Luku 4. Kommentaari
(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Ap.t. 4:1-37)
Pietari ja Johannes vangitaan
1."Papit" oli jaettu 24 osastoon, jotka palvelivat viikon kerrallaan. Tässä mainitut papit olivat luultavasti niitä, jotka olivat ko. viikolla temppelipalveluksessa (ks. Luuk 1:8). "Pyhäkön vartioston päällikkö" oli "stratêgos". Hän johti oikeudenpalvelijoita, leeviläisiä poliisivoimia, jotka huolehtivat temppelialueen järjestyksestä. "Saddukeukset" olivat yksi sen ajan voimakkaimmista uskonnollisista puolueista. Heillä oli suuri vaikutusvalta temppelipiireissä, koska ylipappi perheineen kuului heihin. Teologisesti he olivat vapaamielisiä eivätkä uskoneet mm. enkeleihin ja muihin henkiolentoihin eivätkä ylösnousemukseen (ks. 23:8). Papit edustivat uskonnollista suvaitsemattomuutta, päällikkö poliittista vastustusta ja saddukeukset järkeilevää epäuskoa.
2.Apostolien julistuksen keskeinen piirre oli Jeesuksen ylösnousemus, jonka seurauksena hän eli ja vaikutti edelleenkin. Jos Jeesus oli noussut kuolleista, ei ollut enää perusteita kiistää ylösnousemuksen mahdollisuutta. Koska saddukeukset kielsivät ylösnousemuksen ja tulevan elämän, apostolit joutuivat välittömästi selkkaukseen heidän kanssaan. Ylösnousemussanoma on kristillisen opin keskeinen asia. Ks. 1 Kor 15:12-19.
3.Pidätys tapahtui iltapäivällä, iltauhrin ja rukoushetken jälkeen, siis klo 15:n jälkeen (3:1). Pidättämisen syynä oli evankeliumin julistaminen ja ramman paraneminen. Juutalaisen lain mukaan ei ollut luvallista pitää oikeudenkäyntiä yöllä - lakia ei kuitenkaan noudatettu Jeesuksen kohdalla - ja sen vuoksi apostolit vietiin vankeuteen seuraavaan päivään asti. Luultavasti terveeksi tullut mies vangittiin heidän kanssaan.
4.Apostolit vangittiin, mutta evankeliumin voittokulku ei pysähtynyt. Monet temppelissä kuunnelleista pelastuivat, ja seurakuntaan liittyi jatkuvasti uusia jäseniä. Tämä on viimeinen kerta, kun Luukas mainitsee kristittyjen lukumäärän, vaikka hän myöhemminkin kertoo suuresta menestyksestä (5:14; 6:7; 8:6; 9:31; 12:24; 16:5; 19:20).
Pietari ja Johannes neuvoston edessä
5.Kysymyksessä oli Suuren neuvoston, sanhedrinin kokoontuminen. Siihen kuului 70 jäsentä sekä puheenjohtajana toimiva ylimmäinen pappi. "Vanhimmat" olivat sukujen johtomiehiä, "kirjanoppineet" taas asiantuntijoita lain tulkinnassa. Neuvoston fariseukset olivat kirjanoppineita.
6."Hannas" oli ollut aikaisemmin ylipappina, ja vaikka hänellä ei enää ollut tätä virkaa, hän oli säilyttänyt virkanimikkeensä. "Kaifas", hänen vävynsä, oli nyt ylipappina. Hän hoiti virkaa vuodesta 18 vuoteen 36 jKr. Molemmat olivat saddukeuksia. "Johannes" on joissakin käsikirjoituksissa Joonatan. Tässä saattaa olla kyseessä se Joonatan, joka oli Hannaan poika ja Kaifaan seuraaja vuodesta 36. Historioitsija Josefuksen mukaan "Aleksander" oli rikas mies, joka antoi suuria lahjoituksia temppelille.
7.Apostoleja vaadittiin selittämään, millä voimalla he tekonsa tekivät. Neuvostolla oli täysi oikeus tehdä tällainen kysymys. Jos ilmaantui profeetta, oli tutkittava, oliko hän oikea vai väärä, 5 Moos 13:1-5. Jos hänen oppinsa osoittautui oikeaksi, julistaja tai ihmeiden tekijä piti hyväksyä. Kysymys on huomionarvoinen ja osoittaa, miten voimattomia kysyjät olivat. Ihme oli heidän käsityskykynsä ulkopuolella. He käyttivät joko tietoisesti tai huomaamattaan samoja sanoja kuin Pietari vähän aikaisemmin ("voimalla", 3:12, "nimeen" 3:16).
8.Pietari oli tänä päivänä Hengellä täyttynyt, kuten helluntaipäivänäkin. Nyt hän koki vielä todeksi Jeesuksen sanat vainotilanteesta: »Sillä ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä» (Matt. 10:20). Pietari puhutteli heitä asiaankuuluvan kunnioittavasti, vaikka tiesi heidän vastustavan voimakkaasti tapahtunutta.
9."Meitä" on painokas, kenties vastineeksi jakeen 7 halveksivasävyiselle sanalle »te». Pietari pystyi kertomaan neuvostolle, mitä oli tapahtunut. Puheenjohtaja oli viitannut siihen vain sanalla »tämän» (j. 7). Pietari vakuuttaa, että »tämä» oli avuttomalle ihmiselle tehty hyvä teko. Sellainen teko puhui itse puolestaan, eikä sellaisesta ollut tapana vetää oikeuteen. Neuvoston tehtävänä ei ollut hyvien tekojen vaan rikosten tutkiminen.
10.Pietari ei epäröinyt hetkeäkään laskiessaan syyllisyyden Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta Suuren neuvoston harteille. »Syypääksi» miehen parantamiseen hän ilmoittaa ylösnousseen Jeesuksen. Suuren neuvoston enemmistö ei uskonut ylösnousemukseen, mutta kysymykseen, millä »voimalla» he olivat »tämän» tehneet, Pietari vastaa vain viittaamalla ylösnousseen Jeesuksen nimen voimaan.
11.Pietari lainaa Psalmin 118 jaetta 22. Jeesus oli käyttänyt tätä raamatunkohtaa itse samalla tavalla (Mark 12:10). Vrt. 1 Piet 2:4-8. "Kulmakivi" oli porttiholvin ylin kivi, joka piti rakennusta koossa. Hylätty kivi on Jeesus, temppelin hylätty, mutta sittenkin todellinen ylipappi. Vrt. Sak 4:7. Oli välttämätöntä tähdentää, että heidän julistamansa oppi, jota tapahtunut ihme vahvisti, ei ohjannut kansaa pois isien Jumalan luota. Se, mitä oli tapahtunut Jeesukselle, oli profeettojen ennustusten mukaista.
12.Tässähän ei ollut kyse pelastuksesta vaan parantumisesta. Mutta apostolit eivät milloinkaan tyytyneet vain ulkonaisiin voimatekoihin ja ihmeisiin. Jokainen ihme oli heille kuin saarnateksti tai puheen lähtökohta. Tässä puhutaan siitä pelastuksesta, joka on luvattu Messiaassa ja ainoastaan hänessä. Se on riittävä, eikä toista vaihtoehtoa ole. Pelastus merkitsee vapautusta jostakin ja liittymistä johonkin muuhun. Tässä se merkitsee pelastumista kuoleman vallasta ja siirtymistä elämään Jumalan yhteydessä.
13.Pietari ja Johannes eivät olleet käyneet rabbiinikoulua, mutta heidän Jeesuksen seurassa saamansa koulutus oli antanut heille sekä ymmärrystä että rohkeutta. Heitä arvosteltiin nyt samalla tavalla kuin Jeesusta aikaisemmin (Joh 7:15). "Koulunkäymätön (idiètes)", merkitsee ensisijaisesti yksityishenkilöä erotukseksi valtion virkamiehestä. Sanaa käytettiin myös oppimattomasta vaille koulutusta jääneestä henkilöstä.
14.Tuntuu epätodennäköiseltä, että parantunut mies olisi kutsuttu todistajaksi, mutta siinä hän kuitenkin oli. Hänet oli kauan tunnettu parantumattomana invalidina, ja juuri tämä seikka teki heidät sanattomiksi. Myös apostolien puhetaito ihmetytti heitä, mutta se, että rampa mies nyt oli terve, oli heistä uskomatonta. Tekstissä sanotaan nimenomaan, että he näkivät miehen "seisovan" apostolien vierellä. Hän oli koko ajan todistaja - puhumatta sanaakaan.
15.Neuvosto ei ollut varmastikaan varautunut siihen, että tilanteesta voisi muodostua niin kiusallinen. "Neuvosto (synedrion)" oli oikeastaan sali, jossa kokoonnuttiin, mutta sanaa käytettiin myös koolla olevista. On helposti selitettävissä, miten Luukas sai tietää kokouksen tapahtumista, niin että hän pystyi kirjoittamaan ne muistiin. Kun niin monia ihmisiä on neuvottelemassa jostakin yleisesti kiinnostavasta asiasta, sitä on mahdotonta pitää salassa.
16.Jotakin neuvoston oli tehtävä, koska se oli pidättänyt apostolit. Mutta neuvoston jäsenet olivat täysin neuvottomia. Rehellisintä ja parasta olisi ollut myöntää, että he olivat erehtyneet ristiinnaulitessaan Jeesuksen, tunnustaa näin syntisyytensä ja kääntyä hänen puoleensa. Jo heidän kysymyksensä osoittaa, etteivät he voineet ajatellakaan sellaista ratkaisua. Toisaalta ihmettä oli mahdotonta kiistää. Se oli jo kaikkien tiedossa.
17.Tapahtunutta ei siis voitu kiistää. Mutta uutisen leviäminen laajemmalle tahdottiin estää, ja siksi apostoleille annettiin ehdoton saarnakielto. He eivät saisi puhua "tähän nimeen". Jeesus-nimeä neuvoston jäsenet eivät voineet edes lausua.
18.Siitä hetkestä oli evankeliumin julistaminen kiellettyä - sekä julkisissa kokouksissa että kahden kesken. Neuvoston määräyksen rikkomisesta saattoi olla hyvin vakavat seuraukset. Kielto oli ehdoton eikä sitä voinut kiertää millään tavalla. Antaessaan selvän määräyksen neuvoston oli luultavasti pakko käyttää sanaa Jeesus, niin vaikeata kuin se heille olikin.
19.Pietari ja Johannes vetosivat välittömästi korkeampaan oikeusasteeseen - Jumalaan. He asettivat Jumalalta saamansa käskyn vastakkain neuvoston kiellon kanssa, eikä heidän tarvinnut miettiä, kumpaa totella (j. 20). Heidän pyrkimyksenään ei ollut asettua poikkiteloin juutalaisen oikeuden kanssa. He halusivat vain tehdä "oikein Jumalan edessä". Vrt. 1 Piet 2:13-14. Heidän vastauksensa oli lyhyt mutta täydellinen ja aivan oikea. He käänsivät koko kysymyksen niin, että neuvoston oli pakko itse ratkaista asia.
20.Opetuslasten mielestä tämä oli ainoa vaihtoehto. Heidän oli julistettava. Sekä moraalisesti että hengellisesti heidän velvollisuutensa oli noudattaa Jeesukselta saamaansa käskyä. Siitä, mitä he olivat "nähneet ja kuulleet", esitetään yleiskatsaus evankeliumeissa. Apostolit eivät epäröineet hetkeäkään eivätkä tarvinneet miettimisaikaa. Neuvosto sai päättää niin kuin halusi. Asia oli ratkaistu edeltäkäsin. Käskyt ja uhkaukset eivät voineet heidän asennettaan muuttaa.
21.Neuvosto ei päässyt asiassa eteenpäin. Se ei pystynyt tekemään päätöstä apostolien asiassa, ja syyksi ilmoitetaan kansan suhtautuminen. Toisin sanoen neuvoston jäsenet pelkäsivät yleistä mielipidettä. Tämä pelko näkyi jo silloin, kun he halusivat surmata Jeesuksen (Luuk 22:2). Neuvoston jäsenten laskelmointi ja vilpillisyys on jyrkkänä vastakohtana apostolien täydelliselle avoimuudelle.
22.Tämä tieto korostaa sitä, ettei voinut olla kysymys väärinkäsityksestä. Mies oli ollut rampa »hamasta äitinsä kohdusta» (3:2), ja 40-vuotiaana hän oli täysin toivoton tapaus. Huomautus on lääkäri Luukkaalle tyypillinen (vrt. 9:33; 14:8; Luuk 8:43). Kansa iloitsi ihmeestä, koska se oli tapahtunut juuri tälle miehelle (j. 21).
Seurakunta rukoilee
23.He menivät "omiensa tykö". Ilmaus saattaa tarkoittaa muita uskovia tai sitten muita apostoleja. Pietari ja Johannes selvittivät, mitä neuvoston taholta oli sanottu, eivätkä sitä, mitä he itse olivat vastanneet. Kaikille selvisi, että seurakunnan tilanne oli muuttunut hankalaksi.
24.Tässä rukouksessa he ilmaisevat ensin 100 sanalla olevansa vakuuttuneita Jumalan kaikkivaltiudesta ja hänen kaikkitietävyydestään. Sen jälkeen he ilmaisevat pyyntönsä 46 sanalla. "Herra (despotês)", ehdoton hallitsija, korkeimman vallan käyttäjä.
25."Palvelija (pais)", ks. 3:13. He näkivät vastustuksessa Ps 2:ssa olevan ennustuksen toteutumisen. Juutalaiset raamatunselittäjät tunnustavat tämän psalmin messiaaniseksi. "Pauhata (fryassè)", merkitsee hevosen korskumista.
26.Psalmi 2 jatkuu. "Voideltu" on kreikaksi Kristus ja hepreaksi Messias. Vrt. 10:38. Voideltu tarkoittaa tässä kuningasta. "Nousta" ei välttämättä merkitse vihamielisessä tarkoituksessa liikkeelle lähtemistä, mutta asiayhteys osoittaa, että juuri niin tapahtui.
27.Heidän juuri lainaamansa Raamatun sana on osoittautunut Jumalan sanaksi toteuduttuaan täsmälleen. Monet olivat varmasti pitäneet Herodeksen ja Pilatuksen ystävystymistä mahdottomana, mutta ystäviä heistä vain tuli Jeesusta vastaan käydyn oikeudenkäynnin aikana. Pakanat ja juutalaiset lyöttäytyivät yhteen Jerusalemissa, "tässä kaupungissa", Herraa ja hänen Voideltuaan vastaan.
28.Jeesuksen vihamiehet kokoontuivat tekemään oman tahtonsa mukaan, mutta todellisuudessa he saivat olla mukana Jumalan tahdon toteuttamisessa. Jeesuksen kuolema ei ollut onnettomuus. Se ei ollut tappio Jumalalle. Jeesuksen viholliset eivät tietenkään aikoneet toteuttaa sitä, minkä Jumala oli säätänyt. Kuitenkin he tekivät juuri sen.
29.He eivät rukoilleet vapautusta koettelemuksesta, mutta pyysivät kyllä Herraa hoitamaan uhkailijat (j. 17). He tiesivät, kuka valtaistuimella istui ja tyytyivät täysin hänen tahtoonsa. Edelleen he pyysivät rohkeutta jatkaa julistamista ja todistamista uhkauksista huolimatta.
30.Heidät oli pidätetty sairaan parantamisen vuoksi. Nyt he pyysivät, että Herra jatkuvasti vahvistaisi sanan parantamalla sairaita ja tekemällä tunnustekoja ja ihmeitä. Vrt. Mark 16:20. Jeesus oli luvannut heille juuri sen, mitä he nyt rukoilivat. Sen tähden oli luonnollista, että he rukoilivat näin. He pyysivät rohkeasti, ja heidän rukouksensa oli Jumalan tahdon mukainen. He olivat myös täysin tietoisia siitä, että ihmeiden tekijä oli Jumala. Heillä itsellään ei ollut sellaista voimaa (3:12).
31.Tämä on ensimmäinen kokonaan lainattu rukous Apostolien teoissa. Jumalan sana hallitsee tätä rukousta. Heidän pyytämänsä voima ilmestyi kouriintuntuvalla tavalla. Mutta tärkeämpää kuin paikan vapiseminen oli, että uskovat täyttyivät Pyhällä Hengellä, niin että he saattoivat puhua Jumalan sanaa rohkeasti. Hengen täyteys johti rohkeaan julistukseen.
Seurakunta kukoistaa
32.Tämä jae tuo mieleen 2. luvun jakeen 44. Uskovien määrä lisääntyi Jerusalemissa voimakkaasti. Vähän aikaisemmin mainittiin luku 5000 (4:4), ja siihen oli laskettu mukaan vain miehet. Kaikki nämä olivat yhtä uskossa. Seurakunnassa tunnustettiin yksityinen omistusoikeus (5:4), mutta opetuslasten mielestä heidän omaisuutensa ei ollut vain heitä itseään varten vaan sen oli palveltava kaikkia.
33.Ylösnousemuksesta todistaminen oli keskeistä apostolien julistuksessa (1:22). Ylösnousemus on Jeesuksen lunastustyön huipentuma. Ylösnousemus oli myös kiistaton todiste siitä, että Jeesus oli Kristus, Jumalan Poika (Room 1:4). Se, että heillä kaikilla oli suuri armo, merkitsee, että armo ilmeni hengellisinä lahjoina ja sinä voimana, jolla heidät oli varustettu.
34.Edellisen jakeen tavoin tämäkin todistaa siitä armosta, joka heillä oli. Kukaan heistä ei kärsinyt puutetta. Kansan joukossa oli paljon kerjäläisiä, mutta yhdenkään uskovan ei tarvinnut kerjätä. Omaisuuden yhteisyyttä ei tule käsittää niin, että jokainen kääntynyt myi heti koko omaisuutensa. On todennäköisempää, että maatiloja myytiin vähitellen tarpeen mukaan. Tämän jakeen verbimuodot tukevat tätä tulkintaa.
35.Rahojen paneminen apostolien jalkojen juureen ei merkitse sitä, että he olisivat ottaneet ne itselleen. He olivat varmasti ensimmäisinä valmiita kieltämään itsensä. Apostolit huolehtivat omaisuuden jakamisesta edelleen. Tämä koski jonkin aikaa myös ruoan jakamista tarvitseville. Siinä syntyi kuitenkin ongelmia, ja apostolit vapautettiin köyhien avustamisesta, jotta he olisivat voineet omistautua kokonaan sanan julistamiseen ja rukoukseen (ks. 6:1-6). Mutta vielä tässä vaiheessa apostolit hoitivat lahjoja ja pitivät huolen siitä, että kaikkien tarpeet täytettiin.
36."Barnabas" mainitaan erikseen luultavasti siksi, että hänellä oli myöhemmin tärkeä asema seurakunnassa. Sitä paitsi hänen menettelynsä on jyrkkänä vastakohtana seuraavassa luvussa kerrotulle tapahtumalle. Barnabas oli leeviläinen. Luukas mainitsee hänet ehkä korostaakseen sitä, etteivät kaikki temppelissä palvelevat olleet evankeliumin vihollisia. Nimi Barnabas merkitsee 'kehotuksen poika', mutta se voidaan kääntää myös 'lohdutuksen, rohkaisun tai profetian poika' "(bar-nabiî)". Apt 13:1:n mukaan hän toimi profeettana ja opettajana. Ks. myös 11:22-26.
37.Leeviläiset eivät saaneet Kanaanista
maa-aluetta, kuten muut sukukunnat. Mutta he saattoivat omistaa maata
erityisissä leeviläisten kaupungeissa (Ks. Joos 18:7; 21). On epäselvää, oliko
Barnabaan pelto Juudeassa vai hänen syntymäseudullaan Kyproksella.