Luku 26
Paavali puolustautuu
Agrippa sanoi Paavalille: "Sinun on lupa puhua puolestasi." Silloin Paavali ojensi kätensä ja sanoi puolustuksekseen:
2. "Kuningas Agrippa! Pidän itseäni onnekkaana, kun saan tänään sinun edessäsi puolustautua kaikkia juutalaisten syytöksiä vastaan,
3. varsinkin kun sinä olet kaikkien juutalaisten tapojen ja riitakysymysten tuntija. Siksi pyydän sinua kärsivällisesti kuuntelemaan minua.
4. Kaikki juutalaiset tuntevat minun elämäni nuoruudestani asti, koska alusta alkaen olen elänyt kansani keskuudessa Jerusalemissa.
5. He tuntevat minut jo ennestään, jos vain tahtovat todistaa, että minä uskontomme ankarimman lahkon mukaisesti olen elänyt fariseuksena.
6. Nyt seison tuomittavana sen tähden, että panen toivoni lupaukseen, jonka Jumala on antanut meidän isillemme.
7. Sen lupauksen toteutumista toivovat meidän kaksitoista heimoamme, kun ne palvelevat Jumalaa lakkaamatta, yötä päivää. Tämän toivon vuoksi, kuningas, juutalaiset syyttävät minua.
8. Miksi teistä on uskomatonta, että Jumala herättää kuolleet?
9. Minäkin luulin, että minun tulee ankarasti vastustaa Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä.
10. Niin minä teinkin Jerusalemissa. Saatuani ylipapeilta valtuudet suljin monia pyhiä vankiloihin, ja kun heitä tapettiin, äänestin sen puolesta.
11. Kaikkialla synagogissa minä usein yritin rankaisemalla pakottaa heidät pilkkaamaan Jeesusta. Menin niin pitkälle raivossani heitä vastaan, että vainosin heitä aina ulkomaiden kaupunkeihin asti."
12. Paavali kertoo kääntymyksestään
"Näissä asioissa matkustin Damaskokseen ylipappien antamin valtuuksin ja heidän suostumuksellaan.
13. Silloin, keskellä päivää, kuningas, minä näin tiellä auringon paistetta kirkkaamman valon leimahtavan taivaasta minun ja matkatoverieni ympärillä.
14. Me kaikki kaaduimme maahan, ja minä kuulin äänen sanovan minulle heprean kielellä: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua? Työläs sinun on potkia pistimiä vastaan.'
15. Minä kysyin: 'Herra, kuka olet?' Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
16. Nouse ja seiso jaloillasi! Minä olen ilmestynyt sinulle sitä varten, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä olet nähnyt ja mitä olet vielä näkevä, kun ilmestyn sinulle.
17. Minä pelastan sinut oman kansasi ja pakanoiden käsistä, joiden luo minä sinut lähetän
18. avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan puoleen ja uskon kautta minuun saisivat synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'
19. Sen vuoksi, kuningas Agrippa, minä en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä
20. vaan julistin ensin Damaskoksen ja Jerusalemin asukkaille, sitten kaikkialla Juudean maassa ja pakanakansojen parissa, että on tehtävä parannus, käännyttävä Jumalan puoleen ja tehtävä parannuksen mukaisia tekoja.
21. Tämän takia juutalaiset ottivat minut kiinni temppelialueella ja yrittivät surmata.
22. Jumalan apua olen saanut tähän päivään asti, ja nyt minä seison todistamassa sekä pienille että suurille. En puhu mitään muuta kuin sitä, minkä profeetat ja Mooses ovat sanoneet tulevan tapahtumaan,
23. sitä että Kristuksen piti kärsiä ja kuolleiden ylösnousemuksen esikoisena julistaa valoa sekä tälle kansalle että pakanoille."
24. Kun hän näin puolustautui, Festus sanoi kovalla äänellä: "Sinä olet hullu, Paavali! Paljot kirjoitukset tekevät sinut hulluksi."
25. Paavali vastasi: "En ole hullu, arvoisa Festus, vaan puhun totuuden ja terveen järjen sanoja.
26. Kuningas kyllä tuntee nämä asiat. Siksi puhunkin hänelle rohkeasti. En usko, että mikään näistä asioista on jäänyt häneltä huomaamatta, eiväthän ne ole tapahtuneet missään syrjäseudulla.
27. Uskotko profeettoja, kuningas Agrippa? Tiedän, että uskot."
28. Agrippa vastasi Paavalille: "Vähälläpä luulet taivuttavasi minut kristityksi."
29. Paavali sanoi: "Toivoisin Jumalalta, että - tapahtuipa se vähällä tai paljolla - et ainoastaan sinä vaan myös te kaikki, jotka minua tänään kuuntelette, tulisitte samanlaisiksi kuin minä, näitä kahleita lukuun ottamatta."
30. Silloin kuningas nousi, samoin maaherra sekä Bernike ja ne, jotka istuivat heidän kanssaan.
31. Pois mennessään he puhuivat keskenään: "Ei tämän miehen toiminnassa ole mitään, mistä ansaitsisi kuoleman tai kahleet."
32. Agrippa sanoi Festukselle: "Tämän miehen olisi voinut
päästää vapaaksi, ellei hän olisi vedonnut keisariin."