Luku 11. Kommentaari
(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Ap.t. 11:1-30)
Pietari puolustautuu Jerusalemissa
1.Kesarea oli niin merkittävä kaupunki, että siellä tapahtuvat asiat tulivat pian laajalti tietoon. Huhu pakanoiden kastamisesta kantautui heti Jerusalemiin. Oli tapahtunut jotakin aivan uutta ja käänteentekevää. Se synnytti suuren ongelman: Miten Israelin käy? Mitä tapahtuu kansan vanhalle liitolle ja laille, jos ympärileikkaamattomat pakanat hyväksytään seurakuntaan yhdenvertaisina muiden kanssa?
2.Pietari oli tosin apostoli, mutta hänelläkään ei ollut sellaista »apostolista arvovaltaa», etteikö häntä vastaan olisi voitu esittää syytteitä. Seurakunnalla oli oikeus saattaa hänet vastuuseen tekemisistään. Häntä ei siis pidetty arvostelun yläpuolella olevana johtajana. Sanaa "ympärileikatut" oli kirjan kirjoittamisen aikaan tapana käyttää Mooseksen lakia noudattavista juutalaiskristityistä, jotka sittemmin muodostivat oman ryhmänsä apostolisessa seurakunnassa. Tähän aikaan ei seurakunta ollut vielä jakautunut. Heitä kutsuttiin myös judaisteiksi. Judaisteista koitui Paavalille erityisen paljon hankaluuksia (vrt. Tiit 1:10).
3.Merkillistä kyllä, Pietaria ei syytetty siitä, että hän oli julistanut evankeliumia ympärileikkaamattomille eikä siitä, että hän oli kastanut heitä. Syytös kohdistui ennen kaikkea siihen, että hän oli syönyt heidän kanssaan. Ateriayhteys merkitsee itämailla myös hengen yhteyttä ja henkilökohtaista ystävyyttä. Sen tähden ei voitu aterioida kenen kanssa tahansa, ja juuri siksi Pietarin menettely herätti näin jyrkkää paheksumista (vrt. Gal 2:11-12). Judaistien opilliset käsitykset eivät nähtävästi olleet vielä selkiytyneet. He uskoivat pakanoiden kyllä voivan tulla kristityiksi, mutta olivat samalla sitä mieltä, ettei uskovien juutalaisten pitäisi olla ateriayhteydessä heidän kanssaan. Pietarin oli puolustauduttava samasta syystä kuin Jeesuksen, kun tätä syytettiin publikaanien ja syntisten kanssa syömisestä (Matt 9:9-13). Ei ehkä ole pelkkä sattuma, että Herodes Agrippa mestautti Jaakobin ja vangitutti Pietarin kohta näiden tapahtumien jälkeen tehdäkseen juutalaisille mieliksi (12:1 ss.).
4.Oli tapahtunut Jumalan ihme. Siitä huolimatta Pietarin oli pakko puolustautua. Hän kuvaili heille kaiken yksityiskohtaisesti ja kärsivällisesti. Tosiasiat hälventävät usein parhaiten ennakkoluulot ja vaientavat vastustajat. Luukas käytti tätä samaa keinoa kirjoittaessaan. Vrt. Luuk 1:3.
5.Pietari kuvailee näkyään samalla tavalla kuin siitä on kerrottu 10:9-16:ssa ja kertoo myös sen jälkeisistä tapahtumista. Asian ydin on se, että tämän merkillisen näyn oli antanut Jumala. Hän ei itse ollut ajatellut mitään tällaista, eikä hän aavistanut, että pakanoita oli matkalla hänen luokseen. Aikaisemmin ei mainittu sitä elävöittävää yksityiskohtaa, että liina tuli "aivan" hänen eteensä. Hän näki siis helposti astian sisällön.
6.Ainoa lisäys jakeeseen 10:12 on, että liinassa oli myös "petoja". Luultavasti joukossa oli vain muutamia sellaisia eläimiä, joita juutalaisen oli lupa syödä. Pietari pyrkii selvästi kertomaan kaiken mahdollisimman tarkoin, jotta kuulijat saisivat selvän kuvan tapahtuneesta.
7.Ennen vedenpaisumusta ihmiset eivät näytä syöneen lainkaan lihaa. Vedenpaisumuksen jälkeen heille tarjottiin sitä rajattomasti. »... kaikki, jotka maassa matelevat, ... kaikki, mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi» (1 Moos 9:2-3). Kun laki myöhemmin annettiin Mooseksen kautta, ihmisiä kiellettiin syömästä monia eläimiä. Mutta nyt kun Jeesus oli voittanut Golgatalla, tämä laissa säädetty rajoitus kumottiin.
8.Vaikka Pietari ei ymmärtänyt tapahtuman merkitystä, hän oli kuitenkin selvillä siitä, kuka häntä puhutteli. Hän vastasi samalla tavalla kuin hänen syyttäjänsäkin varmasti olisivat vastanneet. Hänellä ei ollut pienintäkään halua syödä mitään epäpuhdasta, ja hän saattoi Jumalan edessä todistaa, ettei hän ollut koskaan syyllistynyt sellaiseen. Tämän enempää ei toki kukaan häneltä voinut vaatia. Samoista asioista kertovat rinnakkaiskohdat poikkeavat Raamatussa usein hiukan toisistaan, niin tässäkin. Merkitys on kuitenkin aivan sama (vrt. 10:14).
9.Pietarin saama vastaus oli hyvin tärkeä, siksi hän sen tässä toistaakin sanatarkasti. Nämä sanat todistavat paljon voimakkaammin hänen puolestaan kuin jos hän olisi yrittänyt puolustella käytöstään itse keksityillä perusteluilla.
10.Näky toistui niin monta kertaa, ettei Pietari mitenkään voinut käsittää sitä väärin. Eikä kukaan voinut väittää, että hän juutalaisena olisi antanut helposti periksi. Tämän ei voida sanoa olleen Pietarille kunniaksi, mutta se on osoitus Jumalan kärsivällisyydestä vastahakoista palvelijaansa kohtaan. Astia ei vain yhtäkkiä kadonnut hänen näkyvistään, vaan se vedettiin sinne, mistä se oli tullutkin - taivaaseen. Ei ollut epäilystäkään, kuka oli kaiken takana. "Vedettiin ylös (anaspaè)" on sana, jota Luuk 14:5:ssä käytetään kaivoon pudonneen pojan tai härän ylösvetämisestä. 10:16:ssa on sana "analambanè", 'ottaa ylös'.
11.Sanat »ja katso» ilmaisevat jonkin huomionarvoisen asian tapahtumista. Näky oli tullut Jumalalta, ja nyt Pyhä Henki huolehti sen tulkinnasta hyvin käytännöllisellä tavalla. Sanantuojat eivät ilmaantuneet paikalle sattumalta, vaan Jumala oli ajoittanut heidän askelensakin oikein.
12."Nämä" ilmaisee, että he olivat paikalla todistajina Pietarin puolustautuessa. Hän oli ottanut heidät mukaansa, koska oli osannut odottaa vastustusta. Pietari teki selvän eron omien ajatustensa ja Hengen puheen välillä. Hänen ei tarvinnut ryhtyä tulkitsemaan näkyään, sillä Henki puhui hänelle vastaansanomattomasti. Ajatus Kesareaan lähtemisestä ei ollut lähtöisin hänestä itsestään, vaan hän oli Jumalan johdossa. Korneliuksen nimeä tai ammattia ei mainita, sanotaan vain "sen miehen taloon".
13.Pietarin ja Korneliuksen näyt sopivat yhteen täydellisesti. Jumala oli niiden takana, ja näyt täydensivät toisiaan. Pietari ei olisi lähtenyt Korneliuksen luo, ellei olisi saanut näkyä katolla, eikä Kornelius olisi lähettänyt noutamaan Pietaria, ellei enkeli olisi häntä siihen kehottanut.
14.Pietari oli puhunut Jeesuksesta (10:36 ss.), »sanoja, joiden kautta sinä pelastut». Kornelius ei siis pelastunut palvelemalla Jumalaa juutalaisen uskon mukaan, eikä myöskään enkeli ollut puhunut hänelle pelastavia sanoja. Kornelius itse ja hänen kotiinsa kokoontuneet pelastuivat Pietarin tultua ja puhuttua heille. He kokivat pelastuksen evankeliumin julistamisen kautta. "Perhekuntaan" kuuluivat Korneliuksen perheen lisäksi myös kaikki hänen palvelijansa, orjansa ja sotilaansa (ks. 10:2).
15."Alussa" viittaa helluntaipäivän tapahtumiin. Pietari oli vasta "ruvennut" puhumaan, kun Pyhä Henki tuli heidän päälleen. Pietarin puolustus ei perustu siihen, mitä hän itse oli sanonut tai tehnyt. Siksi hän ei myöskään toista Korneliuksen talossa pitämäänsä saarnaa. Kaikki perustuu siihen mitä Jumala oli tehnyt. Pietari tähdentää, että pakanat olivat nyt kokeneet saman kuin he helluntaipäivänä.
16."Herran sana" on lopullinen ja ratkaiseva auktoriteetti. Pietari oli helluntaipäivänä viitannut Jooelin ennustukseen selittääkseen tapahtunutta (2:16), ja tässä hän tukeutuu Jeesuksen sanoihin. Kun Hengen kaste mainitaan tässä ikään kuin Johanneksen vesikasteen vastakohtana, se ei suinkaan merkitse sitä, että kristittyjen vesikaste olisi turha. Pietarihan oli käskenyt kastaa nämä Pyhällä Hengellä kastetut myös vedellä (10:47-48). Nämä kaksi asiaa kuuluvat yhteen. Samariassa uskoon tulleet oli kastettu ensin, ja sen jälkeen he olivat saaneet Pyhän Hengen apostolien kätten päällepanemisen kautta (8:15-17). Sama järjestys on 19:56:ssa.
17.Sekä Pietari että Jerusalemin muut apostolit olivat saaneet Pyhän Hengen samalla tavalla. Jumalan lahja otetaan aina vastaan uskon kautta. Saman lahjan saaminen osoittaa, että heidän kokemuksensa oli yhtä arvokas ja voimakas kuin helluntaipäivän tapahtuma. Miten Pietari olisi voinut tällaista vastustaa! Näiden tosiasioiden kertominen oli puolustus, jota vastaan ei voitu sanoa mitään.
18.He tyytyivät Pietarin selitykseen. Meluisat ja kiihkeät keskustelut vaimenivat hiljaiseksi, ihmetteleväksi tunnustukseksi. Ja sen jälkeen he alkoivat ylistää Jumalaa. Tämä ylistys oli samalla osoitus Pietarin teon hyväksymisestä. Hänen selontekonsa rauhoitti kuulijat, eikä vastalauseita edes yritetty esittää - vaikkakaan ongelma ei ollut vielä kokonaan tällä ratkaistu. Pietari itsekin horjui eräässä myöhemmässä tilanteessa (Gal 2:11 ss.). Paavalin ja Barnabaan palattua ensimmäiseltä lähetysmatkaltaan tämä asia tuli jälleen kerran ajankohtaiseksi (15:1 ss.).
Antiokian seurakunta syntyy
19.Vrt. 8:1-4. "Foinikia" oli Karmel-vuoren ja Libanonin välinen kapea rannikkokaistale, jossa sijaitsivat merkittävät satamakaupungit Ptolemais eli nykyinen Akko, Tyyro, Sarepta eli Sarpat ja Siidon. "Kypro" eli Kypros on suuri saari Välimeren itäosassa. Tärkeimmäksi paikaksi muodostui kuitenkin tässä yhteydessä "Antiokia". Siellä syntyi kristillinen seurakunta, jonka merkitys kristinuskon leviämiselle oli suuri. Jo 6:5:ssä mainittiin Nikolaus, antiokialainen käännynnäinen, josta tuli yksi ensimmäisistä diakoneista. Kaupungin oli perustanut Seleukos I Nikator vuonna 301 eKr., ja se sai nimensä hänen isänsä Antiokhoksen mukaan. Vuonna 64 eKr. Pompeius teki Antiokiasta Rooman provinssin Syyrian pääkaupungin. Tämä »idän kuningattareksi» nimitetty kaupunki oli Rooman valtakunnan kolmanneksi suurin kaupunki Rooman ja Aleksandrian jälkeen. Ensimmäisellä vuosisadalla jKr. kaupungissa oli noin puoli miljoonaa asukasta. Antiokia oli hyvin kauniilla ja hedelmällisellä paikalla Orontes-joen varrella. Se oli myös kauppareittien varrella ja siksi siitä tuli monien kulttuurien ja uskontojen kohtauspaikka. Nykyisin Antiokia on pieni ja vähäpätöinen kaupunki, nimeltään Antakije.
20.Tienraivaajat ovat jääneet tuntemattomiksi usein historian kuluessa. Tässäkin sanotaan vain "muutamia miehiä". He veivät evankeliumia eteenpäin todistamalla henkilökohtaisesti Kristuksesta. Jumala sai kaiken kunnian siitä, mitä tapahtui. Nämä miehet eivät voineet Pietarin tavoin vedota näkyyn sanojensa tueksi. He olivat liikkeellä kuuliaisina sille käskylle, jonka Jeesus oli antanut opetuslapsilleen juuri ennen paluutaan taivaaseen (Matt 28:19). Itse asiassa evankelioiminen oli lähtenyt etenemään jättiläisaskelin. Tässä mainitaan ensi kertaa pakanoiden keskuudessa tehtävä lähetystyö ilman että jokin erityinen tilanne olisi antanut aiheen siihen (vrt. 8:1,4). Saattaa olla, että Luukas itse oli syntynyt Antiokiassa ja ehkä hän itse oli joutunut kosketuksiin kristinuskon kanssa juuri tuolloin. Pohjois-Afrikan Kyrenessä oli suuri juutalaisten siirtokunta. Lukius (13:1) oli mahdollisesti niitä kyreneläisiä, jotka tulivat näihin aikoihin Antiokiaan. Voidaan myös ajatella, että samassa yhteydessä mainittu Simeon, jota kutsuttiin Nigeriksi ('musta'), kuului näihin miehiin. Seurakunnan muodostuminen Antiokiaan johti myöhemmin ensimmäisten pakanalähetyssaarnaajien lähettämiseen (13:1 ss.).
21.Tässä on aina ja kaikkialla pätevä selitys julistustoiminnan menestymiseen. On helppoa tehdä työtä, kun "Herran käsi" on mukana. Kristuksen palvelijat eivät milloinkaan tee työtä yksin. Jos heidän kätensä ovat heikot, niitä tukee Herran voimakas käsi. On hyvin mahdollista, että tunnusteot vahvistivat julistuksen (vrt. Mark 16:20), ja niiden näkyviä seurauksia ei voinut kiistää. Jumala itse vahvisti heidän julistuksensa. Nämä evankeliumin julistajat eivät varmastikaan itse olleet tietoisia siitä, että he olivat mukana muuttamassa kristinuskoa juutalaisesta ilmiöstä koko maailman kattavaksi liikkeeksi.
22."Barnabas" oli kotoisin Kyprokselta. Hän oli aikaisemmin ollut välittäjänä ohjaamassa Paavalia Jerusalemin seurakuntaan (9:27). Nyt hänelle annettiin samantapainen tehtävä Antiokiassa kuin Pietarille ja Johannekselle aikaisemmin Samariassa (8:14). Parempaa miestä ei olisi voitu tähän tehtävään valita. »Hän oli hyvä mies ja täynnä Pyhää Henkeä ja uskoa» (j. 24). Vrt. myös 4:36-37. Kesarean tapahtumat olivat valmistaneet Jerusalemin seurakuntaa siihen, mitä nyt tapahtui.
23.Barnabas ei tullut Antiokiaan arvostelevana tarkkailijana. Hän ei myöskään kohdannut epäluuloisuutta eikä ongelmia, ja hän iloitsi vilpittömästi kaikista Jumalan teoista. Hän "näki Jumalan armon" siinä, mitä pakanoiden keskellä tapahtui. Armo uhmasi kaikkia rodullisia ja uskonnollisia ennakkoluuloja ja ulottui koskemaan kaikkia, jotka tahtoivat ottaa sen vastaan.
24.Kyproksenjuutalainen Joosef Barnabas saa saman kunniamaininnan kuin toinen Joosef, joka oli kotoisin Arimatiasta (Luuk 23:50). "Hyvä (agathos)" merkitsee 'erinomainen joka suhteessa'. Barnabas sopi hyvin tällaisena aikana toisten opastajaksi (vrt. 6:5). Mm. Tertullianus uskoi hänen kirjoittaneen Hebrealaiskirjeen. Hänen hyvästä maineestaan todistaa sekin, että häntä pidettiin nk. Barnabaan kirjeen kirjoittajana.
25.Barnabas oli tietoinen omasta rajoittuneisuudestaan, ja hän tunsi myös Sauluksen innon ja toimintatarmon. Hän ymmärsi, että Saulus voisi olla Antiokiassa suureksi avuksi. Viimeksi kuulimme Sauluksesta sen, että hänet lähetettiin Tarsoon (9:30), joka ei ollut kovin kaukana Antiokiasta. Jos Barnabaan vaikuttimet olisivat olleet itsekkäät, hän ei olisi menetellyt näin. Verkot olivat kuitenkin niin täynnä, että hän tarvitsi jonkun auttamaan saaliin saamisessa talteen (Luuk 5:7). "Etsiä (anadzêteè)" esiintyy vain tässä ja Luuk 2:44:ssa. Se merkitsee oikeastaan 'etsiä kiihkeästi kaikkialta, kunnes löytää'.
26.Seurakunta ei kasvanut ainoastaan evankelioinnin ja herätystoiminnan tuloksena, vaan myös perusteellisen opetuksen ansiosta. Antiokian asukkaat kuulivat luultavasti uskovien käyttävän usein Kristuksen nimeä, ja pian tuli tavaksi kutsua heitä "kristityiksi" (26:28). 1 Piet 4:16:ssa sitä käytetään itsestään selvänä nimityksenä, mutta muualla Ut:ssa se ei esiinny. Juutalaisuus oli Rooman valtakunnassa julkisesti tunnustettu uskonto, "religio licita". Niin kauan kuin opetuslapset olivat juutalaisia, he olivat »laillisia». Kristittyjen laita oli toisin.
Avustus Antiokiasta Juudeaan
27."Siihen aikaan" viittaa edellämainittuun vuoteen, jolloin Barnabas ja Saulus olivat Antiokiassa. "Profeetat" puhuivat Jumalan innoittamina, ja heillä oli tärkeämpi tehtävä kuin niillä, jotka ainoastaan puhuivat kielillä (1 Kor 14:5). Tässä huomaamme profeetta-sanaa käytettävän tulevaisuuden ennustamisen yhteydessä. Se onkin tälle armolahjalle ominainen piirre, vaikka profeetan tehtävänä on myös seurakunnan rakentaminen (1 Kor 14:4). Antiokian seurakunnassa kerrotaan olleen sekä profeettoja että opettajia (13:1).
28."Kaikki maailma (oikçmenê)" tarkoittaa asuttua maailmaa, ja sitä käytetään erityisesti roomalaisten hallitsemista alueista. Siihen aikaan sattui moniakin paikallisia katovuosia, mutta tässä on kysymys vakavammasta tilanteesta. Todellisuudessa koko Välimeren alueen luonto »antoi vastaiskun». Metsiä oli hävitetty ja maata käytetty väärin tällä alueella monien vuosisatojen ajan.
29.Antiokian kristityt eivät ajatelleet ennen muuta itseään ja omaa valmistautumistaan nälänhätään, vaan he ajattelivat alkuseurakuntaa. He tiesivät sitä kohdanneista suurista vaikeuksista ja olivat selvillä siitä, että nyt edessä olevat koettelemukset pahentaisivat tilannetta entisestään. He tunsivat varmasti myös erityistä rakkautta Jerusalemin veljiä kohtaan, koska nämä olivat lähettäneet Barnabaan heidän luokseen. On mahdollista, että "kukin" lahjoitti tietyn osan tuloistaan tai omaisuudestaan yhteiseen rahastoon. Paavali kehotti toistuvasti uskovia tällaiseen anteliaisuuteen. Hän rohkaisi pakanakristittyjä lähettämään rahaa Jerusalemin köyhille kristityille (Room 15:25-27; 1 Kor 16:1; 2 Kor 9; Gal 2:10). Tämä on siitä ensimmäinen esimerkki.
30.Päätös ei jäänyt pelkäksi puheeksi. Barnabaan ja Sauluksen lähettäminen lahjaa viemään johtuu siitä, että heillä oli parhaat yhteydet Jerusalemin seurakuntaan. Se ilmentää myös Antiokian seurakunnan luottamusta heihin. "Vanhimmat (presbyteros)" oikeastaan 'vanhempi' t. 'vanhus'. Tämä on ensimmäinen kerta, kun nimitys mainitaan kristillisen seurakunnan yhteydessä. Juutalaisten keskuudessa nimitys oli yleisesti tunnettu ja käytetty (esim. 5:21). Kristittyjen yhteisössä vanhimmat olivat seurakunnan johtajia, jotka vastasivat opetuksesta ja hengellisestä ohjauksesta. Apostolitkin sanoivat itseään vanhimmiksi (1 Piet 5:1; 2 Joh 1).