmuk. oikeastaan 'ei kohtuullisesti'.
Matka Trooaasta Miletoon
13.Paavalilla oli mukanaan kahdeksan työtoveria. Nämä olivat menneet laivaan jo ennen Paavalin lähtöä talosta. Pohjoistuuli alkoi tavallisesti puhaltaa heti puolenyön jälkeen ja jatkui myöhäiseen iltapäivään saakka. Heidän oli käytettävä hyväkseen tätä tuulta. Ensimmäisenä päivänä uskottiin ehdittävän vain Assoon, jossa Paavalin oli määrä tavata heidät. Paavali kulki jalkaisin, vaikka oli valvonut koko yön. Emme tiedä ratkaisun syytä, mutta ehkä hän tahtoi olla kahden Jumalan kanssa rukouksessa. "Assoon" johti hyvä roomalainen tie. Matkaa oli vähän yli 30 km.
14."Mitylene" (tunnetaan myös nimellä Mytilene) oli kaunis kaupunki Lesbos-saaren itärannikolla. Se oli saaren pääkaupunki ja kuuluisa siitä, että runoilijat Sapfo ja Alkaios olivat syntyneet siellä. Sen johdosta kaupunkia sanottiin runouden kehdoksi. Assosta Mityleneen oli lähes 50 km. "Meihin" ilmaisee Luukkaan olleen mukana.
15.Tällä matkaosuudella sää saattoi olla hyvin vaihteleva. "Kio" (nyk. Khios) on Vähän-Aasian rannikon edustalla olevista saarista suurimpia ja kauneimpia. Perimätiedon mukaan runoilija Homeros syntyi siellä, ja saarta ylistettiin sen kauneuden ja viinin ansiosta. "Samo" (nyk. Samos) oli Paavalin aikaan vapaakaupunki, jonka erotti mantereesta kapea salmi. Monissa käsikirjoituksissa tässä kohden mainittu Trogyllion oli mantereella. Sinne oli lyhyt matka Kiosta, ja sitten oltiinkin jo Paavalille tutuilla seuduilla lähellä Efesoa. Paavali oli päättänyt olla käymättä Efesossa tällä kertaa (j. 16).
16.Tämä jae saattaa viitata siihen, että Paavali oli vuokrannut aluksen Filippistä aina Pataraan asti (21:1) ja saattoi näin ollen päättää maihinnousupaikoista. Vaikka hän halusi tällä kerralla matkustaa Efeson ohi, se ei merkitse sitä, etteivät efesolaisten kuulumiset kiinnostaneet häntä. Hän päätteli, ettei ennättäisi ajoissa Jerusalemiin, jos kävisi Efesossa. Jos hän olisi poikennut siellä, ystävät olisivat varmasti pidätelleet häntä siellä melko pitkään. Luonnollisesti helluntai oli kristityille hyvin tärkeä juhla, ja Paavali halusi mielellään viettää sen Jerusalemissa. Hän oli viimeksi ollut siellä noin viisi vuotta aiemmin.
Efeson vanhimpien hyvästely
17.Vaikka Paavali ei malttanutkaan käydä Efesossa, hän halusi välttämättä tavata seurakunnan edustajia. Hän lähetti noutamaan heitä kehottaakseen ja rohkaistakseen heitä heille uskotussa työssä. Todennäköisesti sanansaattaja lähetettiin matkaan heti heidän noustuaan maihin, ja Efeson kristittyjä ilahdutti varmasti tieto, että heidän ystävänsä ja opettajansa oli vain muutaman kymmenen kilometrin päässä. "Mileto" sijaitsi noin 57 km Efesosta etelään. Siellä oli neljä satamaa, joista yksi oli varattu sotalaivoille. Efeson vanhimmat eivät ehtineet Miletoon ennen seuraavaa päivää.
18.Paavalin Efeson seurakunnan vanhimmille pitämä puhe voidaan jakaa kahteen jaksoon. Ensimmäinen osa koskee Paavalin omaa elämää ja hänen oleskeluaan Efesossa (jj. 18-27). Toinen osa käsittelee hänen kuulijoitaan ja seurakunnan vanhimpia sekä näiden tehtävää (jj. 28-35). Paavali oli tehnyt heidän parissaan työtä kokosydämisesti ja epäitsekkäästi, ja koko ajan hän oli korottanut Kristusta. Tämä on kolmas Paavalin pidempi puhe Apt:ssa. Se on jäähyväispuhe seurakunnalle, joka oli aivan erityisellä tavalla rakentunut hänen opetuksensa ansiosta. Saarna teki kuulijoihin voimakkaan vaikutuksen (jj. 37-38).
19.Paavali ei milloinkaan palvellut itseään, eikä hänestä tullut koskaan ihmisten, ei myöskään oman aikansa orjaa. Hän palveli Jumalaa niissä ihmisissä, joiden parissa hän toimi ja teki sen kokosydämisesti juutalaisten voimakkaasta vastustuksesta huolimatta.
20.Hän saattoi todeta, ettei hän ollut laiminlyönyt mitään osaa tehtävästään pelon tähden eikä voiton tai suosion toivossa. Hän oli julistanut ja opettanut sekä julkisesti synagoogassa, Tyrannuksen koulussa ja toreilla että yksityisesti kodeissa. Kolme sanaa jakeissa 20 ja 21 kertoo hänen työstään: "julistaa (kêryssè), opettaa (didaskè)" ja "todistaa (martyromai)".
21.Mikään ei ollut pidättänyt Paavalia, ei se, mikä oli pahennukseksi "juutalaisille" ja aiheutti hänen lähtönsä synagoogasta (19:8-9), eikä se, mistä "kreikkalaiset" eivät pitäneet (19:23 ss.). Uskollisesti hän oli kehottanut kaikkia kääntymään Jumalan puoleen ja uskomaan Kristukseen. Vaikka hän olikin juutalainen, hänestä tuli pakanain apostoli. Mutta pakanoiden apostolinakaan hän ei jättänyt julistamatta sanaa omalle kansalleen. Heidän vainonsa ei tukahduttanut hänen intoaan tarjota heille pelastuksen evankeliumia. "Kääntymys Jumalan puoleen" merkitsee syntisyyden tunnustamista, sydämen katumusta ja Jumalan tahtoon myöntymistä. "Kristukseen uskominen" merkitsee hänen tunnustamistaan Jumalan Pojaksi ja hänen sovitustyönsä voimaan luottamista.
22.Paavali ei tiennyt mitään tulevaisuudestaan, mutta hän tunsi olevansa "hengessä sidottu". Hän halusi kaikessa osoittautua Kristuksen palvelijaksi ja tehdä kaiken kuuliaisena Pyhälle Hengelle. Viimeinen matka Jerusalemiin ei ollut poikkeus tästä säännöstä. Se ilmenee tavasta, jolla hän antautui ilmestysten johdettavaksi. Nämä sanat todistavat täydellisestä alistumisesta Jumalan tahtoon. Hän tiesi kahleiden odottavan (j. 23), mutta hän oli jo Hengen kahleissa. Hän tunsi sisäisen voiman, josta hän ei voinut eikä halunnutkaan vapautua.
23.Nämä Hengen todistukset tulivat ehkä profeetallisina sanomina. Ohjatessaan häntä eteenpäin Henki samanaikaisesti varoitti häntä ja ilmoitti, mikä häntä Jerusalemissa odotti. Juutalaisten kiihko oli siellä voimakkaampaa kuin missään muualla. Paavali ymmärsi, että inhimillisesti ajatellen oli kysymys hänen hengestään. Sama mieliala, joka oli vallannut Mestarin viimeisellä matkalla Jerusalemiin, valtasi nyt hänen opetuslapsensa (Luuk 18:31-34). Paavali oli jo uskoontulonsa yhteydessä saanut tietää, että hän joutuisi kärsimään paljon Herran palvelijana (9:16).
24.Paavalille ei ollut tärkeintä saada elää vanhaksi. Hän piti paljon tärkeämpänä sitä, että hänen elämällään oli oikea sisältö (Fil 1:20-26). Hänen elämänsä oli omistettu muiden ihmisten palvelemiseen hänen Mestarinsa esimerkin mukaisesti (Mark 10:45). Hän halusi täyttää Jeesuksen hänelle antaman tehtävän, evankeliumin julistamisen. Se oli hänelle tärkeämpää kuin oman hengen säilyttäminen. Siksi hän saattoikin sanoa: »Elämä on minulle Kristus» (Fil 1:21).
25.Näiden Paavalin sanojen takana saattoi olla profeetallinen vakuuttuneisuus, mutta myös hänen oma käsityksensä, joka perustui ulkonaisiin olosuhteisiin. Luonnollisesti hän otti huomioon myös sen, mitä hänelle monessa kaupungissa vakuutettiin kahleista ja ahdistuksista (j. 23). Vrt. 21:10 ss. Jotkut uskovat Paavalin käyneen vielä myöhemmin Efesossa, ja he perustavat käsityksensä mm. 1 Tim 1:3:een ja 3:14:een. Mutta käynnin on siinä tapauksessa täytynyt tapahtua niin paljon myöhemmin, että hän olisi tuskin voinut tavata näitä vanhimpia yhteen kokoontuneina. Filem 22:n mukaan hän toivoi pääsevänsä Kolossaan. Sieltä ei ollut pitkä matka Efesoon. Mutta varmuutta siitä, että Paavali olisi tämän jälkeen käynyt Efesossa, ei ole.
26.Paavali on varma asiastaan jättäessään nyt jäähyväiset Efeson seurakunnan edustajille. Hän tietää, ettei heillä ole syytä moittia häntä. Hänellä oli ollut tehtävä heidän keskuudessaan, ja sen hän oli suorittanut loppuun. Hän ei väitä tehneensä kaikkea täydellisesti, mutta hän oli tehnyt heidän parissaan työtä niin, että hänellä oli puhdas omatunto. Kuulijat olisivat voineet väittää vastaan, ellei hän olisi puhunut totta. He tunsivat hänet ja työn, jonka hän oli Efesossa tehnyt, sillä seurakunnan vanhimpina he olivat olleet hänen työtovereitaan. Niinpä juuri he olisivat voineet oikaista häntä, jos hän heidän mielestään liioitteli.
27.Paavali tiesi sisimmässään julistaneensa Jumalan Kristuksessa ilmoittaman ja toteuttaman pelastussuunnitelman. Hän oli julistanut Jumalan salaisuutta, Kristusta, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä (Kol 2:2-3). Jes 9:5:ssa oleva messiaaninen ennustus nimittää Messiasta »Ihmeelliseksi neuvonantajaksi». Septuagintassa tämä käännetään niin, että Messias on Suuren neuvoston enkeli eli sanansaattaja. Paavali julisti toisille täydellisenä sitä evankeliumia, jonka hän oli itse saanut ottaa vastaan. Hänen myöhemmin Efeson seurakunnalle kirjoittamansa kirje vahvistaa tämän. Hän ei ollut opettanut ainoastaan kristinuskon perustotuuksia, vaan kaiken, mitä he tarvitsivat voidakseen elää Jumalan tahdon mukaista elämää.
28.Tästä alkavat Paavalin kehotukset ja rohkaisevat sanat Efeson vanhimmille. Jumalan seurakunta on Jumalan verellä ostettu. Joissakin käsikirjoituksissa on »Herran seurakunta», mutta on varsin todennäköistä, että »Jumalan seurakunta» on alkuperäinen lukutapa. »Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa» (2 Kor 5:19). Jeesus Kristus oli todellinen ihminen ja todellinen Jumala. Siksi voidaan sanoa, että seurakunta on ostettu Jumalan verellä. Sanoilla »vanhimmat» ja "kaitsijat" tarkoitetaan usein samaa seurakuntavirkaa. Heidän palvelustehtäviinsä kuului julistaminen, Jumalan sanan opettaminen ja sielunhoito. He johtivat, mutta eivät hallinneet. Paimen ja lampaat on Raamatussa eniten käytetty vertauskuva puhuttaessa Jumalan seurakunnasta. Katso Ps 23; 74:1; Jes 40:11; Jer 2:8; 13:17; Luuk 15:4-7; Joh 10:1-17; Hebr 13:20; 1 Piet 2:25 ja 5:4.
29.Tässä tarkoitetaan tietynlaisia harhaoppien opettajia, jotka kohtelevat seurakuntaa kovin ottein. Siellä, missä on totuutta, vääryys tekee aina hyökkäyksiä. Efeson vanhinten oli käytävä alituista taistelua pitääkseen laumansa koossa. Seurakunta on aina vaarassa, eikä hengelliseen uneen ole koskaan aikaa. "Julma (barys)", myös 'painava, raskas'. Vrt. Matt 23:4; 2 Kor 10:10. Sanaa käytetään Ut:ssa vain kuvaannollisesti.
30.Vaara on aina suurin silloin, kun se uhkaa sisältä päin. Tässä puhutaan ihmisistä, jotka teeskentelevät olevansa paimenia, mutta ovatkin susia. He odottavat vain tilaisuuttaan ja haluavat houkutella opetuslapset puolelleen. Laumaa hajottavien väärien opettajien pettämätön tuntomerkki on, että he haluavat sitoa opetuslapset itseensä. He yrittävät tehdä Herran opetuslapsista omia opetuslapsiaan.
31.Paavali oli itse näyttänyt esimerkillään, miten laumaa tulee hoitaa. Hänen kyyneleensä vahvistivat hänen neuvonsa. Ne kertoivat siitä, miten voimakkaasti hän eli näiden ihmisten mukana ja huolehti heidän hengellisestä hyvinvoinnistaan. Hän oli kehottanut jokaista. Hänen huolenpitonsa ei koskenut ainoastaan nyt hänen luonaan olevia, vaan koko Efeson seurakuntaa. Jos tällainen huolenpito oli apostolin velvollisuus, se oli myös seurakunnan paimeniksi asetettujen velvollisuus.
32.Sanoma Jumalan lahjaksi antamasta armosta on kaikkein voimallisin sana. Mikään ei vaikuta ihmissieluun voimakkaammin, eikä mikään kykene paremmin rakentamaan seurakuntaa. "Hänen armonsa sana" tulee ja auttaa kaikissa tilanteissa, ulkopuolisista ja sisältä tulevista vihollisista huolimatta. Sanasta "perintöosa" ks. 26:18 ja Kol 3:24.
33.Apostoli on juuri puhunut siitä, miten tuomittavaa on koota opetuslapsia itselleen (j.30). Tässä hän varoittaa ahneudesta ja käyttää taaskin itseään esimerkkinä. Efesossa ja muuallakin hän oli tehnyt työtä käsillään. Hän ei milloinkaan ollut ollut taakaksi kenellekään. Hän ei ole ottanut keneltäkään mitään eikä hän ole edes halunnut ottaa. "Vaatteiden" mainitseminen hopean ja kullan yhteydessä johtuu siitä, että vaatteetkin olivat varallisuuden mitta. Kalliilla kankailla käytiin kauppaa, ja niitä kerättiin. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa Jeesuksen sanat koin tuhoista (Matt 6:19; vrt. Jaak 5:2).
34.Tämä Paavalin muistutus ei koske kaikkia Herran palvelijoita. Hän todistaa toisaalla, ettei näin välttämättä tarvitse olla (1 Kor 9:14; Gal 6:6). Paavali elätti itsensä teltantekijänä. Hänen tulonsa olivat riittäneet hänen työtovereidensakin elantoon. Todennäköisesti hän levitti käsiään lausuessaan »nämä minun käteni».
35.Sana "osoittanut" ilmaisee tässä jälleen Paavalin olleen elämällään esimerkkinä muille. Antaessamme toimimme samoin kuin Jumala. On luvallista ottaa vastaan, mutta antaminen on arvokkaampaa. Näitä Jeesuksen sanoja ei ole evankeliumeissa. Kaikkea hänen lausumaansa ei tietenkään merkitty muistiin, ja Jeesuksen opetuslapset muistivat varmasti paljon hänen sanojaan ja ajatuksiaan, vaikka niitä ei kirjoitettu. Vrt. Joh 20:30; 21:25.
36.Luvun kolme viimeistä jaetta puhuvat selvää kieltään siitä, millainen Paavalin ja Efeson seurakunnan suhde oli. Heitä yhdistivät hyvin voimakkaat siteet. Jäähyväishetken he käyttivät parhaalla mahdollisella tavalla, rukoilemiseen.
37.Heidän sisimmät tunteensa purkautuivat. Jumalan lapset eivät milloinkaan muutu ylimaallisiksi olennoiksi, joita elämän tapahtumat eivät liikuta. He tuntevat myös surua ja tuskaa. Tähän tapahtumaan ei liity ihmispalvontaa, vaan se on osoitus todellisesta veljesrakkaudesta. He ilmaisivat rakkautensa sitä miestä kohtaan, joka oli voittanut heidät Jumalalle silloin, kun Jumalan armo oli vielä ollut heille vieras. Miehiset miehet lankesivat Paavalin kaulaan eivätkä hävenneet tunteitaan.
38.Paavali kävi myöhemmin Aasian provinssissa (2 Tim 1:15), Trooaassa (2 Tim 4:13) ja Miletossa (2 Tim 4:20), ja jotkut uskovat hänen palanneen myös Efesoon (2 Tim 1:18), mutta siitä ei tiedetä mitään varmaa. Seurakunnan vanhimmat ja kaitsijat eivät voineet pidätellä Paavalia, eivätkä he yrittäneetkään, vaan saattoivat hänet laivaan.