Luku 15. Kommentaari
(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Ap.t. 15:1-41)
Kiista ympärileikkauksesta
1.Tällä tavalla opettavia Paavali nimitti valheveljiksi ja sanoi heidän soluttautuvan seurakuntiin (vrt. Gal 2:4). Hänen oli asetuttava jyrkästi heidän opetustaan vastaan (j. 2), sillä oli kyse kristinuskon ydintotuuksista. Tällainen oppi uhkasi itse evankeliumin perustusta (Gal 2:5). Jerusalemin seurakunta ei ollut lähettänyt heitä (j.24), vaan luultavasti oli kyse uskoon tulleista fariseuksista, jotka olivat lain puolesta kiivaillessaan ottaneet asiakseen matkustaa Antiokiaan. Paavali joutui erimielisyyksiin tällaisten ihmisten kanssa koko elämänsä ajan.
2.Jerusalem apostoleineen ja vanhimpineen oli edelleen kristinuskon hengellinen keskus. Siksi oli tärkeätä selvittää siellä, oliko pakanakristittyjen noudatettava Mooseksen lakia, joka sentään oli Jumalan antama? Päätettiin, että sinne matkustaisi lähetystö puhumaan asiasta. Tässä tehtävässä Paavali sai tukea jumalallisesta ilmestyksestä (Gal 2:2). Barnabas oli leeviläinen (4:36), ja sen vuoksi hän sopi hyvin ympärileikattujen edustajaksi. Tiituskin oli mukana tällä matkalla (Gal 2:1). Häntä ei mainita kertaakaan Apostolien teoissa, mutta hän oli Paavalin läheisimpiä työtovereita (2 Kor 8:23). Hän oli pakanuudesta kääntynyt ympärileikkaamaton kreikkalainen. "Riita (stasis)", vrt. 23:7,10. Sana merkitsee myös 'kapina', esim. 19:40.
3.Se, että Antiokian "seurakunta" varusti heidät matkalle, viittaa siihen, että useimmat seurakuntalaiset pitäytyivät evankeliumin totuuteen. He kulkivat roomalaisten Foinikian rannikolle rakentaman hyvää tietä. Evankeliumia oli julistettu näillä seuduilla aikaisemmin (11:19), mutta ainoastaan juutalaisille. Nyt kerrotaan myös pakanoiden pelastumisesta. Kaikkialla he käyttivät hyväkseen tilaisuutta käydä seurakunnissa kertomassa menestyksestä pakanoiden keskuudessa. Koska nämä seurakunnat olivat pakanalähetystyön tulosta (11:19-20), voimme olettaa, että niissä ei nähty pakanoiden kääntymyksen vaativan ympärileikkausta.
4.Oli kulunut neljätoista vuotta siitä, kun Paavali oli lähtenyt Jerusalemista vainoamaan Damaskon kristittyjä (Gal 2:1), Hän oli ollut Jerusalemissa kaksi kertaa kristittynä ja molemmilla kerroilla suuressa vaarassa. Käynnit olivatkin jääneet hyvin lyhyiksi. Ensimmäinen kerta oli kolme vuotta hänen uskoontulonsa jälkeen, jolloin hän vietti viisitoista päivää Pietarin luona (Gal 1:18). Hän vältti salamurhan pakenemalla Tarsoon (9:30). Toisella kerralla oli Pietari vaarassa (12:1 ss.), ja Antiokian lähettiläät joutuivat palaamaan heti tehtävänsä suoritettuaan (12:25). Paavalin tullessa ystävineen Jerusalemiin elettiin seurakunnan kannalta rauhallista aikaa. Kristinusko oli levinnyt voimakkaasti pakanamaailmassa, ja erityisesti Paavali oli ollut tässä työssä Jumalan käytössä.
5.Tässä ei ole kysymys samanlaisista fariseuksista kuin evankeliumeissa. Nämä fariseukset uskoivat Jeesukseen, mutta pitivät samanaikaisesti kiinni juutalaisten tavoista. Riita, johon Paavali ja Barnabas olivat joutuneet ottamaan kantaa Antiokiassa, leimahti nyt myös Jerusalemissa. Paavali oli itse ollut fariseus ennen uskoon tuloaan, ja saattaa olla, että vastustajien joukossa oli hänen vanhoja ystäviään (vrt. j. 1). Paavalin työskentelytapa pakanoiden parissa joutui hyökkäyksen kohteeksi, ja hyökkääjinä olivat lakihenkiset kristityt. Tässä on Ut:n ensimmäinen maininta uskoontulleista fariseuksista.
Jerusalemin kokous ratkaisee kiistan
6.Gal 2:2:sta ilmenee, että Paavali keskusteli »yksityisesti» vaikutusvaltaisimpien johtajien kanssa, ennen kuin asia otettiin esille suuremmassa joukossa. Jakeesta 6 voi päätellä, että "apostolit ja vanhimmat" käsittelivät kysymystä ensin sisäisessä kokouksessa. Tosin jae 7 ja jakeessa 12 mainittu »koko joukko» viittaavat siihen, että väittelyyn osallistui muitakin. Joka tapauksessa on varmaa, että asia esitettiin myös koko seurakunnalle (j. 22). Nimitys »apostolien kokous» on kuitenkin oikeutettu. Täällä vedettiin suuntaviivoja, jotka sittemmin tulivat koskemaan koko kristikuntaa ja joilla oli merkitystä kauas tulevaisuuteen.
7.Pietari viittaa tässä siihen, mitä oli tapahtunut Korneliuksen kodissa (10:5 ss.). Hän tuki siis Paavalia ja Barnabasta ja korosti, että ne jotka nyt kääntyivät pakanuudesta, eivät olleet ensimmäisiä uskoon tulleita pakanoita. Pietari ei väittänyt, ettei evankeliumia ollut julistettu pakanoille ennen Kesarean tapahtumia - etiopialainen hoviherrakin oli saanut kuulla sen (8:35) - mutta Korneliuksen kodin tapahtumat selvittivät, että Jumala halusi avata uskon oven myös pakanoille. Kukaan ei ollut puhunut ympärileikkauksesta, kun Pietari ensimmäisen kerran kertoi tästä, vaan kaikki olivat ylistäneet Jumalaa siitä, että pakanatkin olivat saaneet ottaa vastaan iankaikkisen elämän (11:18). Miksi sitten niiden, jotka olivat kuulleet evankeliumin Paavalilta ja Barnabaalta ja tehneet parannuksen, olisi pitänyt noudattaa jotakin, mitä Pietarin kautta uskoon tulleilta ei vaadittu?
8.Jumala oli antanut uskoville Pyhän Hengen todistukseksi siitä, että he kuuluivat Jumalalle, vaikkei heillä ollutkaan liitonmerkkiä, ympärileikkausta. Pyhä Henki lankesi pakanoiden ylle Korneliuksen kodissa merkkinä siitä, että Jumala hyväksyi heidät.
9.Tämä sydämen puhdistaminen ei tapahtunut ympärileikkauksen eikä minkään muunkaan sellaisen teon avulla, jonka ihminen voi itse tehdä. Se tapahtui "uskolla". Kun nämä pakanat uskoivat Jeesukseen, tuli Pyhä Henki heidän päälleen ja heidän sydämensä puhdistuivat. Heistä ei tullut synnittömiä, vaan Jumalan silmissä pyhiä (1 Joh 1:8-9). Heillä oli nyt pääsy pyhän Jumalan luo. Oli aivan väärin pitää näitä pakanoita saastaisina sen jälkeen, kun Jumala oli osoittanut hyväksyvänsä heidät. Me emme saa vaatia enemmän kuin Jumala vaatii.
10.Lailla ei ollut ollut mitään osuutta siinä, mikä oli johtanut heidät kääntymykseen, joten sitä ei jälkeenpäinkään pitänyt asettaa heille ikeeksi. "Ies" kuvaa tässä turhia yrityksiä saavuttaa vanhurskaus lain teoilla. Tällaisen painolastin asettaminen Kristukseen uskovien pakanoiden kannettavaksi oli pahinta, mitä heille saattoi tehdä, sillä juuri lain tekojen ikeestähän Kristus oli tullut heitä vapauttamaan. Oli Jumalan kiusaamista ja ärsyttämistä ikään kuin väittää, että ihmiset, joiden hän oli sallinut päästä seurakuntaan, eivät olleet siihen kelvollisia.
11.Juutalaisilla ja pakanoilla on sama pelastuksen perustus. Molempien on pelastuakseen luotettava Jeesuksen Kristuksen armoon eikä mihinkään muuhun. Muuta tietä pelastukseen ei ole! On syytä panna merkille, ettei Pietari sano »heidän, pakanoiden», pelastuvan samalla tavalla kuin »me, juutalaiset». Hän sanoo, että "me" pelastumme samalla tavalla kuin "he", pakanat! Pietari asetti vastakkain pelastuksen Jeesuksen armosta ja lain ikeen alle jäämisen.
12.Koko seurakunta hyväksyi Pietarin perustelut ja keskustelu päättyi. Ei olisi ollutkaan helppoa vastustaa Pietaria, koska hän puhui siitä, mitä Jumala oli tehnyt. Tässä yhteydessä on aivan luonnollista, että Barnabas mainitaan ennen Paavalia, koska hän kuului seurakunnan vanhimpiin ja oli tunnetumpi seurakunnassa. Mutta on hyvin todennäköistä, että Paavali oli heistä se, joka oli enemmän äänessä (14:12).
13.Kaikki tapahtui hyvässä järjestyksessä. Kukaan ei keskeyttänyt puhetta. Kun molemmat pakanalähetyssaarnaajat olivat antaneet raporttinsa, sai Jaakob viimein puheenvuoron. Tämä Jaakob oli Jeesuksen veli, ja hän oli hyvin huomattavassa asemassa seurakunnassa. Hänellä oli lisänimi »vanhurskas». Hän on kirjoittanut Jaakobin kirjeen, joka on osoitettu »kahdelletoista hajalla asuvalle sukukunnalle». Hän kirjoitti ilmeisesti lähinnä juutalaiskristityille (Gal 2:9). Hänen kirjeensä on Ut:n vanhimpia kirjoituksia. Se on kirjoitettu ehkä jo ennen apostolien kokousta. Eräiden tietojen mukaan Jaakob kivitettiin kuoliaaksi v. 62. Pietari mainitsee hänet erikseen 12:17:ssä. Gal. 2:9:ssä Paavali sanoo hänen olleen yksi seurakunnan »pylväistä». Todennäköisesti juuri hän toimi apostolien kokouksen puheenjohtajana. Kirkkoisät mainitsevat hänet Jerusalemin seurakunnan ensimmäisenä piispana.
14.Pietari mainitaan tässä juutalaisella nimellään, vrt. 2 Piet 1:1. Tämä on viimeinen maininta hänestä Apostolien teoissa. "Ensi kerran" vastaa jakeen 7 ilmausta »jo kauan aikaa sitten». Jumala "katsoi pakanain puoleen" huolimatta siitä, ettei heitä pidetty hänen kansanaan. Tarkoitus oli, että hekin tuottaisivat hänelle kunniaa.
15.Ennustus on Aam 9:11-12:sta, vapaasti Septuagintaa lainaten. Jaakob osoittaa, että tapahtumat ovat olleet täysin kirjoitusten mukaisia. Vt:n ennustusten piti toteutua. Useimmat Vt:n messiasprofetiat puhuvat ainakin jonkin verran pakanoiden kutsumisesta, ja hurskaiden juutalaisten keskuudessa odotettiinkin yleisesti, että Messias tulisi valoksi pakanoille (vrt. 2:32). "Pitävät yhtä (symfèneè)", 'sointua yhteen' (sanoista "syn", 'mukana, yhdessä' ja "fènê", 'sävel'). Sanaa käytetään henkilöistä, jotka ovat yksimielisiä (5:9), Raamatusta, kuten tässä, ja luonnostaan yhteen sopivasta (Luuk 5:36). Sana »sinfonia» on peräisin tästä sanasta.
16."Daavidin sortunut maja" kuvaa sitä kurjaa tilaa, jossa Jumalan liiton kansa oli Salomon pojan Rehabeamin ajan jälkeen. "Sen jälkeen" viittaa Messiaan aikaan. Ennustuksessa ei mainita itse Messiasta, mutta on selvää, että hän on lähtöisin Daavidin suvusta (vrt. Luuk 1:32). Jaakob näki tämän ennustuksen hengellisen täyttymyksen siinä, mitä nyt oli tapahtunut, siis sekä helluntain ihmeessä että pakanoiden uskoontulossa.
17.Profeetallinen lupaus ei koskenut ainoastaan juutalaisia, vaan kaikkia ihmisiä. Jumalan nimi tultaisiin mainitsemaan heidän keskellään, ja he oppisivat tuntemaan sen. Juuri tämä lupaus oli nyt täyttymässä. Lupauksen antaja huolehti itse myös sen toteutumisesta. Meidän sanomisemme ja tekemisemme saattavat olla kaksi eri asiaa, mutta Jumala vastaa sanoistaan. Sana "kaikki" korostaa, ettei ihmisten välillä tehdä erotusta. Vrt. 10:34.
18.Vaikka tämä tilanne syntyi siis melko yllättäen ja toisella tavalla kuin oli odotettu, ei se ollut Jumalalle mitenkään uutta. Hän oli nähnyt sen jo ennen maailman luomista. Pakanoiden kutsuminen oli siis täysin sopusoinnussa Jumalan iankaikkisen suunnitelman kanssa. Paavali kirjoittaa Ef 3:ssa »Kristuksen salaisuudesta» ja selittää Jumalan lupausten koskevan myös pakanoita. Se, mikä oli aikaisemmin ollut kätkettynä, oli nyt ilmoitettu »hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoilleen».
19.Kaikki yritykset pakottaa kääntyneet pakanat ympärileikkauttamaan itsensä torjutaan jyrkästi. Juutalaiset ja pakanat pelastuvat samalla tavalla, nimittäin Jumalan lahjaksi antamasta armosta Kristuksessa Jeesuksessa. Judaistien kanssa ei siis tehty sovitteluratkaisua. Jaakob selvitti, ettei pakanoita voinut velvoittaa noudattamaan Mooseksen lakia. Jaakob ei tehnyt päätöstä toisten puolesta, vaan ilmaisi oman mielipiteensä, ja koko seurakunta ratkaisi asian esitettyjen näkökohtien perusteella (j. 22).
20.Oli vielä ratkaistava eräs käytännön ongelma. Useimmissa seurakunnissa pakanat ja juutalaiset elivät ja toimivat yhdessä. Juutalaiset oli kasvatettu noudattamaan hyvin ankaria määräyksiä mm. ruoan suhteen. Rauhan säilyttämiseksi pakanoita siis pyydettiin kieltäytymään kaikesta sellaisesta, mikä oli juutalaiskristitylle vastenmielistä. Ensimmäisenä mainitaan luonnollisesti täydellinen luopuminen epäjumalanpalveluksesta. Sen jälkeen luetellaan kolme muuta asiaa. 1 Kor 8 valaisee ongelmaa. Lihaa, josta veri ei ole laskettu, ja verta koskevat kiellot olivat olemassa jo ennen kuin laki annettiin Mooseksen kautta (1 Moos 9:4). Epäjumalille uhraamisen yhteydessä esiintyi usein seksuaalisia orgioita, mutta haureuskielto ei näytä koskevan ainoastaan sellaisia tai yleensä luvattomia sukupuoliyhteyksiä. Sellaisesta haureudestahan jokaisen kristityn tulee pysyä erossa. Tässä tarkoitetaan mahdollisesti avioliittoa liian läheisten sukulaisten kesken, mikä kielletään 3 Moos 18:ssa.
21.Juutalaiset eivät menettäisi mitään kristillisen seurakunnan tässä omaksuman kannan vuoksi. Sitä paitsi pakanoillakin oli runsaasti syytä kuunnella Mooseksen lakia. Luultavasti näiden sanojen tarkoituksena oli rauhoittaa fariseusten puoluetta, joka vaati voimakkaasti, että pakanoille oli opetettava koko Toora l. Mooseksen laki. Jaakob saattoi myös haluta sanoa, että koska kaikissa kaupungeissa oli juutalaisten yhteisöjä, olisi näiden asennoitumista kunnioitettava. Joka tapauksessa tässä halutaan selvästikin tähdentää, ettei Mooseksen lakia haluttu saattaa huonoon maineeseen. Jokaisella oli mahdollisuus kuulla sitä missä tahansa sapattina.
Paimenkirje pakanakristityille
22.Seurakunta hyväksyi Jaakobin ehdotuksen ja teki sen mukaisen päätöksen. Mitään ratkaisevaa ei tehty ilman koko seurakunnan mukana oloa, vaikkakin apostolit ja vanhimmat muotoilivat päätöksen sanamuodon. "Juudas Barsabbas" mainitaan ainoastaan tässä ja jakeessa 32, mutta "Silaksesta" tuli myöhemmin yksi Paavalin läheisimmistä työtovereista. Hänet mainitaan toisinaan myös latinankielisellä nimellään Silvanus (2 Kor 1:19; 1 Tess 1:1; 2 Tess 1:1; 1 Piet 5:12). Silas on arameankielinen muoto nimestä Saulus. Molemmat Paavalin ja Barnabaan mukaan lähteneet olivat Jerusalemin seurakunnan arvostettuja jäseniä.
23.Antiokiaan, Syyrian maakunnan pääkaupunkiin, oli kristinusko juurtunut voimakkaasti. Siellä olevassa seurakunnassa myös syntyivät kiistat pakanoiden ympärileikkaamisesta (j. 1). Kilikian pääkaupunki oli puolestaan Paavalin kotikaupunki Tarso. Kirjettä sanottiin myöhemmin »säädöksiksi, jotka apostolit ja Jerusalemin vanhimmat olivat hyväksyneet» (16:4). Se oli kirje veljiltä veljille. Jo alkutervehdyksessä korostetaan kristittyjen yhteyttä. Alkutekstissä kirjeessä on 109 sanaa, mutta ainoastaan 31 niistä käsittelee varsinaista asiaa (jj. 28-29).
24.Tässä jakeessa on vakava ja perusteltu syytös judaisteja kohtaan. Nämä "muutamat meistä lähteneet" eivät olleet lähteneet liikkeelle Jerusalemin seurakunnan valtuuttamina. Menettelyllään he olivat saaneet aikaan levottomuutta ja sekaannusta niissä, jotka olivat uskoneet ja ottaneet vastaan pelastuksen yksinkertaisen sanoman. Jerusalem sanoutui virallisesti irti judaisteista ja heidän lakihenkisestä opetuksestaan ja pyysi tavallaan anteeksi heidän propagandaansa. "Saattaa hämmennyksiin (anaskeuadzè)". Sanaa käytettiin myös kaupungin ryöstämisestä ja hävittämisestä, mutta alkuperäinen merkitys on 'pakata tavarat toiseen paikkaan viemistä varten'. "Puheet (logos)", oikeastaan 'sanat'.
25.Tässä, kuten myös jakeessa 12, Barnabas mainitaan ennen Paavalia päinvastoin kuin yleensä 13. luvusta alkaen. Barnabas oli heistä vanhempi ja tunnetumpi Jerusalemissa. Siksi ehkä tuntui luonnolliselta mainita hänet ensin. Kysymyksessä ei ollut enemmistöpäätös, vaan "yksimielinen" päätös. Se saattaa merkitä, etteivät judaistit olleet mukana kokouksessa, tai sitten sitä, että he eivät taistelleet asiansa puolesta.
26.Ne, jotka tunnustavat uskonsa tällä tavalla, eivät ole vääriä julistajia! Heidän vaikuttimenaan oli ainoastaan Kristuksen palveleminen. Vaikkakaan heidän ei vielä ollut tarvinnut antaa henkeään, heillä oli marttyyrin mieli. He rohkenivat panna "henkensä alttiiksi" Jeesuksen tähden. Lähetyssaarnaajien koettelemukset ensimmäisen pakanoiden luo tehdyn matkan aikana olivat tiedossa, ja Jerusalemin seurakunnassa tällaista tehtävään antautumista pidettiin merkkinä vilpittömyydestä ja uskollisuudesta.
27.Juudas ja Silas lähetettiin mukaan vahvistamaan henkilökohtaisesti kirjeen sisältö. Toisin kuin Barnabas ja Paavali he olivat Jerusalemin seurakunnan virallisia edustajia, ja tämä antoi heille erityisen arvovallan. Barnabaan ja Paavalin oli määrä esittää kirje ja muiden todistaa suullisesti sen sisältö paikkansapitäväksi. Jerusalemin lähettiläät olivat Antiokiassa tuntemattomia, minkä vuoksi heidät esiteltiin.
28.Näillä sanoilla vakuutettiin, että päätös oli tehty Pyhän Hengen johdatuksessa. Se ei ollut heidän oma johtopäätöksensä. Jeesushan oli luvannut apostoleilleen, että Pyhä Henki johtaisi heidät kaikkeen totuuteen (Joh 16:13). Voidaan oikeutetusti sanoa Pyhän Hengen toimineen Jerusalemin apostolikokouksen »puheenjohtajana».
29.Tässä kirjeessä on aivan toinen ja paljon lempeämpi sävy kuin väärien opettajien opetuksessa oli ollut (j. 1). Kolme ensimmäistä käskyä koskee puhtautta uskonnonharjoituksessa, ja neljäs kuuluu moraalin alueelle. Epäjumalille uhrattu liha lähetettiin temppeleistä torille ja myytiin siellä. Pakanoilla oli myös tapana juoda vereen sekoitettua viiniä uhrijuhlissaan. Epäjumalanpalvelus ja haureus liittyivät usein yhteen. Vrt. jakeen 20 selitys. "Jääkää hyvästi (rènnymi)" oli tavallinen tervehdys kirjeen lopussa. Kirjaimellisesti toivotetaan, että kirjeen saaja vahvistuisi.
30.Koko seurakunta sai kuulla Jerusalemista tulleen kirjeen sisällön. Tämä ensimmäinen Uuden testamentin kirje oli pakanakristityille »magna charta», tervehdys seurakunnalta seurakunnalle, »äidiltä tyttärelle». Mutta sen kohteena olivat seurakunnat paljon laajemmaltikin. Paavali ja Silas näet käyttivät sitä toisella lähetysmatkallaan (16:4).
31.Se vapaus Kristuksessa, jota heille oli opetettu, vahvistui, ja näin vaiennettiin ne, jotka olivat halunneet sälyttää taakkoja heidän kannettavakseen. Suuri ongelma selvisi, kun saatiin tietää Jerusalemin seurakunnan suhtautuminen ja päätös.
32.Sanan "profeetta" merkitys ei tässä ole ensisijaisesti 'ennustaja', vaan nämä miehet ymmärsivät Pyhän Hengen avulla Jumalan salaisuuksia ja kykenivät tulkitsemaan niitä niin, että saatiin tietää Jumalan tahto. Kirje oli kirjoitettu tässä hengessä, ja kirjeen Luojat vahvistivat sen julistuksellaan ja rohkaisivat näin uskovia. Profeetan tehtävä on puhua rakennukseksi, kehoitukseksi ja lohdutukseksi (1 Kor 14:3).
33.Tämä viittaa siihen, että Juudakselle ja Silakselle pidettiin virallinen jäähyväiskokous, jossa heidät jätettiin Jumalan armon varaan kiitollisina heidän suorittamastaan tehtävästä. Emme tiedä, miten kauan nämä kaksi todistajaa olivat Antiokiassa. Nyt molemmilla oli mahdollisuus matkustaa pois, mutta ilmeisesti Silas ei halunnut lähteä Antiokiasta niin pian (j. 34).
34.Tämä jae puuttuu useista vanhoista käsikirjoituksista. Latinankielisen Vulgatan mukaan jae kuuluu: »Silas katsoi parhaaksi jäädä, ja Juudas lähti yksin Jerusalemiin.» Ei tiedetä, miksi Silas halusi jäädä Antiokiaan, mutta Herralla oli hänelle suuri tehtävä lähetyssaarnaajana pakanoiden keskuudessa (j. 40).
Paavali ja Barnabas eroavat
35.Antiokian seurakunnassa oli runsaasti paikallista työvoimaa (13:1). Siellä oli sekä profeettoja että opettajia. Evankeliumin vastaanottaneille "opetettiin" lisää uskoon kuuluvia asioita. Sanomaa "julistettiin" myös ulkopuolella oleville. Todennäköisesti Pietari tuli Antiokiaan näihin aikoihin (Gal 2:11-14). Kenties häntä kiinnosti nähdä, miten työ edistyi Jerusalemissa tehdyn tärkeän päätöksen jälkeen. Aluksi hän liikkui vapaasti uskoon tulleiden pakanoiden parissa. Mutta ajan mittaan hän ei kestänyt ympärileikattujen painostusta. Osa näistä oli tullut itsensä Jaakobin luota. Paavali syytti Pietaria ulkokultaisuudesta ja luki Barnabaankin samaan joukkoon. Paavali itse pysyi nytkin lujana.
36."Muutamien päivien kuluttua" saattaa merkitä viikkoja tai kuukausia. Nämä kaksi miestä olivat tunteneet toisensa jo monta vuotta ja olivat palvelleet yhdessä Jumalaa. Jerusalemin apostolikokous oli raivannut tietä uudelle pakanalähetystyölle. Paavali halusi käydä heidän aikaisemmin perustamissaan seurakunnissa, mutta Pyhällä Hengellä oli paljon suuremmat suunnitelmat. Evankeliumia oli julistettava monilla uusilla paikkakunnilla. Paavalilla oli huoli kaikista seurakunnista.
37.Markus oli Barnabaan serkku (Kol 4:10), ja mahdollisesti sukulaisuus oli syynä siihen, että Barnabas halusi nyt ottaa Markuksen mukaan ja antaa tälle uuden mahdollisuuden. Barnabas oli hyvä mies, mutta se ei merkitse sitä, etteikö hänkin olisi ollut vajavainen. Ehkä oli väärin, että hän piti päänsä tässä ristiriitatilanteessa. Paavalin ja Barnabaan yhteistyö katkesi. Mutta heidän välillään oli ehkä ollut hankauksia jo aiemminkin Barnabaan osoittaessa samaa heikkoutta kuin Pietarikin judaistien suhteen. Barnabas vei Markuksen kanssaan niille paikkakunnille, joilla tämä oli ollut aiemminkin mukana (j. 39), mutta Paavali ja Silas matkustivat alueille, joilla Markus ei ollut käynyt.
38.Vrt. 13:13. Markus oli ehkä vakuuttanut hartaasti, ettei hän enää eroaisi heistä. Mutta Paavali piti kiinni omasta kannastaan. Hän toteutti Mestarin sanoja: »Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan» (Luuk 9:62). Ehkä Paavali kuitenkin oli tässä asiassa liian ankara. Markus sai Barnabaan avulla uuden tilaisuuden ja oli myöhemmin Roomassa Paavalin seurassa (Kol 4:10). Luottamus oli palannut heidän välilleen. Ks. 2 Tim 4:11.
39.Tämä vahvistaa sen, mitä he sanoivat 14:15:ssä. »Mekin olemme ihmisiä ...». Ihmisistä parhaimmatkin ovat vain ihmisiä. Tähän päättyvät Ut:n tiedot Barnabaasta. Viimeinen tieto hänestä on siis, että hän palasi kotisaarelleen, jossa hän oli aikaisemmin toiminut Paavalin kanssa, 13:4 ss. Hänet mainitaan myös 1 Kor 9:6:ssa.
Paavalin 2. lähetysmatka alkaa
40.16:37:stä ilmenee, että Silas oli Paavalin tavoin Rooman kansalainen. Nämä kaksi lähtivät lähetysmatkalle, joka muodostui ensimmäistä matkaa laajemmaksi. Nytkin oli lähtöpisteenä Antiokia, ja sinne he jälleen palasivat matkan jälkeen (18:22-23). Veljet uskoivat Paavalin "Herran armon haltuun", mikä saattaa viitata siihen, että seurakunta oli ottanut kantaa kiistaan ja asettunut tukemaan Paavalia.
41.Nämä "seurakunnat" oli perustettu mahdollisesti Paavalin käydessä ensimmäisen kerran näillä seuduilla (9:30; Gal 1:21). Paavali kulki maitse tunnetun vuorisolan kautta, jota kutsuttiin »Kilikian portiksi». Syyria ja Kilikia kuuluivat hallinnollisesti samaan maakuntaan. Näissä seurakunnissa judaistit olivat olleet voimakkaita, ja oli suureksi eduksi, että Silas oli mukana. Hänhän oli ollut toinen Jerusalemin lähettiläistä ja pystyi antamaan neuvoja ja ohjeita (16:4-5). Jerusalemin seurakunnan kirje oli osoitettu näillekin seurakunnille (j.23).